Syksyistä menoa

Ylipuhuin itseni lähtemään Herkulekselle, kun porukkaa ja pädejä oli matkalla siihen suuntaan niin mukavasti. Ehdittiin just katsoa Samin kanssa toppi, kun ilta pimeni. Sehän ei meidän mielitekoja estänyt, joten kiivettiin sitten lamppujen valossa. Clas Ohlsonin 15€ ledilamput on kyllä aivan mahtavia!

Eipä menny Herkules tänään, eikä menny mikään muukaan vaikka käytiin vielä Paasivuoressa vähän treenailemassa. Onneks oli mahtava porukka, riittävästi valoja ja Toni napautti Suuren Huijauksen (7a) pois kuljeksimasta. Jäi hyvä mieli ja treeni on aina hyvä silloin, kun kotona voi todeta olkapäiden ja rintalihasten olevan kipeät.

Antti Herkuleksella

Kanis

Kanavuori on kyllä hieno paikka: laadukkaita reittejä, hienot maisemat ja siellä on aina joku muukin. Mietin tänään, että meen yksin vähän projektoimaan Jujua. Rakula-sektorilla törmäsin Tatuun ja Petrukseen. Tatulla on niin hieno beta Pohjoiseen leveyttä-reittiin (7a+), että olihan sitä pakko yrittää. Olin aiemmin yrittänyt sitä Strömmerin Juhon betalla, mutta nyt löytyi näin kankealle ja pitkälle miehelle sopiva beta - dynaaminen veto pikku krimppiin ja hullu puristaminen. I like that! Joku 20 vetoa myöhemmin sain jalan pysymään pikku kristallilla ja mies löysi itsensä kiven päältä. Kiitos Tatulle betasta ja Petrukselle tsemppaamisesta!

Reitti ei nyt mikään klassikko ole, mutta näköjään niinkin pieneltä jalkaotteelta voi vetäistä kunnon vedon. Tulipa samalla todettua, että sormi on kunnossa kun ei tuntunut krimppaaminen yhtään pahalta. Kamerakin oli mukana, mutta olin pitkän kiipeilytauon jälkeen niin tulessa etten muistanut sen olemassaoloa. Ehkä ens kerralla...

Back in business!

No hei!

Viime päivityksestä tuntuu olevan jo ikuisuus ja tarkemmin ajateltuna niinhän siitä onkin. Ei ole ollut hirveästi fiiliksiä kirjoitella tänne mitään, kun on ollut täysi työ pitää ittensä poissa kiipeemästä. Joskus heinäkuun lopussa kränkkäsin vähän liian kovaa ja vasemman käden keskisormen jänne ei tykännyt siitä hyvää, ilmeisesti tulehtui. Luulin homman menevän ohi parin viikon huililla, josta tulikin ensin kuukauden huili ja sitten kahden kuukauden. Nyt lokakuussa oon käynyt muutaman kerran ja enää sormi ei kipeydy välittömästi kun vähän kovempaa kiipee.

Kiipeilyn kannalta oli siis aika todella nihkeet 2,5 kuukautta. Varmaan 100 kertaa oon vastannu kavereille, että ei pysty lähtemään kun sormi on edelleen rikki. Muutaman kerran kävin ihan vaan kattomassa kun kaverit kiipee ja otin vähän kuvia. Se vasta olikin masokismia parhaimmillaan. Itseni tuntien jätin tossut aina kotiin, etten vaan kiipeis.

Viimesen viikon ajan oonkin ollu fiiliksissä ihan vaan kiipeemisestä itsestään. Greidit ei merkkaa mitään, kunhan hienoa kiipeilyä on tiedossa ja kunhan vaan pääsee kuluttamaan sormien nahkoja kiville. Ja mikä tärkeintä: sormi kestää vihdoin!

Sitten muutamia makupaloja viime aikojen reissuista:

Eka reissu heitettiin Samin kanssa Korpilahdelle. Mukaan oltiin saatu myös tuttu vahvistus Ruotsista, Johan. Monet eri ihmiset oli suositellu muutamaa reittiä alueella, joten käytiin ensin vähän tsekkailemassa niitä. Mestoilla kun kiviä riittää ja kivenlaatu on taattua suomalaista graniittia, vaikkakin Vekkuli-kivi on vissiin varastettu vähän etelämpää, kivenlaadusta päätellen.

Otettiin Samin kanssa työstön alle Koliikki (7a), joka ei oo vaikee mutta vaati silti jonkun puolen tunnin työstämisen. Sami toppas sen ensin, joten olihan se pakko itekin päästä. Jännä huomata miten pihalla sitä oli taas muuveista ja kaikki kiipeilylliset jutut piti "hakea" uudestaan. En olis varmaan edes päässy reittiä ilman Samin hyviä huomioita. Yks pikku muutos, yks painonsiirto ja niin vain mies heilahti kiven päälle. Käytiin vielä ihmettelemässä & kokeilemassa Vekkulia (7b) ja Johan kiipes yhden nimettömän 6b:n(?) matkan varrelta. Mahtava aurinkoinen päivä ja yleensäkin hyvä reissu.

Toinen reissu heitettiin Elinan, Rikun ja Samin kanssa Näätäkivelle, josta jatkettiin vielä Sputnikille. Samihan on ollu vahvassa lähetyskunnossa viime aikoina ja lähetykset sai jatkoa reissulla pitkäaikaisen projektinsa San Miguelin (7b) toppaamisella. Itsekin oli tyytyväinen, kun vanhat tutut reitit meni helposti ja kiipeäminenkin tuntui paljon luontevammalta kuin viime reissulla.

Sputnikilla käytiin etsimässä Pehmeä Jänis-kivi, jota saatiin metsästää etsintäpartion voimin ja soitella vielä vähän sijaintitietoa kavereilta. Kivi löytyi ja päätettiin testata kiven nimikkoreittiä Pehmeää Jänistä (6c). Olin Elinalle puhunut autossa, että nythän annan poikien kiivetä aluks ja sit flässään ite reitin. Yllätys yllätys olin silti heti ekana kivellä testaamassa muuveja ja heitin pari yrkkää ennen kuin annoin areenan Samille. Sami kiipes todella jäätävän rauhallisesti flässinä reitin ylös. On se mies vaan kehittyny kesän aikan, vai vaikuttaako asiaan Samin uus lähetyspipo? Kuitenkin, siitä inspiroituneena vetäsin itseni heti perään kiven päälle. Muut testaili muuveja vielä hetken ennen kuin lähdettiin kotia kohti. Suosittelen reittiä jos satutte alueelle, hienoja kiipeilyllisiä muuveja ja mukavaa kruisailua.

Sami ja Pehmeä Jänis. Huomaa komea lähetyspipo!

Turpaanvetoa Paasivuoressa - Näe myös "Martinan" kuum(ottav)a kuva!

Innostuttiin lähtemään poikaporukalla, Harrin ja Samin kanssa etsimään Huhu-kiveä Riihivuoren lähistöltä, kun se oli osunut kaikkien silmään videolla. 7a+, joka on 45 astetta hänkki, kuulostaa kiveltä joka on pakko kokea vaikkei meniskään ekalla sessiolla. Harri lupas piirtää mukaan kartan mukaan, että löydetään mestoille ja mulla oli mielessä kuva siitä miten sinne mennään, vaikka takaraivossa kummittelikin Kaukon Markon sanat "se kivi voi olla vähän vaikee löytää jos puissa on lehdet". Harrin kartta oli google mapsista pienelle paperinpalalle piirretty tihrustus, jossa tosin oli arvioitu etäisyydet valmiiks. Se oli parempi kuin ei mitään, joten sillä mentiin. Päästiin tieltä metsään, mentiin ensimmäisten puskien läpi ja kaukana edessä näkyi iso kivi. Hirveällä kiireellä mentiin kivelle, josta ei kiipeilyyn ollut. Sen jälkeen haravoitiin ympäristöä soitellen välillä toisillemme kun huuto ei enää kuulunu. Soitin Markollekin, mutta sain neuvoks ainoastaan että se on siellä mäen päällä. 1,5h päästä kolme hikistä ja rähjästä jätkää kokoontui autolle. Todettiin siirtyvämme Paasivuoreen kiipeämään.

Sami ties reittejä Paasivuoresta ja muutaman kymmenen metrin kävelyn jälkeen päästiin ekalle kivelle, jossa odotteli mainio Käkikolmio (6c) ja Suuri Huijaus (7a). Beta oli selvillä, joten kiivettiin Käkikolmiota alkuun. Harri melkein flässäs sen, mutta otti hyvät pannut melkein topista ja löi Samia samalla sekä naamaan että solisluun tienoille. Turpaanvedon 1. osan tuloksena Samille turvonnut huuli. Samin kokeillessa hampaiden mahdollista heilumista Harri keksi että jätkä on ihan Martina Aitolehden näköinen. Toista sattuu ja kaverit aukoo päätä. Sweet.

Saatiin Käkikolmiolle kaks nousua ja kokeilin Suurta Huijausta. Pari kertaa läpsyttelin listaa, mutta voimat meni hillittömään yrittämiseen. Vasemman käden nivelet alkoi kipeytyä, joten siirryttiin viereiselle kivelle Odottovalle Namupalalle (6c). Sain melkein flässin tehtyä, mutta tipuin selälleni pädille käsien irrotessa. Pudotessani löin Harria silmään ja Samin tippui pädiltä kivikkoon spotatessaan. Mulle ei siis käyny mitään, mutta kavereille kyllä. Spottaaminen on vaarallista!

Käkikolmio ja spottausta männikössä

Harrin oikean jalan beta ja mun pitkän miehen erikoinen sopi kaikille. Pian kolme nousua oli suoritettu ja siirryttiin eteenpäin. Sami kuumotti spottaajia lipsauttamalla oikean käden krimpin kriittisessä vaiheessa, mutta onnistui läpsäisemään vasurin kanttiin ja vältti hallitsemattoman tippumisen. Olis ollu mun vuoro saada nyrkkiä naamaan, joten olen kiitollinen Samin onnistumisest.

