Juju

Tänä syksynä ei ainakaan Keski-Suomen seutuvilla oo liikaa kuulaita ja kuivia syyspäiviä ollu, ainakaan sillon kun mä oon ollut maisemissa. Viime ajat on menny enemmän tai vähemmän reissaamisen merkeissä. Käyny pari kertaa sisäkiipeemässä Pietarissa, jossa otteet oli pesty varmaan viimeks keivin perustamisen aikaan ja reitit ei ollu kovinkaan loogisia. Kyllähän sieltä varmaan vahvoja jätkiä tulee, kun slouppereiden päällä on 2mm mankkaa. Otteessa kumminkin pysyy kiinni kun vaan puristaa riittävästi.

Olin kumminkin tosi tyytyväinen, kun pääsin lauantaina aamulla Ilarin kanssa Kanavuoreen. Keli näytti semi-kuivalta ja pääosa reiteistäkin oli kuivia. Kikka liittyi myös seuraan ja aika kului kiivetessä sekä koirien touhuja ihmetellessä. Alkaa taas olla ne ajat, että joutuu tekemään hommia että saa itsensä lämpimäks. Pikku lämppäilyn jälkeen läheteltiin Fillaria ja Ilari testailtiin Rakulan eliminaattiversiota. Oma reissu fokusoitui lähinnä Jujuun (7b), jota oon ennenkin käyny ihmettelemässä. Katoin Ilarilta mallia kiipeemisestä, mutta meinasin luovuttaa vaikka projektointi tuottikin edistystä. Varmaan viimesellä kunnon yrkällä sain riittävän tasapainoisen ja varovaisen painosiirron kautta vedettyä vasurin kiven päälle. Hankin vähän lisäjännitystä kastelemalla oikean käden sammaleeseen, mutta sain mankkaa spottaajalta kesken lähetyksen. Kyllähän sitä hymyilytti, kun ei sitä kyllä odottanut pystyvänsä pitkän tauon jälkeen lähettämään omaa maksimigreidiä.

Keskittynyt ilme vol. 1 (Kuvaajana toimi Ilari)

Kiitokset hyvälle seuralle ja tsemppaajille!

Vekkuli

On ollut kyllä säiden puolesta huonoin kesä pitkään aikaan. Kunnon kiipeilysessioitakaan se ei oo oikein mahdollistanut, joten ulos pitää mennä vaikka ei olis kovaa lähetysfiilistä päällä. Kyllä se fiilis siitä tulee. Näin ajattelin sunnuntaiaamuna, kun oli puhe että Elina lähtee spottaamaan mua Vekkulille (7a+) jos mä poimin sen kanssa mustikoita. Kiipeilyn hyvä puoli on myöskin se, että tulee nähtyä missä päin metsiä on marjoja ja missä ei. Viime viikolla laitoin merkille että Korpilahdella on mustikoita melko reippaasti.

No, itse asiaan: mun ongelma Vekkulilla on aina ollu jalkojen pysyminen kiinni eikä oo oikein ollut ideaakaan mitä siinä sitten tekis kun saan ruhonsa ylös. Pari kertaa reissujen viimeisenä boulderina oon kokeillu reittiä, mutta eihän tämmönen hernekeppi saa itteään ylös melko napakalta 7a+:n boulderilta kun voimat on eka tuhlattu muualla. Joten tämän päivän session idea oli käydä hakkaamassa päätä siihen kiveen niin kauan kunnes a) reitti menee tai b) voimat loppuu.

