"Kiipeilykuntoon syksyksi"-projekti on jatkunut päämäärätietoisesti. Käytiin poikain kanssa katsomassa Uniikilla (7c), että miten se taipuu ja pari muuta reissua on pitänyt sisällään vähän realistisempia reissuja. Voihan sitä käydä välillä kovempiakin reittejä kokeilemassa ja kyllähän se kehittää, mutta ainakin mun psyykeelle on hyvä topata uus reitti edes toisinaan. Vaikka kaikki harjoittelu ja harrastaminenhan on kuin laittais rahaa pankkiin, joka realisoi itsensä myöhemmin, right?

Sami ja Uniikki

Aiemmin kiivettyjen reittien lisäksi on tullut kiivettyä vain yksi reitti. En tiedä minkä takia Super Changoo (6c) on ollu mulle niin vaikee? Pari vuotta sitten väitin kivenkovaan vastaan Turusen Pekalle, etten pysty muka nostamaan jalkaa korkeelle kun se kuulemma "tuo mut niin ulos seinästä". Nyt onnistuneella yrityksellä huomasin tehneeni just niin, vaikka ajatus oli aivan toisenlainen. Aivan samahan se on mitä suunnittelee tekevänsä, tositilanteessa tekee kuitenkin toisin :)