Käytiin vielä lopussa Teknokäkeä (7a) testaamassa. Harri flässäs ja Sami työsti sen. Ei kuulemma ollu läheskään 7a, eikä tosin näyttänykään siltä. Toisaalta reitti oli kuin Harrille tehty. Mun keskisormi alkoi turvota parin yrkän jälkeen ja sattu niveliin melko paljon, joten jätin reitin seuraavaan kertaan. Pitkän miehen pitkät jalat meinas olla tosi pahasti tiellä. Nyt ei sit kiivetäkään ainakaan viikkoon (eipä!), mutta onneks pääosa kiipeilykavereista lähtee Ahvenanmaalle reissuun niin ei kukaan houkuttele mihinkään. Hoitais nyt itsensä kuntoon, kun syksyn lähetyskelit alkaa olla jo lähellä.

Ei-niin-hieno ja pehmeä Teknokäki

Loppukanettina voin sanoa, että reissu oli hieno. Tosin olis voinu jättää väliin 2h harhailua autolla ja metsässä. Sentään kiivettiin tällä kertaa jotain... enkä saanu edes turpaan!! Kiitokset "Pandalle" ja "Martinalle" ! ;)

Vaasan reissu, 1. päivä

Lähdettiin kakspäiväselle boulderointireissulle Vaasaan Elinan ja Johanin kanssa. Tavoitteena oli esitellä ekana päivänä Hautuumaan laajaa tarjontaa ja toisena päivänä käydä kaikille uudella alueella Sundomissa. Minä ja Johan oltiin molemmat vietetty aikaa 27cragsissa, joten meille oli aika selvää mitä kaikkia reittejä haluttais kokeilla reissulla.

Elina kokeilee tossujen pitoa

Elina ja Johan alotti kiipeemällä hienon Dalle Magnificuen (6a), joka on ehdottomasti kolmen tähden släbi. En ite viittiny uhrata voimia aiemmin kiivetylle reitille, vaikka se hieno onkin. Eihän släbi voimia vie, mutta kun oli mieli jo muualla. Jatkettiin matkaa ja Johan oli kuin lapsi karkkikaupassa: joka puolella metsässä oli uusia kiviä ja hienoja reittejä. Seuraavalla kivellä oli Tarkkana kuin porkkana (6b+) ja Dildo's people (6c+), joista kiipesin molemmat. Tuntuipa hyvältä päästä melko helposti noista kahdesta vaikeempi, jolta olin kaks kesää sitten ottanut pakit kaverin kiivetessä sen mun nenän edessä. Yeah!

Missäs ne otteet on?

Tähän väliin tulee kappale avautumista siitä että ei koskaan saa lähteä reissuun vanhalla sloupista printatulla topolla, vaan olis pitäny jaksaa printata se kuvatopo kaveriks 27cragsista. Sai vähän arvailla reittien olemusta tai linjan kulkua kivellä. Huoh! No, ei onneks annettu liikaa haitata itse asiaa. Ens kerralla sit...

Kiivettyämme jonkun nimettömän reitin Sirkus-kiveltä mentiin sit ekalla päässäni pyörivälle projektille, Korkeajännitykselle (7a+). Fiksuna miehenä repäsin vasemman etusormen haavan lähes samantien auki ja fyysinen kipu tunki tajuntaan pudottaen parhaimmat yrkät keskikertasiks hipistelyiks. Turhauduin ja otti päähän. En saanu kunnon vetoa siihen reiliin, kun olis just pitäny krimpata vasemmalla kädellä sitä pitkää muuvia varten. Luovutin ja siirryttiin kiipeemään kiven toiselle puolelle.

Otti päähän. Elina ja Johan kiipes Helsinki City Boyn (6a+) melko nopeesti ja päätin testata Cheesy Gayta (7a). Mielessä oli turhautuminen ja kipu, joten ei meinannu tulla reitistä mitään. Johan testas reittiä ja sai samantien hyvän yrkän aikaan. Testasin samalla betalla ja sain jo osuman kanttiin. Elina hoksas pikku poketin vasurille ja pian jo mies seisoi kiven päällä. Eka 7a plakkariin ja olin taas kuin itse aurinko. Anteeksi kiipeilykavereille henkinen kypsymättömyyteni ja kiitos kärsivällisyydestä. Elinan sisko Anni oli tullu myös kattomaan meidän touhuja ja mentiin takaspäin. Anni oli ollu jokusen kerran meidän kanssa köysittelemässä, mutta ei ollu boulderoinu koskaan pihalla. Helpoin reitti mikä löydettiin oli Dalle Moyen (5). Kengät vaan jalkaan ja kokeilemaan. Kolmen asiantuntijan sekavilla neuvoilla kiipeilytettiin Annia jonkun aikaa siinä, kunnes tyttö toppas reitin onnistuneesti. Todella hyvin ekakertalaiselta! Johan vetäs nätisti Bidoigtin (6b) siinä sivussa.

Vaihdettiin sektoria ja kysyin varovasti jos semmosta yhtä vähän tiukempaa sopis kokeilla. Tiesin että metsässä oli semmonen reitti, jossa ei tarttis krimpata vasemmalla, vaan roikkua kanteissa ja shiftata jalkoja. Muut lupas että voidaan mennä kattomaan. Rämmittiin metässä ja hyttyset löys meidän ennen kuin löydettiin kivet. Johan viritteli salamaa kohdalleen, kun totes että tästä linjasta on pakko saada kuvia kun sitä kiivetään. Elinan kanssa aseteltiin pädit ja aloin hiomaan Uberhänkin (7b) muuveja kuntoon.

Olin tankannu ruokaa hyvin ABC:n noutopöydästä, joten olo oli vahva vasemman käden etusormea lukuunottamatta. Eka yrkkä oli perinteisesti ihan surkee ja tipuin kantista lähes heti. Ei näin. Vähän keskittymisharjoituksia ja uus yrkkä päälle. Kaikki meni niin kauan hyvin, kunnes käsi lipes kantin toiselta puolelta. Rymähdin nätisti selälleni kivelle ja tipuin Elinan käsien kautta kivien väliin. Ei ainakaan voi yrityksen puutteesta syyttää! Lonkka ja olkapää otti vähän damagea ja päätettiin lisätä yks pädi lisää edellisen alastulon kohdalle. Kolmas yrkkä toi palkinnon. Nyt kun kipu toi lisää adrenaliinia, niin onnistuin roikkumaan kuin hullu, tekemään yhden hienon manttelin ja muutenkin rauhallisen suorituksen. Yeah! Ei tuntunu ehkä niin vaikeelta kuin mitä olis pitäny, mutta toisaalta beta oli hyvin tiedossa ja reitti on mun tyylinen. Mietin vähän jälkeen että däppäskö perse siihen sivulla olevaan pikkukiveen, mutta videotarkistuksen jälkeen todettiin että ei vaikuttanu reitin kiipeämiseen.

Elina kiipee

Kaikki alkoi olemaan melko puhki 7h kiipeilysessiosta, joten työstettiin vielä Hausfrauta (6b) ja Sex dreamia (5+) stand starttina kun en hienon topon vuoks tajunnu sen olevan sit startti. Kehitin Annille vielä yhden uuden helpon ongelman, jonka putsasin "Pulkkisen Villen tyylillä". Pian saatiin seurueen viimeisenkin jäsenen kiipeilyinto pois ja oli aika kääntää auton nokka kohti majapaikkaa ja mennä palautumaan toista päivää varten.

Uutta videota ja projektia

Aluksi pitää kehua video- ja valokuvausmestari Johania, joka väsäs meidän maanantaisesta Sarvivuoren reissusta mahtavan videon, joka löytyy osoitteesta: http://www.vimeo.com/26461606

Aivan mahtavaa settiä. Kiitos!

Käytiin vähän ulkoilemassa Kymppikivellä. Näytettiin Harrin kanssa kiven klassikkoreittejä ja Johan oli tyytyväinen, vaikka Mr. Bobby ei antautunutkaan tänään. Hienoa saada länsinaapuri vakuuttuneeks, että kyllä meilläkin hienoja linjoja riittää, kun on ensin kuolannut Johanin videoissa esiintyviä uusia, hienoja reittejä.

Päätettiin vielä käydä kattomassa Keltinmäessä sijaitsevaa kattoa, jonka Pitkäsen Heikki löysi löytöretkensä aikana. Eipä alkuun vaikuttanut olevan mahdollinen, mutta Harri kehitteli siihen aika napakkoja muuveja. Pääsin itekin melkeen lipan alle, mutta siitä yli meneminen on vielä toistaseks mysteeri. Mutta pitää olla projekteja! Ei sillä että sen ite kiipeisin lähiaikoina, mutta kyllä nyt kaveria pitää käydä spottaamassa kun se toteuttaa mielitekojaan. Kuvamestari sai vielä hienoja roikkumiskuvia lisäsalaman kanssa, pitänee linkittää niitä tänne kun Johan saa ne blogiin asti.

Toimintaa Kymppikivellä

Kunnon kiipeilijä ei sadetta pelkää. Vaikka kaupungissa vähän satelee, niin sehän ei vielä tarkoita että kivet olis märkiä. Porukka kyytiin ja kiville! Vähän kieltämättä pelotti kun ajeltiin ja koko ajan tuulilasiin tippu vettä. Kymppikivi oli kumminkin kiivettävissä, vähän tihutti välillä.

Sami ja Vitsa

Kiivettiin vanhoja klassikoita Pelko-kiveltä ja testattiin vähän tiukempien reittien lähtöjä. Harri ja Aaro keksi hyvän betan Pelko-reitin alkuun. Vitsa (6c), Gulma (6a) ja Perheongelma (6a+) joutui antautumaan useita kertoja. Kiipesin myös Puhalluksen (6b) vain muistaakseni ettei se ollukaan hieno reitti.

Hanna kiipee samaisella reitillä

Siirryttiin Mr. Bobby-kivelle ja näytettiin Samin kanssa mallia parin erimittasen miehen tavoista kiivetä kiven nimikkoreitti. Ei menny niin kuin elokuvissa, mutta meni kuitenkin. Meidän paikalla ollessamme Harri kiipes reitin ensimmäistä kertaa ja tietojen mukaan reitti antautui myös Aarolle. Onnittelut uusista seiskoista!