Aggression keräämisen ja parin ekan surkeen yrkän jälkeen rupesin miettimään käymään läpi omia virheitä ja eliminoin niitä yks kerrallaan. Ensin piti saada jalat pysymään kiinni kivessä. Muutin sit betassa sen mihin vasemmalla kädellä vedetään, kun se krimppi vasemmalla ei oikein houkuttanut. Lopputulos oli että vasuri meni siihen mihin oikee piti vetää. Jonkun ihme roikunnan kautta siirtelin käsiä vuorotellen kunnes sain ne oikein, toisen jalan bulgen päälle ja sit oikeen käden kanttiin. Loppua ei kukaan halua kämmätä, kun ei tiedä pääseekö sinne samalla sessiolla enää uudestaan ja ylikorostetun voimallisten sloupperivetojen jälkeen mies nousi kiven päälle. Kiipeilykengät pois jalasta ja mustikkaan. 

Ainahan se on kiva päästä kiipeemään ja edistyä projekteissa. Ei se toppaaminen ole se juttu, vaan se kun yrittäminen tuottaa tulosta ja projektit etenee edes vähän. Kyllähän aina nousee hymy huulille kun joku kovempi reitti menee. Henkistä kehitystä on myös tapahtunut ja oon päässy harrastuksen kanssa vähän paremmin sinuiks. Suorittamisen paine alkaa olla kohta taaksejäänyttä elämää, ainakin pääpiirteittäin. Pitää varmaan kohta harkita blogin nimen vaihtamista :)

Kiitos Elinalle kärsivällisyydestä ja vinkeistä! 

Sunnuntaiaamun sessio

On tullut taas pidettyä hiljaistaeloa niin kiipeilyn kuin blogaamisen suhteen. Omaan tyyliini kuuluvalla "liian kovaa, liian paljon"-treenaamisella pidin huolen siitä että tuli taas saatua aikaan pakollinen tauko. Viime syksystä olin sentään oppinut sen, että jos en heti pidä kunnon lepoa heti niin jossain vaiheessa on edessä jopa kuukausien tauko. Harva järkevä asia on hauskaa, mutta usein lopputulos on parempi silloin kun hyväksyy tosiseikat, toteaa tilanteen ja menee sen pienimmän pahan kautta.

Nyt selvittiin siis noin kuukauden huililla, kun sormien nivelet alkoi kipeytyä krimpatessa ja pinchatessa. Kuukauden aikana oli aikaa ajatella oman treenaamisen muuttamista kestävämpään suuntaan: lyhyemmät sessiot, järkevämmät yrkät ja lopettaminen ajoissa. Myös mun päänsisäisestä pakosta, ajatuksesta kiivetä kovaa, pitää päästä eroon. Tajusin että jos jatkan näin, niin jossain vaiheessa menee joku paikka lopullisesti rikki. Mieluummin kiipeän vähän vähemmän ja helpompia reittejä kuin että kiipeäminen loppuu kokonaan. Jos sitä pyrkis kränkkäämisen sijasta nauttimaan vaan itse kiipeilystä.

Palasin ulkokiipeilyn pariin sunnuntaiaamun sessiolla Korpilahden seudulle Samin kanssa. Idena oli lähinnä vältellä krimppaamista ja päästä vähän halimaan kiveä. Olin tosin kattellu 27cragsista hienon näköstä kanttia "Eppu the Great" (7b), mutta noin kuukauden tauolla ei kovinkaan suuria saumoja. Käytiin eka Uniikilla ottamassa pari yrkkää, mutta otti sen verran sormiin että lopetin ekan yrkän jälkeen. Lämpötila oli muutenkin sitä luokkaa, että ehkä syksymmällä uudestaan.

Sami @ Eppu the Great

Eppu the Great oli siistin näköinen ehkä 35-40 asteen hänkkäävä tuplakantti, josta tuli mieleen Vaasan Uberhänk. Eppu ei tosin oo niin pitkä, mutta muuten samantyylinen. Yritin alkuun perinteisellä tavalla, pitkillä vedoilla kanttiin. Kun pelkkä dynaaminen voimaboulderointi ei riittänyt, piti keksiä jotain muuta. Sami kehitti hienon huukkibetan, joka osoittautui hyväks avuks. Tosin lämpimän kelin ansiosta mun vasurin veto sloupperikanttiin jäi kolmella sormella hintsusti kiinni. Kerrankin en päästäny irti, vaan korjasin otteen samantien paremmaks. Reitti siis meni ehkä 10:lla kunnon yrityksellä ja saattoi olla vähän pehmee, mutta aivan mahtavaa ja voimallista kiipeilyä. Lyhyempi jannu saattaa tosin tarvita pari pädiä alle, että yltää lähtöotteisiin :)