Testasin myös vieressä olevaa Halinallea (6c+), johon kehitin tosi hienon pitkän miehen erikoisen. Betan idea: perse ylös maasta, vedä pitkä veto kanttiin, roiku kantissa, matchaa ja puske paino jalan päälle. Uus merkintä tikkilistalle ja kotiin. Meinas tulla pikku kiire että ehti hierojalle klo13:ksi suihkun kautta, mutta jäihän siihen vielä minuutti aikaa maisemien katseluun :)

Lisää tätä, oli kivaa!

A new dyno in town!

Viikko on taas vierähtäny viime kirjotuksesta. Onhan tässä kiivetty, grillattu, uitu ja tehty kaikkea muutakin jännää, mutta ei oo tullu vaan kirjotettua niistä tänne. Toisaalta kuka mun puolivillasista reissuista haluaa muutenkaan lukea. Yhdenkin session voi tiivistää sanoihin: sain kaks muuvia enemmän tehtyä Herkuleksella. Puut oli saanu myös lähteä Näätäkiven maastosta, se tuli todettua yhdellä sessiolla.

Sami ja sorsat Näätäkivellä

Mutta tänään lähdettiin Sarvivuoreen näyttämään jokakesäiselle Suomen-kiertueelle saapuneelle ruotsin vahvistukselle, Johanille, Jyväskylän laadukasta kiipeilytarjontaa boulderoinnin muodossa. Elina ja Sami lähti meidän seuraks nauttimaan lämpimästä kesäpäivästä, +25 ja aurinkoa. Aloitettiin Mammutti-kiveltä, jossahan on jo muutama ihan hieno linja. Matkaa jatkettiin Tiikeri- ja Leijona-kiville, jossa on vielä lisää hienoja linjoja.

Kivaa oli ja Johan tykkäs. Kuulemma Suomessa on melko napakka greidi, vaikka kuulemma Göteborgissakin ei greidit ilmaseks tule. Erityisesti Johanille jäi mieleen Jännän äärellä (6B+), joka lähti miehen itse kehittämällä betalla.

Olin kiivenny ite lähinnä malliks, kun pääosa reiteistä oli joko mun tekemiä tai kakkostamia. Kysyin jos voitais käydä kattomassa mun dynoprojektia Darkroom-sektorilla. Joten pädit kantoon ja mäen päälle. Kuumuus vei vähän voimia, joten meinasin jättää homman sikseen. Muillakin alko olla virta vähän vähissä. Kiipesin jumpperin malliks, kun ei dynoilu tuntunu onnistuvan.

Sami testas dynoa ja keksi paremman jalkatekniikan siihen. Vähän kiehahti sisällä kun kaverin käsi osu jo mun toppiin laittamalle tikille. Eikun uudet ja kivuliaat Miurat jalkaan ja seinälle. Päästiin molemmat läpsimään reunaa Johanin ottaessa videota ja kuvia. Kovalla tsempillä ja muutamalla tosi lähellä olevalla yrkällä päästiin haluttuun lopputulokseen. Vähän itekin ihmettelin kun ote piti yhdessä dynossa ja mantteli ei tuntunu enää vaikeelta sitten lainkaan. Enää jäljellä oli nimen ja greidin pohtiminen. Yrkkien välissä oli puhuttu että kyllä näin hienolle reitille joku hieno nimi pitää antaa. Nimeks väännettiin Ilmahässäkkä ja greidiä tuntui olevan ainakin seiskan verran. Mutta koska pituutta on paljon ja tekniikka on vähän jännä, niin dyno tuntu ihan napakalta. Verrattuna muihin dynoihin ja sessioiden määrään päädyin 7A+:aan. Korjatkaa jos ootte eri mieltä. Nyt ei kun kipin kapin toistamaan reittiä, kyllä se sen verran hieno oli :)

Käytiin vielä Näätäkivellä, mutta 4-5h kiipeily vie vähän voimat. Ei mitään ihmeellisiä sulkia hattuun. Käytiin Fortella katsomassa, mutta sade päätti meidän puolesta että sessio loppuu tähän.

Legendaarinen Robin Hood

Sputnik ja dynaaminen meno

Tiistaina illalla päästiin tositoimiin taas pitkästä aikaa!

Kelit sattuivat hellimään meitä ja kun pelkona oli lähteminen Halsvuoreen köysittelemään, niin oli pakko yrittää järjestää jonkinsortin projektointiporukkaa. FB-yhteisössä olikin jo suunnitelma lähteä Muuratsaloon boulderoimaan, joten eikun viestiä foorumille ja kiville. Anton sattu myös kyselemään, jos lähtisin pihalle kiipeemään.

Juho ja Pekka oli odottelemassa meitä Fortella, olivat ajankulukseen kiivenneet JJ Clubia (vanhan koulukunnan 6b). Pädit oli valmiina, joten tossut jalkaan ja kokeilemaan. Perinteinen hermoilu johti flässin pilaamiseen, mutta tokalla meni. Hieno reitti, ei tosin kannata yrittää koko päivää, niin terävä se on. Paikalle osui autollinen muuta porukkaa, jotka oli menossa Herkules-sektorille. Eikun mukaan!

Juho ja Herkules

Herkulekselle kun päästiin niin todettiin että onpa sektorin nimilinja Herkules (7b) hienon näkönen: korkea ja sopivan hänkähtävä. Hirvee kasa pädejä alle ja työstämään. Välillä hinkattiin viereistä Matti Nykästä (6c). Juholle erityismaininta päivän hienoimmasta drop kneestä ja pannuista. Ei sitä joka päivä nää kun jätkä tippuu melkeen kuudesta metristä... No, Herkules ei vielä menny, mutta lupaili kyllä vähän. Alku meni kumman helposti, joten sehän saattais vielä mennä tänä kesänä --> uus reitti projekti-listalle.

Anton näyttää tekniikkaa Herkuleksella

Jatkettiin matkaa Sputnikille (7a), jossa kukaan ei ollu ennen käyny. Linja löyty melko nopeesti ja Tatu osu melkeen samantien paikalle selvittämään meille reittiä kiipeämättömille betat. Ite kattelin viereistä Aurinkokuntaa (korkee 7a släbi) "sillä silmällä" ja kokeilin alkuun, mutta ei lupaillu juurikaan. Liikaa adrenaliinia, pitänee purkaa ne Sputnikille eka. Poikaporukalla saatiin ideasta kiinni ja muutaman pehmeen yrkän jälkeen päätin kokeilla "kaikki peliin"-meiningillä, vaikka vanhan koulun pojat olikin sitä mieltä että toppaus kannattaa kokeilla ennen varsinaisia yrkkiä. Tein vähän vaistolla oikeella kädellä ekan heiton jälkeen myös toisen, josta oli luontevaa jatkaa oikeella myös kolmas heitto. Sitten pikku jalkojen liikuttelu ja vasemman käden ristiheitto. Jalat heilahti ilmaan, mutta enpä päästäny irti. Äkkiä jalat seinälle ja kantista kiinni. Yhtäkkiä mies seisoi kiven päällä ja tuli itekin ihmeteltyä, että mitäs äsken tapahtu. Ei ollu staattista, ei.

Sputnik

Lopussa testasin Aurinkokuntaa, mutta 1,5m ennen toppia tuntu loppuvan otteet kesken, joten reitti jäi seuraavaan kertaan. Hieno reitti, tosin vaatii just tietynlaisen mielentilan. Olipa hieno reissu, hienoja reittejä ja hieno porukka. Kiitos jätkät, tätä todellakin lisää!

Sen siitä saa kun hookkaa... (merkki onnistuneesta reissusta)

Pinsiö

Todettiin päätyvämme erinäisten vaiheiden kautta Tampereelle, joten päätin ehdottaa ajoissa rakkaalle vaimolleni rauhallista sunnuntaipäivän boulderointia Pinsiön boulderpuistossa. Valokuvatopot oli tosin jo printattu siinä vaiheessa. ;ustavalkonen printti ei oo paras mahdollinen 27cragsista tulostamiseen kun reitit ei meinaa näkyä, ainoastaan se mistä ne alkaa.

Pikkuisten vaikeuksien jälkeen löydettiin oikea tie ja käännyttiin risukasan kohdalta pikkutielle, josta Ramppikivi jo näkyi. Risukasoja oli tosin noin 100 siellä, joten saa olla tarkkana ettei aja ohi. Myönnän, ajettiin kerran pitkäks mutta vaan kerran.

Pinsiö on hieno paikka, sektorit on helppo löytää jos omaa yhtään suunnistajan luonnetta. Polku oli melko vahva, mutta suosittelen saappaita jokaiselle vierailijalle. Tekemistä sitten onkin melkein jokaiselle greidille. Kuten Sami asian hyvin ilmas, niin kyllä se tässä vaiheessa se 7a eniten kiinnostaa. Niitä olinkin laittanu korvan taakse tukun, jos yhtä pääsis kokeilemaan (toppaamaan).

Johtuen Elinan loukkaantumisesta ja toipumisesta, aloitettiin rauhallisesti kiipeämällä nimettömiä reittejä Tommin kiveltä ja päälle pari vitosta samalta kiveltä. Sitten ehdotin siirtymistä Normandia-sektorille aivan viereen, jossa odotteli hyväksi kehuttu Kulma-Pulma (7a). Pääsin aika äkkiä kärryille reitin kulusta ja tuhlasin flässin, jotta voin havaita että ei ne 7a:t aivan ilmaseks mene. Missä on mun projektointikaverit?? Rasitti kun piti itse keksiä kaikki beta, ei ollut uutta kaveria odottamassa takana pääsyä reitille ja kehittämään betaa eteenpäin. Jollain tyyliin seitsemännellä yrittämällä pääsin jo puoleen väliin kiveä ja kokeilemaan toppia. Olipa mukava huomata että sitä on kehittynyt toppaajana, joten toppaus ei tuottanut juurikaan ongelmia. Äijä ylös kiveltä ja pikku tuuletukset. That's the way to go.

Kiivettiin samalta sektorilta vielä se släbikikkailu ja testasin vähän sitä toista 7a:n kanttia, mutta surkeesta toposta ei oikeen voinu päätellä mihin se menee niin jätin sen seuraavaan kertaan. Päivän toisena voittona oli Elinan nopea palaaminen kiipeilyn ihmeelliseen maailmaan. Tauko näkyi vain pienenä epävarmuutena, mutta jos ihminen flässää 6b:tä niin ei sitä kovin huonossa kunnossa voi olla.