Sami ja beta nro. 2

Helteessä

Saatiinpa vihdoin kiipeilijän painajainen eli kunnon hellekelit myös Keski-Suomeen. Kun Johan tuli meille viikonlopuks kiipeemään, niin mittari näytti jotain +24. Mutta kun mennään kiipeemään, niin mennään kiipeemään.

Päätettiin heittää vähän rundia aloittaen Sarvivuoresta. Johan teki yrkkiä Jännälle Tarzanille (6b+), mutta kelit ei oikein sallineet muita kuin läheltä piti-yrkkiä. Kädet lähmääntyi heti ekasta vedosta ja mankkaa kului. Elina yritti jälleen kiivetä Jännän äärellä (6b+). Toppimuuvi ensin kuntoon ja sitten kokonaissuoritukseen. Muutamalla vedolla Elina sai reitin kiivettyä. Päätettiin pian jatkaa matkaa Näätäkivelle, kun Elinalla ja Johanilla oli molemmilla työn alla Robin Hood. Itse testasin vasemmalta lähtevää istumalähtöä, mutta jalat meinas olla tiellä. Samin neuvottua vasurin jalkaotteen sain pyllyn lopulta ylös. Seuraavalla vedolla kiipesin Robin Hoodin originaalin istumalähdön (7a?). Nyt kun lähtö menee käytännössä joka kerta, niin vois alkaa työstämään Paskoja Kompiaisia (7b+) joka on nyt siis hyppyä vaille kiivetty. Robin Hood ei muille kun Samille ja mulle tänään antautunut. Kävin kokeilemassa myös Syyshämärää (7b), josta selvis että laiha poika on sen verran voimistunut että reitti vois olla jopa kiivettävissä syksyllä paremmille kitkoilla (alle +24) ja tuoreilla voimilla.

Melko hikistä...

Matka jatkui Fortellle jossa käytiin testaamassa JJ Clubia (6b). En tiiä millä idealla päätettiin mennä sinne, kun kelit oli mitä oli. Pari kokeilua ja kotiin. Kun mieli vielä kiipeis, mutta ruumis ei enää oikeen niin tulee tehtyä tyhmimmät päätökset. Elina jäi kotiin ja jatkettiin Johanin kanssa vielä Rantasipille. Ei enää hirveästi ollut paukkuja, mutta muutama helpompi kiivettiin pois kunnes molemmilla särki käsiä. Ens kerralla lyhyempi sessio?

Seuraavana päivänä reissu Kanavuoreen ei mennyt yhtään sen paremmin. Kaikki otteet piti kuivata ja sloupperit pysy silti märkinä. Boulderpajakin näytti olevan kiinni, mutta kaikki oli kyllä sen verran rikki että hyvä ettei päästy rääkkäämään itteämme sinne. Nyt vois olla pari välipäivää ja sitten uusiin seikkailuihin.

Käytiin Johanin kanssa hakemassa Fillaria vierailevan tähden tikkilistalle ja mulla oli ideana kiivetä Huuto (6c), johon olin viimeks kehittäny jonkinlaisen betan. Fillarissa Johan sai tosi hyvää edistystä aikaan, mutta päätettiin jättää ehkä viikonloppuun. Huuto meni mulla kolmannella, eikä se loppujen lopuks niin vaikeelta tuntunutkaan. Hieno reitti! Hyvää treeniä päälle ja mielelle.

Paasivuoren kautta mentiin Keljoon hyppimään Vitosen dynoa (6b+). Sain toisella menemään, eikä sormi vihoitellut yhtään. Hyvä. Johan sai monta kertaa topista kiinni, mutta "sikari" jäi puuttumaan. Harmittaa kaverin puolesta, kun on parikin reittiä vain loppusilausta vailla. Mutta reissua on vielä jäljellä ja tikkilistaa tullaan kartuttamaan kyllä. Se, että millä reitillä, selviää viikonloppuna.

Siinä se kävi, mutta ei vaan jäänyt.

Note to self: älä mene Paasivuoreen kesällä. On vaan liian kuuma ja aikuisten oikeesti huono kitka.

Onhan tässä tullu viime aikoina kiivettyä. Reissuista en oo jaksanu hirveesti kirjotella, kun en oo juurikaan ottanu kuvia. Ja kuka mun tekstejä ilman kuvia lukee? :)

Tänään käytiin Elinan, Anssin ja vuotuiselle vierailulleen Suomeen saapuneen Ruotsin vahvistuksen, Johanin, kanssa Sarvivuoressa. Elinalla oli pari aika lähellä toppaamista ollutta projektia ja Johanillakin pari reittiä mitä halus käydä yrkkäämässä. Lähdin mukaan retrokiipeämään ja antamaan betaa. Mikäs siinä nättinä päivänä. Ja ehkä sitä ehdittäis käydä vielä katsomassa Mikkosen Ollin uusia seiskoja, Drogoa (7a) ja Tyrionia (7a).

Aurinko paistoi ja hauskaa oli. Elina kiipes Pajatson (6b+) vähän muuveja kertailemalla ja muutamalla kunnon yrkällä. Jännän äärellä (6b+) oli tosi lähellä antautua, sormet ei vaan pysyny topissa. Johan kiipes Tarzanin (6a+) ja Jännä Tarzan (6b+) oli lähellä myös. Anssi oli tuottanut Pajatson viereen uuden Havuja prkl (6a), joka flässättiin porukalla. Kiva lisäys reittien joukkoon, kun ei kipua areten yli ennen kuin aivan topissa. Yritin luoda Johanin ascenttiin alkuperäisen kaltaista tunnelmaa mäiskimällä havuilla takapuoleen.

Action-kuva Jännältä Tarzanilta

Lähdettiin kohti Tatun uutta reittiä Mörrimöykky-kivellä. Näytin Anssille joskus 2010 syksyllä mun ja Pekan kiipeämän reitin "minikaton" vieressä. Syötiin eväitä ja spottailtiin Anssia vuorotellen. Tais olla kuitenkin jo toinen yritys, kun vahvaan kuntoon itsensä treenannut Anssi repäs toisen lähtöotteen irti. Enpä laitakaan sitä reittiä 27cragsiin, kun se vaikeutu kertaheitolla. Tatun uus reitti ei parin yrkän jälkeen vaikuttanu enää mielenkiintoselta, joten päätettiin lähteä kotiin ja jatkamaan kiipeilytouhuja huomenna Kaniksessa tai 28.7:lla.

Boulderpajan avajaiset

Pitkän odotuksen jälkeen päästiin osallistumaan Jyväskylän uuden sisäkiipeilypaikan, Seppälään nousseen Boulderpajan, pienimuotoisiin avajaisiin. Kaikkihan kivien halimisen ystäväthän ovat odottaneet tätä kuin kuuta nousevaa ja nyt päästiin vihdoin katsomaan mitä Lukkarin Jyrki on saanut aikaiseksi Suomi-Soffan vanhaan varastotilaan.

Elina uusilla reiteillä

Mitä tästä nyt voi sanoa, onko parempaa tapaa viettää perjantai-iltaa kuin kiivetä seuran omalla porukalla uusia reittejä, hapuilla uusia otteita ja tehdä tossuilla mustia viiruja täysin koskemattomiin seiniin? Tiedän, että on ihmisiä jotka keksii perjantai-illalle muutakin aktiviteettia, mutta viime perjantaina oltiin kyllä aika ytimessä. Kun alkoi lihakset pumppaamaan, saattoi vain istua uusille sohville ja vaihtaa kavereiden kanssa kuulumiset ja parhaat jutut. Ei ihme, että 3,5h meni kuin siivillä ja päivän huipennukseksi tajusin lähteä vielä ajoissa pois ennen kuin olin aivan rikki. Mahtavaa.