Lähdettiin Fanttikiven ja Ramppikiven kautta takaisin autolle ja kohti kylpylää. Suosittelen kaikille kiipeilyn jälkeistä kylpemistä kuumassa mineraalivesialtaissa. Toimii!

Tänne tullaan kyllä uudestaan isommalla porukalla. Tarvii projektointiporukan mukaan ja pari pädiä lisää Grand Slamia varten...

Projektointijuna @ Kuhanjulma

Näinhän se perinteisesti lähtee: soittele kavereille, sovi kyydit ja lähtöaika, käy töissä ja syö normaalisti. Sitten kun oot lähdössä liikkeelle, niin taivaalla on hemmetin isoja, mustia pilviä ja 2/3 sääpalvelusta lupaa sadetta tai ukkosta. Oujee!

Vielä viimeiseen kyytiinotettavan pihassa mietittiin, että mitä tehdään, kun Jyväskylän pohjoispuolella näytti olevan kaks asiaa: ukkosta ja 28.7. Kaikille oli aivan sama mihin mennään, joten päätin ratkaista että kyllä nyt mennään ainakin kattomaan. Jollain ruotsalaisella ihmetuurilla saderintama vois mennä just 28.7:n ohi ja voitais paikkautua Kuhanjulmalle projektoimaan. Tästä sais hyvän leffan trailerin: 5 äijää jotka haluaa kiivetä reitin, ukkosmyrsky, älyttömästi hyttysiä, suomalainen hulluus...

Puuppolan kohdalla alko sataa. Tikkakosken kohdalla manailtiin vuorotellen autossa ja katseltiin oikealle. Soitin Antonille ja se sano, että on just kääntyny Laukaantien risteyksestä sinne pienemmälle tielle ja siellä ei sada yhtään. Ei yhtään! Toivo heräs ja päätettiin ajaa loppuun asti. 200m ennen kun käännytään sinne pienelle hiekkatielle, niin lakkas satamasta. Ei oo totta. Parkkiksella mietittiin vielä hetki, kun vähän pisaroi, mutta heitettiin pädit selkään ja painuttiin maastoon. Käärmetutka Anton kärkeen ja menoks.

Kuhanjulma oli täysin kuiva, mutta lämmintä oli se +26 ja ilmankosteus varmaan 70%. Siis aivan täydellinen ilma kiivetä aretea, joka perustuu melko paljon kitkaan. Puhuttiin että tänään jos joku tuon kiipee, niin voi melkeen sanoa kiivenneensä 7b:n. Oli se sen verran lähmäinen. Ja hyttysiä oli ehkä miljoona, eikä pitkää paitaa voinu pitää päällä lämpötilan takia. Noh, pädit alle ja ilman kummempia lämmittelyjä yrkkäilemään. On se vaan hieno reitti, ei turhaan oo koko Suomen mittakaavassa klassikko.

Alkuun oli sellasta kesän ekan yrkkäilyn tyylistä, melko hermostunutta eikä jalitsut ollu tiedossa. Kaikki oli kattonu Kaukon Markon ascentin netistä monta kertaa (ja Kevin vielä muutaman kerran enemmän), joten tyyli oli suurinpiirtein selvillä. Vuorotellen työstettiin ja beta alko hahmottua. Jaliksetkin löyty ja merkattiin. Enää tarvii vaan kiivetä reitti. Äijä äijän jälkeen nous alkuotteille ja palas kohta jonon perälle odottamaan. Mietittiin noin 1h yrkkäilyn jälkeen, että mikä siellä kiven lähellä oikeen haisee. Se selvis aika äkkiä, kun vähän nuuhkas omaa kainaloa: suomalainen MIES x 5! Tuota kun pistäis pulloon ja myis, niin ei tarvis enää tehdä töitä.

Asiaa!

Kaikki sai tosi hyviä yrkkiä tehtyä, kun sai kuntoon mentaalisen luoton jalkojen pitävyyteen. Toppikahvakin alko saada läpsyjä osaksensa, mutta ei vaan pysyny. Pari kertaa osuin itekin 2-5 sormella sinne, mutta tuloksena oli vaan nahkojen jättäminen kiven päälle. Kolmas viimeinen yritys toi palkinnon, käsi vaan pysyi siellä ja loppu meni siinä hämmästyksessä. Tänään en sentään päästäny irti ihmetyksen voimasta. Mies kiven päälle ja vähän eläimellistä tuuletusta.

Ei olis haitannu, vaikka en olis kiivenny reittiä, sillä oli sen verran siistiä. Jutut oli aivan mahtavia ja kaikki sai työstettyä samaa ongelmaa kehittyen yrityksissään. Matkan varrella kehittyi myös termi projektointijuna jonon muotoisesta, intoa puhkuvasta mieslaumasta joka odottaa pääsyä kivelle uudestaan ja uudestaan. Junan sivutuotteena on maskuliininen hienhaju ja enemmän tai vähemmän huonot jutut. Tällasta lisää! Kiitos jätkät!

Projektoinnin riemua ja pohdiskelua

Välillä mies kaipaa luontoon projektoimaan. Moderni versio raa'asta alkuvoimasta: on vain mies, pädi ja reitti. Oli pitkään jo pitänyt mennä Sarvivuoreen katsomaan onko 27cragsista bongaamani dynoprojekti mahdollinen. Takaraivossa kummitteli pelko myös siitä, että taas reitille päästyäni totean sen liian helpoks ja petyn. Tällä kertaa ei onneks käyny niin. Alkuun dyno tuntui lähes mahdottomalta ja kuumotti selän takana ollut blokki. Tulin mieleen Fontsun hieno dyno "Smash". Eikun tutkimaan toppia ja laittamaan tikit paikalleen, jotta tietää mihin läpsii.

No, muutaman kokeilevamman yrkän jälkeen saikin kunnon meiningin päälle. Täysillä fleikistä kiinni ja naama niin läheltä kiveä kuin mitä uskalsi. Parhaalla hypyllä sain jo hiveltyä reunaa, mutta en otettua kiinni. Parikymmentä hyppyä myöhemmin pohkeet totes, että ei reitti tuu menemään tänään ja että menehän jätkä jo muualle.

Pitänee taas mennä hyppimään, tervetuloa mukaan jos dynoilu kiinnostaa. Pitää mennä äkkiä uudestaan, ehkä tämä vois olla se eka 7a FA?

Viime reissujen jälkeen on tullu mietittyä kiipeemisen mentaalista puolta ja betan hankkimista. Pitäis saada oma mentaliteetti keskittymään itse kiipeilyyn, eikä niinkään suorittamiseen, greideihin ja toppaamiseen (noihin se mieli valitettavan usein menee). Mr. Bobby-reissun jälkeen oon paljon miettiny just tuota kaverin betalla kiipeemistä vs. oman betan keksimistä. Onhan se hieno kehitellä muuvi muuvilta oma tyyli kiivetä, vaikka aikaa / sessioita meneekin enemmän kun väsyttää itsensä alkuun projektoidessa. Mutta kai tuossakin voi kehittyä siihen suuntaan, että tulevaisuudessa reitinlukutaito parantuis, projektointi nopeutuis ja oppis kiipeemään enemmän just sillä omalla tyylillä (Ja ei, eihän tässä yhtään oo vaikutteita "meidän peli"-ajatuksesta Urheilulehdestä).

Se vaan on niin helppoa, kun tekis mieli kiivetä kovaa sen sijaan että nauttis kiipeilystä. Tuo ongelma heijastuu muuhunkin elämään, sitä haluais tavallaan saada kaiken eikä joutua tekemään valintoja. Mutta onneks nuo ongelmat ei karkaa mihinkään, eikä tällä iällä ja panostuksella lajiin voi kuitenkaan mihinkään top10:iin päästä. Välillä kiipeämään hienoja klassikoita uudestaan ja uudestaan, vaikka greidiä olis vain 6a. Reissu Kymppikivelle osoitti taas miten kiipeily onkaan parasta, kun siitä riisuu kaiken suorittamisen pois ja palaa perusasioihin.

Kiipeilyn riemua ja betan kehittelyä

Kiipeilyn ideaa voi olla hankala selittää sellaiselle, joka ei ole kokenut niitä hienoja onnistumisen hetkiä. Tai niitä synkkiä epäonnistumisen ja epätoivon reissuja. Ne vaan näkee alastoman totuuden tästäkin päivästä: vertavuotavia haavoja, sormien nahkojen puuttuminen ja väsyneitä mutta onnellisia jätkiä.

Tänään autossa takaisin tullessa puhuttiin siitä, mikä tekee kiipeilystä niin hienoa: laji luo halun pitää itsensä kunnossa ja treenata, vähentää haitallisia harrasteita ja vie ulos luontoon. Onnistumisista saa suurta henkistä tyydytystä ja koko ajan kehittyy niin henkisesti kuin fyysisesti, vaikka suurta tulosta ei juuri sillä kerralla tuliskaan. Ja sitten kun se onnistuminen osuu kohdalle, niin sitä euforista tunnetta ei voi sanoin kuvailla.

Ihan perinteinen kiipeilysessio on yleensä todella mukava. On jonkin verran porukkaa, ollaan luonnossa ja on joku tavoite. Yrityksien tekeminen pakottaa huilaamaan, joten samalla tulee juteltua niitä näitä kavereiden kanssa. Jokainen kiipeää itselleen haastavaa reittiä ja muut kannustaa, vaikka itse kiipeäisivät kuinka paljon kovempaa tai alempaa greidiä. Jokaisen taistelu on henkilökohtainen, eikä kukaan siinä voi auttaa fyysisesti vaan ainoastaan henkisesti. Kaverit osaa myötäelää etenkin hyviä, mutta myös huonoja hetkiä.

Ja reitit: reitin ei lopunperin tarvitse olla kova, jotta se on mielenkiintoinen. Yksikin hieno muuvi saattaa tehdä reitistä klassikon. Erilaisia reittejä riittää loputtomiin ja luonto määrittää millainen linja mihinkin tulee.