Kiitokset Lukkarin Jyrkille uuden caven perustamisesta! Toivottavasti maanantaina julkaistavat hinnat on vielä kohdillaan, niin kehtaa itsekin alkaa tukemaan taloudellisesti uutta keiviä.

Ps. Oli siellä muunkin värisiä seiniä ja erilaisia profiileja. Olin vaan niin liekeissä, että kuvien ottaminen jäi vähemmälle.

"Kiipeilykuntoon syksyksi"-projekti on jatkunut päämäärätietoisesti. Käytiin poikain kanssa katsomassa Uniikilla (7c), että miten se taipuu ja pari muuta reissua on pitänyt sisällään vähän realistisempia reissuja. Voihan sitä käydä välillä kovempiakin reittejä kokeilemassa ja kyllähän se kehittää, mutta ainakin mun psyykeelle on hyvä topata uus reitti edes toisinaan. Vaikka kaikki harjoittelu ja harrastaminenhan on kuin laittais rahaa pankkiin, joka realisoi itsensä myöhemmin, right?

Sami ja Uniikki

Aiemmin kiivettyjen reittien lisäksi on tullut kiivettyä vain yksi reitti. En tiedä minkä takia Super Changoo (6c) on ollu mulle niin vaikee? Pari vuotta sitten väitin kivenkovaan vastaan Turusen Pekalle, etten pysty muka nostamaan jalkaa korkeelle kun se kuulemma "tuo mut niin ulos seinästä". Nyt onnistuneella yrityksellä huomasin tehneeni just niin, vaikka ajatus oli aivan toisenlainen. Aivan samahan se on mitä suunnittelee tekevänsä, tositilanteessa tekee kuitenkin toisin :)

Takaisin kuntoon?

Näin aluksi voisin yllättää kaikki tätä blogia lukevat ilmoituksella, että viime tekstissä mainitsemani lupaus itselleni ON pitänyt: oon jumpannut selkää käytännössä joka päivä ja kiipeilypäivinä vielä pari kertaa ekstraa. Kaikkeen sitä pystyy, siis jopa minä(!), kun oikein tosissaan haluaa välttää muutaman viikon liikunnattomat hetket ja tuskallisen nousemisen sängystä joka aamu.

Muutaman kerran oon nyt käyny kiipeemässä vähän isommissa porukoissa, kerran Keljossa ja toisen kerran Luolavuoressa. Harmittaa suoraan sanottuna se, että sitä osallistuu betan kehittelyyn ja reitin yrkkäilyyn, mutta ei se henkilö tai edes siinä porukassa joka reitin kiipeää. Kunto on vielä pakkolevon takia sen verran huono, että ei vielä saa ihmeitä aikaan vaikka kuinka haluais. Itseluottamus ei myöskään sen takia ole kunnossa, joten kiipeily ei rullaa sillä tavalla normaalin luontevasti niin kuin esimerkiks viime kesänä. Mutta kunto ja itseluottamus palaa vaan kiipeemällä. Ja sitä oon yrittäny tässä toteuttaa, hetkittäin jopa puoliväkisin.

Tyylitajuinen mieshän ei millään rumilla kengillä kiipee...

Keljon reissu oli hieno, porukkaa ja pädejä riitti. Yrkkäilin Dynoa (6c+) ja Mansikkaa (7a+, 6c stand), mutta eipä tullut kummastakaan valmista. Yllättävän äkkiä sitä meni hapoille, joten huilailin ja spottailin. Oli hyvä porukka ja hauskaa, niin ei edes harmittanu. Ja tulipa nähtyä uus reitti.

Luolavuoressa mentiin Samin opastuksella Syville Uurteille (7a). Reitti kun on vähän access sensitive, niin yritettiin olla hiljaa. On muuten upea reitti, eikä pitkä mieskään keksinyt omaa betaa. Piti vääntäytyä ihan ihme myttyyn ja pääsin testaamaan kruksimuuvia useampaankin kertaan. Parikin nousua nähtiin, Samin ja Harrin toimesta. Sitten loppui miehistä (&naisista) voimat ja vaihdettiin kiveä Entille (6b) ja Koivulle (6c+). Eipä tullut itsellä lähetyksiä, vaikka kaikki reitit on sellasia että pitää tulla vähän paremmassa kunnossa kartoittamaan tikkilistaa. Sen verran hienoja ne oli.

Kivi ja Anssin sormet ovat kohdanneet, viisaampi väistyi.

Tiistaina päätin lähteä itsekseni pikaisille iltakiipeilyille. 27crags auki ja paikkoja löytyi. Pikainen ajo Laajavuoreen ja etsimään Rantasipin kiviä. Olin viime vuonna saanut kunnolla turpaan Trilobiitiltä (7a), jossa hajotin mun selän ja käsistä tuli verta vaikka kuinka. Ajattelin kokeilla ottaa revanssia, vaikka muistin istumalähdön olevan pitkälle miehelle vähän raaka. Lämmöt sai hyvin päälle reittejä putsaillessa ja istumalähtökin tuntui aivan yhtä pahalta kuin viimeks. Kunnon venyttelysetti alkuun ja työstämään. Ei ne muut muuvit niin vaikeita olleetkaan ja stand startin jälkeen vedin muutaman kokonaissuorituksen istualta, kunnes sain reitin menemään. Mahtavaa! Siistiä saada pitkästä aikaa yks vähän kovempi reitti alle. Maistuu.

Kiipesin pari muuta reittiä alueelta ja totesin olevani edelleen surkea flässääjä. Hyvältä näytti flässiyrkät, mutta lopussa loppu pähkinät kesken. Ehkä se melkeen tunnin jatkuva yrkkääminen Trilobiitillä saatto painaa vähän alla. Flässäämistaidon kehitys vois olla vaikka ens syksyn kehityskohde sisällä yleisen voiman ja lukottamisen lisäks.

Kiitos kavereille tuesta. Oon turhautuessani tosi rasittava, mutta silti ne ottaa mut mukaan reissuun. Paras mietelause oli matkalla Luolavuorelle: kyllä sä vielä kerkeet, onhan tässä ulkokautta "enää" melkeen 6kk jäljellä. Ehkä se vielä tästä.

Takaisin tositoimiin (vol 2)

No niin.

Selkä alkaa olla taas kunnossa kolmen viikon tauon jälkeen ja oon antanu lupauksen itselleni hoitaa selkäni kuntoon. Oikeasti. Niin niin. Ihan oikeasti. Oon jopa alkanu tekemään jotain sen eteen. Lääkärin (joka osas peräti määrätä reseptit), fysioterapeutin ja liikunnanohjaajan kanssa keskusteltuani alkaa olla käsitys sitä mitä pitäis tehdä. Muutakin kuin olla kiitollinen ettei selkävian syy ole rangassa vaan lihaksissa.

Pari reissua on alla, jotka lupailee hyvää vaikka vielä oon vähän puolikuntoinen. Käytiin tänään Elinan ja Harrin kanssa katsomassa mitä jännää Kuokkalasta löytyy eli Yrttisuo ja Salmirannan uudemmat reitit. Kieltämättä petyin kun löydettiin Gili-kivi, jota olin odottanut vähän korkeammaksi. Boulderin alamitta on jotain 3m ja ehkä se sen paikoittain sen täytti. Reitit ei mitään hirveän ihmeellisiä olleet ja käytiin katsomassa vielä Ripsipiirakka (6b+) joka oli märkä. Salmirannan venäläishenkisesti nimetyt reitit ei mitään ihmeellistä tarjonneet, aivan perussettiä, mutta tulipa kiivettyä. Nyt vaan sormet ristiin että pysyy paikat kunnossa ja pääsee kiipeemään vähän kovempia reittejä, sillä on se vaan mukavampaa...