Menipä filosofiseks, mutta noin se vaan on ja tällaisella introlla mennäänkin päivän aiheeseen. Olin jostain kuullut että Sami projektoi Mr. Bobbya (7a). Laiskana miehenä olin päättänyt tuppautua mukaan, jotta säästän itseäni betan keksimiseltä ja saan samalla automaattisesti yhden innostuneen projektointikaverin. Joten lähdettiin Samin ja Anssin kanssa katsomaan mitä päivästä tulee.

VAROITUS: Seuraava teksti sisältää syväluotaavaa kirjallista betaa Mr. Bobbylle, joten jos haluat säilyttää itse keksimisen riemun niin älä lue tästä eteenpäin!

Mitään turhia lämmittelyjähän ei tarvita, kun kunnolla projektoidaan. Venytellään vähän ja eikun yrittämään. Beta tuli melko äkkiä selväksi Samin ensimmäisiä yrkkiä katsomalla ja flässin pilasin jollain puolivillaisella vedolla korkeaan krimppiin. Sanoinkin itelleni, että ei jätkä todellakaan näin!

Kehitin alkuun hienon vasemman jalan heelhookin, jonka avulla kädet sai aseteltua nätisti mutta veto Samin betan (Harrilta nähty) mukaan ei tuntunut hyvältä. Miks mennä vasemmalla kädellä korkealle jos ei tunnu siltä? Siispä päätin mennä oikealla kädellä ja hankkiutua oikean käden huonosta krimpistä mahdollisimman nopeasti eroon. Kaukon Markon mukaan huonot otteet kannattaa joko yrittää skipata tai mennä mahdollisimman nopeasti eteenpäin. Se toimi. Meninkin oikealla kädellä slouppaavaan kanttiin, mätsäsin ja säädin jalat uusille paikoille. Sitten vaan oikealla kädellä topin mahtavalle kahvalle ja puolittainen paniikinomainen toppaus sekä mantteli ylös. Itsekkäästi ajateltuna päivän tavoite oli saavutettu.

Hiottiin Samin kanssa betaa ja mietittiin painonsiirtojen sekä vetojen suuntia yms. muuta oleellista. Tuli aika kusipäinen fiilis: miltä kaverista tuntuu jos se on käynyt treenaamassa jo pari sessiota reittiä, toinen tulee ja kiipeää sen saatuaan betan eikä reittiä itse pääse? Tiedän jo kokemuksesta, eipä tuo fiilis kovinkaan häävi ole. Toisaalta, toppaamiseen tarvittava beta oli kehitetty huippuunsa ja enää urheilullinen suoritus puuttuu.

Mr. Bobby

Samin yritykset muuttuivat paremmiksi, kun sai mietittyä omalle kohdalleen muuvit ja suorituksista tuli rauhallisempia sekä hallitumpia. Anssin kanssa jo katsottiin että Sami kiipeää reitin, mutta vielä tuli mies alas melkein topista. Toivottavasti seuraavalla menee. Seuraava yritys oli hallittu ja toppauskin oli niin hieno että papukaijamerkin olis voinu siitä antaa. Jalannosto, mantteli ja Samille eka 7a plakkariin. Oli kyllä komeaa katsottavaa ja kyllä näki naamasta miten teki hyvää! Hienoa olla mukana katsomassa kun mies kiipeää ensimmäisen seiskansa projektoinnin jälkeen!

Siirryttiin Pelko-kivelle katselemaan Kymppikiven klassikoita. Oltiin molemmat mainostettu Anssille Helppoa Pelkoa (5) joka on todella kuumottava rypistys. Anssi lähti hakemaan flässiä ja me oltiin valmiina jos käy kylmät. Pienen epäröinnin jälkeen Anssi kiipes reitin ykkösellä ja flässäs ekan vitosensa. Eikä aivan minkä tahansa vitosen!

Tasapainottelua Perheongelmalla

Niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana...

Näytin vanhana kunnon guidona mallia Perheongelman (6a+) toppaamisella, kun ensin keksin taas miten kiveen päästään kiinni. Sormet huusi jo armoa, joten vetäisin "pitkän jätkän erikoisella" mutkat suoriks. Pojat vähän lyhyempinä kokeili vuorotellen ja poketille asti päästiin, mutta ei siitä eteenpäin. Jätettiin se ens kertaan ja siirryttiin kiven toiselle puolelle Gulmalle (6a). Hetken aikaa mietittyäni kehitin betan ja näytin malliesimerkin. Sami jätti yritykset väliin ja Anssi pääs tosi lähelle ratkaisevan muuvin suorittamista, mutta ens kertaan lopulta jäi. Klassikko-reitit ei Suomessakaan ole mitään yksinkertasia suhteessa greidiin.

Legendaarinen Gulma

Mutta yhteenvetona ei voi sanoa muuta kuin että on se kiipeily vaan hieno laji. Ei pakolla Samin vaimolle tai ei-kiipeäville kavereille ihan ykkösellä aukee mistä on kysymys, kun mies luultavasti selittää suu vaahdossa tänään ekasta seiskastaan. Ja niin pitääkin. Ainakin ite tein vuorollani niin :)

Onnittelut Samille hienosta noususta! Mikä on seuraavana vuorossa?

"Kevyttä" kiipeilyä Kanavuoressa

Sen siitä saa kun lähtee muka kattomaan kun muut kiipee ja ottamaan kuvia. Eihän tuollanen mulla toimi, vaikka kuinka oli suunnitelmissa. Harri pyys mukaan Kanavuoreen ja paikalla oli aika hyvin porukkaa. Itellä oli jotenkin laiska päivä, joten tavoitteena oli tosiaan vaan ottaa kuvia ja ehkä ihan kevyesti kiivetä.

Kiipeilyn riemua

Noh, otin pari yrkkää Rakulalle (7a) kun pitkän jätkän betaa siitä vedosta krimpille. Ei oikein saanu itestään voimaa irti. Otin myös oikeesti niitä kuvia, kun muut kiipes. Keli oli oikein soveltuva siihen. Juho nous melko hienosti Pohjoista leveyttä (7a+), ei tarvinnu montaa yrkkää niin mies hipelöi jo topissa olevia slouppereita ja eikun ylös. Myös Superfly (7b) meinas taipua Juholle, mutta topissa pysyminen jäi vielä ens kertaan.

 Superfly

Sama mies sai mut houkuteltua kokeilemaan Huuhtoa (7a), kun tunnustin etten ollu koskaan kunnolla kokeillu. Juho kiipes sen tosi nätisti ja jakso kyllä motivoida hyvin jatkamaan projektointia kun ei ihan heti auennu se jalkojen siirtely. Lopputuloksena kuitenkin noin 45min-1h projektoinnin jälkeen reitti meni allekirjoittaneella ja fiilis oli taas katossa. Mahtava reitti! En oo koskaan aimmin kiivenny tuollasta slouppaavaa aretea, jossa kunnon jaliksia ei vaan ole. Kiitokset Juholle! Mutta nyt unille ja aamulla mr. Bobbylle.

Melko kuumottavaa menoa Huuhdolla (7a)

Ei tosiaan ollu ihan mikään kevyt kiipeilysessio. Tosin onneks selkä on nyt jo kunnossa. Sillä se parani millä se menikin!

Uuden luomista

Työreissun jälkeen on hyvä käydä vähän rentoutumassa. Kotona noin klo15, kiipeemässä klo17. Selkä oli vielä vähän kipeä edellisestä ja lupasinkin Elinalle puhelimessa että en kiipeä kovinkaan kovaa tänään. Tavoitteena oli mennä Juuson, Antin ja Antonin kanssa Sarvivuoreen tekemään uusia reittejä ja kiipeämään pari vanhaa projektia pois alta.

Anton ja Vaaka (6c)

Mammutti-kivellä kiivettiin lämmittelyks vähän vanhoja eli Kengurupolkkaa (5+) ja Vaakaa. Sitten kunnon reitintekosessio, jonka tuloksena syntyi kolme uutta reittiä. Vapaaksi jäi edelleen luolasta lähtevä pienehkö kattopläjäys odottamaan jotain kovempaa jätkää tai parempaa päivää, wink wink...

Anton ja Älä kerro Elinalle (6a+)

Juuso ja Antti lähti jo kotia, niin mentiin Antonin kanssa vielä katsomaan Leijona- ja Tiikeri-kiviä. Viime vuodelta itsellä oli kiipeämättä Pekan kiipeämä Jännä Tarzan (6c) ja Leijona-kivellä oleva herkkä tasapainoreitti, jota kukaan ei vissiin oo vielä kiivenny. Mankkaa näytti olevan kivillä runsaasti. Anton innostui tasapainoilemaan ja ite ajattelin säästellä jättämällä kiipeilyt kaverille. No, eihän siitä mitään tullu vaan eikun tossut jalkaan vaan ja projektoimaan. Puolen tunnin ähräämisen jälkeen reitti sai ensinousunsa ja heti perään toiston. Olin odottanut siitä vaikeempaa, mutta taas perinteisesti betan löytyessä greidi laskee. Mutta joka tapauksessa Pajatso (6b+) oli syntynyt.

Eikun viereiselle kivelle ja mietiskelemään. Eka pieni huolto-operaatio Antonin sormelle (pieni verenvuotohan ei estä kiipeilyä, kun on välineet kunnossa). Anton kävi pari kertaa Jännän äärellä (6c), ennen kuin siirryttiin Jännään Tarzaniin. Muutamalla yrityksellä sain reitin menemään, kun löysin loppuvaiheeseen hyvä jalkatekniikan. Reitillä on hienoja muuveja ja reitti on melko pitkä, spottaajaa ei oikeastaan tarvitse jos on 1-2 pädiä mukana, koska reitti on niin matala. Tykkään!

Hyvillä mielin lähdettiin kohti kotia. Taas pari reittiä lisää tehtynä. Ja potentiaalia riittää vielä enemmän kuin tekijöillä aikaa. Mun ikioma dynoprojektikin odottaa vielä ensinousijaansa. Piti taas mennä sinne, mutta minkäs sille voi kun valo, voimat ja aika loppuu kesken.

Uusia kivi ja kroonisia ongelmia

Jos Foreca ennustaa päivälle sadetta ja taivas on puoliks täynnä tummia pilviä, niin onko se syy olla lähtemättä kiipeemään? Kun jokainen on nyt miettinyt 0.1 sekunnissa vastauksen tuohon itsestäänselvään kysymykseen, niin voidaankin mennä itse asiaan.