Pääsiäinen Vaasassa

Suunniteltiin poikain kanssa pääsiäiseksi kiipeilyreissua. Pitkään kohteena oli Hurissalo, mutta kun säät näytti märältä siinä suunnassa niin suunnattiin Vaasaan. Tiedossa oli, että ainakin Sundomissa on kuivia kiviä. Sää näytti hyvältä, Ähtäristä eteenpäin taivas oli täysin pilvetön ja aurinko paistoi. Lämmintä joku +1.

Mentiin perjantaina paikan päälle. Sundom oli aika lailla kiipeilykunnossa. Käytiin ihmettelemässä Pilatesta ja kehiteltiin betaa seisomalähtöön (6c+). Siirryttiin Rajapyykki-kivelle kokeilemaan Viivan (7a+) muuveja. Ei oikein tullut valmista. Harri ja pojat oli Kivimiehellä kiipeemässä. Ei kun hyödyntämään valmista betaa. Samilla meni helposti, mutta itse jouduin kehittelemään oman tyylin. Vasemman jalan hookin ja oikean käden krimpin päällä roikuin kuin jouluhimmeli ja vedin oikealla toiseen krimppiin, kunnes pelastuskahvan kautta ylös.

Vieressä oli hieno SuperSprayBukkake, jossa kiivettiin Boulder Problem #2 (6c+). Yritin kiven nimikkoreittiäkin, greidiltään 7a+, mutta ei vaan mennyt. Liian teräviä otteita ja liian heikko mies. Ehkä huomenna. Vähän keinotekoiselta tuntui reitti, kun kantti oli eliminoitu, mutta yks "sallittu" ote oli ehkä 3cm kantista. Joskus klo21 lähdettiin leiriytymään, kun otteita ei enää nähnyt ja pakkastakin alkoi olla jo varmaan -5.

Boulder Problem #2

Luulin, että ollaan jossain leirintäalueella yötä, mutta mentiin uimarannalle yöks. Teltat pystyyn, iltaruoat naamaan ja nuotio tulille. Yö meni torkkuessa ja aamulla oli todella kylmä. Aamupuuron syömisen jälkeen mentiin takaisin Sundomiin Hautuumaan kautta. Kivet oli vielä aivan lumessa, eikä sinne tarvinnut harkitakaan menevänsä. Ens reissulla sit. Sääli, kun siellä olis ollu niin hienoja probleemia. Lauantai meni eilisiä projekteja testaillessa ja Markon kanssa Pilateksen seisomaversiota testaillessa. Illalla kiivettiin Rajapyykki-kiveltä kanttilinja Piste (6b).

Kaunis aamu uimarannalla, varmaan -10 pakkasta aamupuuron keittelyn aikaan.

Sunnuntaina mentiin katsomaan Flash Gordon-kiveä, joka oli sekin lumen peitossa. Jatkettiin suoraan Sundomiin ja Pilates-kivelle. Projektointia jatkettiin kauniissa auringonvalossa. Muuvi muuvilta homma työstö meni eteenpäin ja sainkin palkinnon lopuks. Onpa muuten hieno reitti! Hienoja ja monipuolisia muuveja sekä vähän kuumottavaa toppaamista. Toppauskin meni meikäläiseltä nätisti ja rauhallisesti. En käyttäny Leskisen hyljebetaa, vaikka se olikin aika vaikuttavan näkönen :)

Samilla oli toppaus tosi lähellä ja muutaman kunnon yrkän jälkeen mies hymyili topissa.Kotimatka alkoi pienen projektoinnin jälkeen. Ei menny SuperSprayBukkake, vaikka annoinkin kunnolla yrityksiä uudella betalla. Ens kerralla vahvempana takaisin ja ekalla ylös. Reissusta jäi hyvä mieli ja pikku nuha. Kun jalkatekniikka tästä vielä vähän kehittyy, niin kunnon lähettäminen voi alkaa. Onneks on vasta huhtikuu.