Kävin jo pari viikkoa sitten rämpimässä Ruokkeella parin hassun karttamerkin perusteella katsastamassa jos sieltä löytyis jotain kiivettävää. Se reissu ei itsessään ollut mikään menestys, mutta kyllä sieltä lumentäyttämien saappaiden lisäks tarttui myös kuvat yhdestä kivestä johon saa kyllä reittejä, korkeutta joku vähän reilu 4m. Sinne siis suunnattiin Kevinin kanssa perjantai-illan kevyttä reitintekosessiota varten.

Joku kivellä on aiemmin käynyt, yhdestä kohtaan löytyi mankkajälkiä. Ko. henkilö saa ilmoittautua, jos haluaa, niin voidaan tapella reittien nimistä ja greideistä. Vilpittömät pahoittelut, jos julkistin jonkun ikioman salakiven.

No joka tapauksessa kaivettiin harjat esiin ja kyllähän niitä reittejä rupes löytymään. Mitään superihmeellistä ei kivelle syntynyt, mutta pari hyvää lämppäriä, pari hyvää reittiä ja yks kiva dyno. Dyno ei ole vaikea, mutta dynojen tapaan mukavan pituusriippuvainen. Joten kaikki aloittelevat dynoilijat, kivelle - mars. Lykkään koordinaatit 27cragsiin, niin tiiätte mihin mennä. Jos vaikeusastetta haluaa lisää, niin tekee istumalähdön alle ja hyppii sitten.

Tämä oli se hetki, johon allekirjoittaneen olis kannattanut lopettaa. Heitettyäni Kevinin kotia, päätin käydä vielä katsastamassa toisen porukan uudet reitit Laajavuoressa. Virhe! Kokeiltuani pari kertaa itselleni hyvin epätyypillistä istumalähtöä, tunsin vihlontaa alaselässä ja kiipeilyt olikin sitten siinä. Illan mittaan selkä kipeytyi vielä lisää. Nyt tätä kirjoitellessani totean, että ilmeisesti alaselän/lonkankoukistajien venyttely ei olis lainkaan paha homma kiipeilyn jälkeen. Etenkin kun suvussa ongelmaa esiintyy laajemmassa mittakaavassa. Vanhuus ei tule yksin.

Syyshämärässä

Pääsiäisen huilaamisen jälkeen päästiin taas tositoimiin, kun lähdettiin porukalla Näätäkivelle ihmettelemään. Itse olin valmistautunut katsomalla vimeosta video-betaa Syyshämärälle (7b, ss = 8b), jota on pitänyt jo hetken käydä kokeilemassa. Hieno ja voimallinen linja, joka olis hienoa saada kiivettyä. Tai edes eka muuvi. Kaikki ajallaan...

Alkuun kiivettiin kaikkea mahdollista muuta: lämmittelyä Rosvolla jne. Hienoa oli seurata vierestä, kun Kevin sai topattua aiemmin projektoimansa Rion. Ja Harri veti hienon heelhookin Rosvoon. Jatkettiin matkaa tien toiselle puolelle katsomaan projektia. Poikaporukalla ruvettiin kehittämään betaa vuorotellen. Mahtavaa hommaa! Äijää otti kiinni lähtöotteista ja äijää tuli alas. Harri sai ekan muuvin kunnolla tehtyä pari kertaa, mutta ei vielä kenelläkään ollut rahkeita yrittää toista muuvia kunnolla. Mutta kylläpä oli mukavaa.

Lopussa kiivettiin vielä se viereinen arete, jonka nimeä kukaan ei edelleenkään muista (6b+). Mahtava reitti kaikkine kikkailuineen. Kyllä meillä JKL:n seudulla riittää hienoa kiipeilyä. Nyt polttelee päästä kunnon voimilla Syyshämärälle. Jos nyt tekis kaikki alusta alkaen oikein, niin vois päästä jo kokeilemaan sitä toista muuvia. Hieno kesä on siis tulossa!

+ kivaa oli
+ hyvä porukka
+ hieno reitti
- mun plussat alkaa jo toistaa itseään

Kansainvälistä yhteistyötä

Tänään olikin viimeisen päälle mielenkiintoinen päivä. Olin jo aiemmin sopinut kiipeilystä ruotsalaisen kaverini Johanin kanssa, joka on ahkerasti vieraillut Suomen bouldereilla aina kun on tänne päin sattunut tulemaan. Kyllähän nyt sitä pitää lähteä näyttämään paikkoja, kun mies on kerta tänne asti saapunut, on tosi hyvä tyyppi ja saapahan siinä hyvän syyn kiivetä vähän itsekin.

Aamu näytti tosi nihkeeltä: sumua, vähän sateista ja kylmä. Ei hyvä. Noh, päätettiin kuitenkin tavata kaupungilla ja katsastaa miltä ne kivet näyttää. Forecan sedät oli kuitenkin luvannu hyvää keliä myöhemmäks päiväks. Odotellessa Jyväskylän parhaassa miesten hiustenleikkuupaikassa tukka lyhyemmäks ja Subissa 15cm täytettyä leipää naamariin, ettei virta lopu kesken ulkona.

Luotettuna oppaana sain valita 1-2 paikkaa, joihin mennään. Valitsin Kanavuoren alkuun, jossa tosin släbit ei ollu kerinny vielä kuivumaan. Kiivettiin molemmat se nelosen släbi, mutta päätettiin jättää Exodus odottelemaan kuivempia kelejä. Tutustutin Johanin Fillarin hienouksiin ja sitten kuulemma päästiin asiaan. Hetken työstön jälkeen kiipesin reitin kerran malliksi ja sitten spottasin/otin kuvia/annoin jonkinsortin vinkkejä. Päivä oli mitä parhain.

Ruotsalaisvahvistuksen huilatessa työstin Jujua, mutta edelleenkään ei ongelmakohta auennut. Pitänee kohta ruinata joku asiantuntija mukaan näyttämään kepillä mihin jalka ja käsi milloinkin pitää laittaa. Huoh. Siirryttiin  Rakulalle, jossa näytin mallisuorituksen (kun sattui nuo tossut olemaan mukavasti jalassa) toppaamalla ykkösellä. Johan sai hyviä yrkkiä Rakulaan, mutta säästeli itseään Fillarin työstölle, kun se oli kuulemma hienompi reitti. Ja onhan se kyllä hieno!

Kanavuoresta suunnattiin vielä cityboulderoimaan Salmirantaan, jossa Pitsalähetti (6c, ss = 7a) odotti innokkaita lähettäjiä. Pohdittiin jättää muut alueen reitit omaan arvoonsa ja keskittyä itse asiaan, alkoi olemaan sormien nahat jo melko ohkaiset. Ensin vähän eväitä naamaan kauniissa auringonpaisteessa lintujen laulaessa ja perhosten lennellessä. Tästä ei päivä parane. Herrasmiehenä annoin kaverin yrittää ensin kertomalla sen vähän mitä muistan viime kokeilukerralta (vuosi 2008 ja reitti ei silloin mennyt). Päätin itsekin kokeilla istumalähtöä ja hyvinhän se meni. Toppaamisen kanssa oli edelleen ongelma, tosin ylhäältä katsottuna löytyikin jotain käyttökelpoisia otteita ja toppaaminen alkoi hahmottua. Toinen yrkkäkään ei vielä tuonut vielä tulosta. Kolmannella sitten sainkin onnistuneen suorituksen tehtyä, piti hakea fiilistä kiipeämällä se yritys ilman paitaa.

Pitsalähettiä täytyy kyllä kehua reitin pituuden vuoksi, reitillä muuveja riittää ja toppaus on aika jännä. Ainakin omalla betalla vedettynä reitille osuu muutama tosi hieno muuvi, joten kannattaa käydä tsekkaamassa.

Johan & Pitsalähetti

No, se siitä reissusta. Kivaa oli, hyviä kuvia saatiin ja kiipeilyn riemua riitti. Tuli myös naurettua itsensä kipeäks, kun kerrottiin kilpaa kiipeilyjuttuja ja kaikkea muuta hauskaa mitä kohdalle on osunut. En tosin ollut mikään hyvä opas, kun olin itse se, joka kiipes kaikki reitit. :) Harmitti kaverin puolesta, kun niin lähellä käytiin ennen kuin aika & voimat loppui kesken. Mutta ens reissulla käydään poimimassa jo harjoitellut reitit pois kuljeksimasta. Eihän se reittien pääseminen ole pääasia, vaan itse kiipeäminen? Eihän?

+ Seura ja jutut
+ Sää
+ Uusi nousu

Knocking down old projects

No hei!

Taas tuli hyödynnettyä aurinkoinen, mutta vähän tuulinen päivä parhaalla mahdollisella tavalla. Töiden jälkeen karattiin Kanavuoreen katsomaan, jos ahkera venyttely ja krimppivoiman harjoittelu olis tuottanu tulosta Jyväskylän sektoreiden helmellä: Rakula-sektorilla. Allekirjoittaneen mielessä kummitteli Rakulan (7a) ensimmäinen onnistunut nousu, kun viime syksynä onnistuin jotenkin tippumaan siitä oikean käden krimpistä josta toppaaminen olis enää ollu pienen vedon päässä. Eikä kyllä jalkakaan noussut Fillarissa eikä Rakulassa riittävästi, vaan vielä viime vuonna piti venytellä nivuset kuntoon huolella ennen kiipeämistä.

It's a beautiful day...

Lähtökohdat kiipeilypäivälle oli mitä parhaimmat. Väsyttää, eikä kiinnosta. Noh, niin monta kertaa ennenkin itseni tuosta tilasta hurjaan lentoon ruoskineena tiesin että kunnon lämmittely helpommilla reiteillä tuo luultavasti sen tarvittavan. Jos vaikka kiipeis nyt sen Rakulan ja lähtis kotiin?

Lämmittelyt ei nyt menny ihan putkeen kun kylmillä sormilla haluiltiin ihanan teräviä krimppejä. Kun ei varsinaisesti kiipeä yhtään reittiä, niin siitä onkin hyvä lähteä projektoimaan. Pekka sentään näytti mallia ja toppas Fillarin (6b+) oppikirjamaisella rauhallisuudella. On se mies.

Pienten epäilysten kanssa sitten kasaamaan itseään Rakulaa varten. Ensin mentaalinen muuvien kertaaminen ja viime syksyn epäonnistumisten summaaminen. Sitten vaan ekaa yrkkää peliin. Joko mies on kehittynyt ja voimistunut melkoisesti (ainakin vaimo on vihjannut jotain talven aikana tapahtuneeseen miehistymiseen) tai sitten reitti on helpottunut jotenkin, mutta ensimmäisellä yrityksellä tein hallitun manttelin pienen steppailun jälkeen ja mietiskelin kiven päällä että "mites tässä nyt näin kävi". Mutta taas yksi projekti vähemmän, voi mennä kokeilemaan seuraavaa... Maistuu!

Reilusti valottunut Rakula

Rakulan nousun jälkeen työstettiin Jujua (7b), mutta vaatii näköjään vielä oman sessionsa ja betan kehittelyä ennen kuin se menee. Ymmärrettiin mistä reitin nimi tulee. Pekkakaan ei muistanu miten reitti kiivetään vaikka lähettikin sen viime syksynä kuumottavan näköisesti. Testauksen alle pääsivät myös Superfly (7b) ja Pohjoista leveyttä (7a+), mutta ei niistä vielä kehtaa paljoa puhua. Kiipesin lopuksi vielä Fillarin ja molemmat veti Luiskan (6a), jonka jälkeen todettiin yhdessä viisaimmaksi lähteä kotiin. Mieli kyllä vielä kiipeis, pitkäänkin, mutta mies ei.

Pekka ja Superfly

+ Rakula meni
+ Jalannostot parantuneet talven aikana noin 5cm Fillarilla & Rakulalla, meinasin potkia otteista yli kun vielä syksyllä ei millään meinannu saada nousemaan niin korkeelle
- Motivaatio-ongelmat
+ Motivaatio-ongelmien voittaminen
- Oli vähän kylmä :)

Gang Bang "to do"-listalta tikkilistalle

Erinomainen kevät jatkuu: lyhyt sunnuntai-iltapäivän sessio Keljoon Marvin-kivelle toi viimein kaivatun onnistumisen. Harrin kanssa työstettiin Gang Bangia (7a) ja viidennellä yrityksellä sain ketjutettua reitin kaikki muuvit = reitin kiivettyä. Kiitokset Harrille avusta muuvien kehittämisessä!

Aurinkoinen 28.7

Miten hyödynnetään kevään eka lämmin ja aurinkoinen lauantaipäivä?

No ei sitä varmaan sulle tarvii kertoa, kun nyt luet tätä blogiakin!

Lauantaiaamuna katselin toiveikkaana ikkunasta ulos: aurinkoa ja lämpötila vaan nousee. Forecan sedät oli sitä mieltä, että +14 on JKL:ssä päivän lukema ja aurinko kuulemma paistaa melkeen koko ajan. Täydellistä!

Eikun puhelimet kuumaks ja siinä yhden aikaan istuin Anssin autossa matkalla kohti kakskasiseiskaa. Tällä kertaa muistin ottaa topovihon mukaan! Molemmilla mielissä oli jo legendaariseksi muodostuneen Kuhanjulman (7a) yrkkäily, tosin ekaks ajateltiin käydä Harmonia-kivelle lämppäämässä. Mutta kuinkas sitten kävikään?

28.7

Lämppääminen meni ihan ok, kiivettiin se 6a siitä vasemmasta laidasta ja Anssi vetäs vielä sen vitosen oikeelta kaupanpäälle. Minä päätin testailla Harmonian istumalähtöä, mutta en saanu piiskattua itteäni sellaseen raivoon että ahteri olis liikahtanu, ainakaan ylöspäin. Testasin seisomaversiota, jonka oon viimeks kiivenny joskus 2009 ja päätin nykästä vasemmalla kädellä korkeesta krimppilistasta kunnon osuman seinään. Eikun laastaria sormiin ja kohti uusia haasteita. Ei jaksa pilata omaa reissuaan takomalla reittiä, joka on jo kiivetty. Sitten kun istumalähtö menee, niin kiipeen reitin uudestaan.

Anssi lämppää

Matkalla tuli vastaan muita kiipeilijöitä Unelma-kivellä ja pojat osas kertoa jokakeväisestä ilmiöstä: Kuhanjulman The Lammikko oli tehnyt comebackin ja reittiä ei voi kiivetä. No niinpä niin!

Mietittiin hetki, otettiin topovihko esiin ja alettiin katselemaan uusia haasteita. Mua alkoi kiinnostamaan monen kehuma Egoterroristi (7a+), joka oli aivan Unelman lähellä. Kivi löytyikin melko äkkiä, eikä ollut vaikeaa paikantaa reittiäkään. Anssi lähti katsomaan Kuhanjulman vesitilannetta ja mä päätin mittailla vähän alkumuuveja. Reitti tuntui sopivan mulle ja yrkkäilin siinä itsekseni melko kauan. Onpa tiukkaa settiä! Slouppereissa saa roikkua aivan tosissaan. Mutta Anssin palattua ja joku 10 yrkkää myöhemmin sain reitin menemään ja fiilis oli taas katossa. Mahtava reitti!

Testailtiin Eskon menneinä aikoina vääntämä Lentoterroristia (6b) vieressä ja hetken ihmettelyn jälkeen sain menemään senkin. Ihan kiva reitti, suosittelen kokeilemaan. Otin kuvat kivestä, koska sitä ei vielä 27cragsissa ole.

Palattiin Unelmalle säätämään jotain, testattiin sitä 6b-släbiä jolla on se kummallinen ranskankielinen nimi, mutta mun loitontajilla ja lähentäjillä ei nosteta jalkaa niin korkealle kuin mitä se olis vaatinu. Ehkä joskus toiste. Hetken aikaa vielä kiivettiin muita reittejä ja päätettiin suunnata kotia kohti.

Fiilikset oli vähän kaksijakoiset: toisaalta olis haluttanut kiivetä Kuhanjulmaa, toisaalta nyt sen estymisen takia löytyi muita hienoja reittejä. Kuhanjulman armoton projektointi alkaa välittömästi kun The Lammikko on poistunut. Kuhanjulma on tämän kesän ehdoton ykköstavoite.

Lisää kuvia tulee, kun saan ne Anssilta :)

+ upea sää
+ hienot reitit
- Kuhanjulman Lammikko ehti ennen meitä paikalle --> ei projektointia
- melko massiivinen damage vasempaan käteen
+ meinas unohtua: kiipeilypäivä on aina hyvä päivä

Vastaisku

Tähän mennessä ulkokiipeilyt olivatkin menneet liian hyvin. Lähdettiin kevyille iltasessioille Marvin-sektorille Keljoon. Allekirjoittaneen mielessä oli totta kai kehuttu Gang Bang (7a) ja jostain kumman syystä väliin jäänyt Super Changoo (6c). Eikös sitä sanota että eniten kehittyy kun kiipeää kaikista itselle epätyypillisimpiä reittejä? No, kunnon hänkki voimapläjäys ei todellakaan sovi tällaselle kukkakepille, mutta onneks se oli jo tiedossa etukäteen.

Kiipeilyä parhaimmillaan.

Lämppääminen on tunnetusti aivan yliarvostettua ja hoituu lähinnä venyttelemällä ja verryttelemällä. Joten ei muuta kuin ensin venyttelyä ja hyppimistä samalla kun katsoi Kevinin ja Anssin kiipeämistä Aretella ja lämppärireiteillä. Sitten suoraan istumaan Super Changoon alle ja mittailemaan muuveja. Meni aika kevyesti kun keksi kunnon tekniikan ja sai samalla kunnon lämmöt päälle. Anton kiipes reitin heti perään, tosin aika erilaisella lähdöllä. Kiipeily on hieno laji, kun kaks jannua voi kiivetä reitiin niin erilaisella tekniikalla. Mutta kivaa oli ja juttu lensi.

Minä ja Super Changoo.

Pojat kiipes Funkyn ja siirryttiin porukalla projektoimaan Gang Bangia. Olin myös miettinyt Passionhedelmien (7a) kiipeämistä, mutta metri lunta siinä kohdassa muutti ajatukset. Pohjalla Gang Bangissa oli Törmän Jukan ja jonkun Janin youtube-video reitistä, joka minä ja Anton oltiin just katottu. Betat oli hyvät, joten eikun soveltamaan ja etsimään omaa tyyliä. Oikean käden sloupperi repi kivasti kädet, joten eikun teippiä sormiin.

Alkumuuvi sujui yllättävän hyvin muutaman yrkän jälkeen, mutta miehestä loppui voimat ennen kuin päästiin kolmanteen muuviin asti. Työstettiin vuoroperiaatteella niin kauan, kunnes joku tajus että nyt on jo niin huonoja yrkkiä että kannattaa lähteä kotiin. Mieli olis kiivenny vielä pitkään, mutta miehet ei. Sormet verillä, mutta hymy kasvoilla kotiin näkemään unia siitä kuinka reitti menee kuin vettä vaan.

Gang Bang ja ihan ok-yrkkä.

Erityismaininnan vois antaa Kevinin yrkälle, joka päättyi putoamiseen viimeisestä ratkaisevasta muuvista. Että oli lähellä miehen eka 7a, mutta jäi vielä odottamaan. Ihan harmitti kaverin puolesta, kun suoritus näytti spottaajana toimineelle jo siltä että kyllä nyt menee!

Toinen erityismaininta menee Antonille, joka yritti aluks kiivetä reittiä käyttämättä jalkoja. Ei menny :)

+ hyvä porukka
+ hyvä reitti
+ kivaa oli
- Gang Bang repii sormet
- Gang Bang ei menny :)
+ mutta sain ainakin yhden reitin menemään

Treenaaminen kannattaa

Aurinkoisena lauantaiaamuna lähdettiin (minä, Elina, Kevin ja Anssi) katsastamaan jo kuivaksi havaittua Näätäkiveä. Iloiseksi yllätykseksi Anton oli jo lämmittelemässä kivellä ja Pekka liittyi myös hetken päästä seuraan. Pädejä oli just sopivasti (6 kpl) useamman reitin kiipeämiseen kerralla.

                                          A perfect day... for climbing!

Kuten aina ollessa nättinä päivänä pihalla isommalla porukalla, meni alku lätisemiseen ja hyvien juttujen kertomiseen. Muiden kiivetessä Robin Hoodia ja Rioa, kiipesin molemmat pienen lämppäämisen jälkeen. On se Robin Hood vaan hieno reitti! Kokeilin myös sitä originaalia 7a-istumalähtöä, mutta ei innostanut tehdä kunnon yrkkiä siihen.

                                                 Robin Hood (6c)

Sitten itse asiaan: oltiin Pekan kanssa käyty edellisvuonna hyppimässä Kaukon Jyrkin(?) dynoreitillä nimeltään San Miguel (7b). Reittihän lähtee Rion kanssa samoista lähtöotteista (sidepull ja lista), josta dynotaan kanttiin ja mantteloidaan ylös. Viime vuonna oltiin lähinnä dynottu monena kertana reitillä ja läpsitty kiteistä & terävää kanttia, kunnes iho ei enää kestänyt tehdä yrkkiä.

Tällä kertaa pääsin jo ekalla dynolla aika hyvin otteelle. Oli aivan yhtä terävä kuin mitä viime vuonna. No, työstettiin Pekan kanssa vuorotellen yrkkiä. Mietin että naamaa vaan lähemmäs kiveä ja kunnon yrkkää peliin. Ja sitten pääsinkin hetkeks kiinni kanttiin, mutta ladonovi-efekti heitti miehen samantien irti. Ja kunnon viilto vasemman käden peukaloon. Eikun pummaamaan Anssilta teippiä ja uutta yrkkää: täähän vois jopa mennä tänään! Seuraavaan yrkkään naamaa vielä lähemmäs seinää dynotessa ja käsi läpsähti otteelle. Äkkiä toinen käsi kanttiin, mantteli, äijä ylös ja eka 7b plakkariin! En kyllä missään tapauksessa ollu odottanu mitään tällasta, idea oli jos tän olis joskus kesän loppupuolella saanu menemään...

Viime kerran Rosvopäällikkö-yrkkien jälkeen piti käydä katsomassa 27cragsista kuvia ja etsimässä oikeaoppinen suoritustapa = sen pienen krimppilistan kautta taiteilu suoraan ylös. Nyt tuntui olevan hyvä kiipeilypäivä, joten eikun sitä yrittämään. Kokeilin eka "uudet" muuvit kuntoon. Ekalla kunnon yrkällä roiskasin vähän ohi cruxin sloupperista. Tokalla kerralla käsi jäikin otteelle kiinni ja eikun mies ylös. Nyt ei kukaan enää voi tulla urputtamaan mitään oikeaoppisesta kiipeämisestä. 7a+ plakkariin ja loppuajaksi spottailemaan toisia.

Kävin vielä kuolaamassa Syyshämärää ja katsastamassa sen viereisen areten, joka oli vähän sammaloitunu. Sammaleet pois harjalla kriittisistä kohdista, että kuivuu ajan kanssa. Syyshämärä vois olla tämän kesän projekti, näyttää ainakin tosi hienolta reitiltä mitä nyt on videota nähny. Noh, ei mopolla mahdottomiin. Ehkä ajan kanssa.

+ riittävästi pädejä
+ hyvä porukka
+ onnistunut projektien kiipeäminen
+ sai huomata että treenaaminen on tuottanut hedelmää
- ei kuvia dynoilusta

Kevään ekat pihaboulderit feat. hämärät betat

No nyt se on jälleen koettu!

Tiistaina lähdettiin Kevinin ja Katin kanssa valloittamaan Näätäkiveä, joka Harrin mukaan on jo kiipeilykunnossa. Keli oli älyttömän hieno, aurinko paistoi ja lämmintäkin oli auton mittarin mukaan +10 eli puitteet sen puolesta oli aivan täydelliset.

                                        Robin Hood-sektori auringonpaisteessa, on se vaan hieno!

Viime vuodelta oli muistissa ekan ulkokiipeilykerran tuskaisuus kun asiat iskee taas mieleen aivan uusina:
a) kivi on terävää
b) otteet on hemmetin pieniä
c) jotenkin vaan kuumottaa enemmän tehdä niitä muuveja vähänkään korkeemmalla
d) aktiivisen sisätreenauksen tulokset eivät realisoidu ekalla kerralla pihalla, enkä puhu bulkkaamisesta :)

No anyways päästiin onnellisesti Näätäkivelle, jossa jo kaksi tuntematonta urhoa oli työstämässä Rosvoa (6a). Tavarat ulos autosta ja mentaalinen valmistautuminen käyntiin. Perinteiseen tapaan Rosvon kräkit vuosivat vettä ja muutamat poketit oli aika märkiä. Ei mitään mitä kunnon mankkaaminen ja harjaaminen ei paranna.

Nyt oli hyvä huomata, että printatut topot oli tottakai jääneet kotiin, mutta kyllähän sitä nyt Näätäkiven reitit muistaa ulkoakin!

Testasin alkuun Rosvoa tippumalla ekan yrkän märästä cruxi-kohdan kahvasta, mutta onneksi spottauksen puoliammattilainen Kevin oli alhaalla odottelemassa. Toisella yrkällä reitti menikin.

                                                        Otin pannut!

Talven aikana oli tylsinä hetkinä suorittamaan fantasiointia kovemmista reiteistä 27cragsissa ja mielessä oli kokeilla Rosvopäällikön (7a+) istumalähtöä ja ehkä koko reittiä. Siinä kaiken tiimellyksen keskellä sainkin istumalähdön menemään ja useamman yrkän jälkeen reitti menikin. Tuntui vaan silti jotenkin turhan helpolta, ottaen huomioon etten ole aiemmin 7a+:aa kiivennyt. Kevin kuvas hienon videon suorituksesta jälkipolvien ihmeteltäväksi ja Kati otti kuvia.

                                                        Kiipeilyn riemua!

Noh, sain kiipeilylliset intohimoni toteutettua ja spottasin sitten Katia sekä Keviniä. Piti käydä vielä lopussa vähän dynoilemassa San Miguelilla (7b), mutta pahin into oli kateissa ja "eväät oli jo syöty". Dyno tuntuu mahdolliselta ja reitti vois tänä kesänä mennäkin.

Kaikenkaikkiaan reissu oli mahtava, monta tuntia meni kuin siivillä. Kaikki sai kiivettyä ittensä puhki, naurettiin paljon ja heitettiin tosi paljon tosi levotonta juttua. Toivottavasti sellasta kiipeilyleffaa ei koskaan tehdä mitä tänään ideoitiin... Kiipeilyyn pääs sisälle jopa melko nopeesti, varmaan rautaisen(?) kokemuksen ja "huolellisen" mentaalivalmennuksen ansiosta (älä odota liikoja ekalta kerralta, älä odota liikoja ekalta kerralta...).

Kivaa oli ja kotona pystykin jo toteamaan että olin käytännössä kiivenny jonkun melko directin version Rosvosta, mutta en varsinaista Rosvopäällikköä joka on sitten NIIN direct että heikompia hirvittää. Katselin 27cragsin kuvista Ilarin irvistystä ko. reitillä ja totesin reitin kiipeämisen jäävän ens kertaan.

Plussat ja miinukset:
+ sää
+ mahtava seura
+ kiipeilyä pihalla pitkästä aikaa, joka meni jopa ihan ok
+ dr. pepper
- huonot hanskat, jotka kastu --> näpit jääty (note to self: ens kerralla gorehanskat käteen)
- "hyvän" valmistautumisen ansiosta jätin topon kotiin

Kaiken alku

Tästä se nyt lähtee...

Moni kaveri on kysynyt, että "saisko niitä sun kiipeilykuvia jonnekin" ja "olis kiva lukea sun kiipeilyjuttuja jostain". Muun muassa sen innostamana laitoin nyt tällaisen systeemin pystyyn. Eipä tämä nyt vissiin niin paljoa vaadi. Joskus lisää jotain sisältöä ja pui omia juttujaan, helppo homma. Osittain blogin perustamisajankohtaan vaikuttaa myös se, että oon alkanut treenaamaan nyt vähän tavoitteellisemmin ja intensiivisemmin viime kesän kiipeilyreissun innostamana. Nyt siis vois ollakin jotain mistä kirjottaa.

Blogin nimi sanoo varmaan melko harvalle ihmiselle yhtään mitään. Sen on tarkoitus kuvata kevyen ironisella sävyllä omaa viha-rakkaus-suhdettani kiipeilyyn. Perinteisellä suomalaisen miehen kilpailullisella ja intohimoisella mentaliteetilla suhtautuessa kiihtyy välillä nollasta sataan ja takaisin. Reitin onnistunut toppaaminen pitkän projektoinnin ja kuumottamisen jälkeen on vaan niin hienoa. Kääntöpuolena on kämmääminen jossain helpossa muuvissa, kunnon fläpperin hankkiminen etu- tai keskisormeen ja tieto siitä ettei muutamaan päivään kiivetä kunnolla. Ja sitten on vielä ne päivät jolloin ei vaan kulje. On joku (huono) syy siihen, kun ajatukset on muualla tai oon vaan liian väsynyt keskittymään ja näkemään vaivaa kunnon yrkkien eteen. Kiipeily kun ei ole se laji, jota on kiva käydä vähän harrastelemassa raskaan työpäivän jälkeen. Ainakaan jos omaa yhtään samanlaisen suhtautumisen lajia kohtaan kuin minä. Hemmetin työ kun haittaa vapaa-aikaa!

No mutta joo, lisäilen tänne kaikenlaista kunhan lumet sulaa ja tässä pääsee pihalle harrastamaan oikeasti. Pitkän talven ajan on treenattu, unelmoitu ja asetettu tavoitteita. 27cragsissa on tullut katseltua melko paljon ja selattua bleau.infoa. Kaikki tuo työ ainoastaan sen takia jos sais sen yhden onnistuneen yrkän ja sais karjahdella kiven päällä sellasella kansallisromanttisella tavalla rintaansa takoen. Kyllä te tiiätte.