Tuli nähtyä muutakin kuin kiviä: täydellinen lumihiutale.

Meteorologin aprillipila

Masensin itseni viikolla, kun katselin Forecan ennustuksia: viikonloppu täynnä lumisadetta tai ihan muuten vaan sadetta. Mutta kuinkas sitten kävikään: lauantai jo vähän lupaili aurinkoista säätä ja sunnuntaina olikin aivan mahtavat kelit. Menkää meteorologit itseenne. Kiville!

Mentiin 28.7:lle hyödyntämään hyviä kitkoja ja pakkaspäivän mukanaan tuomaa hankikantoa. Päästiin Samin kanssa Harmonialle kuivin jaloin kivassa auringonpaisteessa. Samilla oli vielä Harmonia assiksen (7a+) työstö kesken, joten siitä aloitettiin. Hyvät yrkät kaatui lähinnä toppikahvan hipistelyyn ja lähetys oli ilmassa. Työstin välillä Kaukosäätimen (7b) kruksimuuvia, johon jonkinsortin betat sainkin aikaan. Alkuosa oli vielä jäässä, mutta reitti vois olla tänä kesänä menossa. Samilla jäi harmittavan  pienestä kiinni, kun viimeisellä yrkällä oli jo molemmat kädet kiinni topissa.

Tarkkaa ja herkkää @ Harmonia

Jatkettiin matkaan Unelma-kivelle. Mulla on pitkään ollu se joku ranskankielinen reitti (6b+) kiipeemättä, kun se on sellaista mönkimistä toisen jalan päälle ja manttelointia. Sami näytti vähän mallia, niin sain muutaman (kymmenen) yrkän jälkeen reitin menemään. Hauska reitti, vaikkakin vain yhden muuvin reitti. Unelma (7c) ei vielä ollu menossa kummallakaan, mutta pitihän sitä kuitenkin yrittää. Mentiin vielä Markon ja Kikan seuraks takas Harmonialle, mutta ei edelleenkään sitä kuuluisaa sikaria tullut.

Piti vielä nopeesti käydä tsekkaamassa Kuhanjulma (7a) jo kuiva. Samilla puuttui se vielä tikkilistalta, joten mentiin porukalla katsomaan. Kuivahan se oli, joten viime reissun lumien pudottelu oli auttanut. Sami läpsäs ekalla yrkällä jo toppiin, mutta ei aivan pysyny. Päätin ottaa ite myös yhden yrkän ja yllätyksekseni eka veto jäi kanttiin kiinni ja sain itteni hilattua kiven päälle. Jäätiin pian Samin kanssa kahdestaan ja yrkät oli harmittavan lähellä, mutta ei aivan siinä. Reissun kruunuksi saatiin kuitenkin pian lähetys ja hyvä kiipeilyreissusta tuli mahtava. Ainahan reissu on kiva päättää kunnon lähetykseen. Onnittelut Samille!

Käsi on jo kantissa, mutta ei vaan meinaa pysyä.

Dynaamista menoa

Aurinkoinen päivä 28.7:lla

Nyt tulee viikontakaista settiä, mutta ei vaan oo ehtiny kirjottaa ja tietokoneen hyytyminen teki oman osansa prosessiin.

Kun aurinkoinen (lue: kuiva ja lämmin) päivä osuu sunnuntaille tai viikonlopulle yleensäkin, niin pakkohan sitä on kiipeemään päästä. Pari tekstiviestiä myöhemmin selvis jo, että hyvänkokoinen porukka on lähdössä tsekkaamaan 28.7:n tilanteen. Ilmeisesti joku oli siellä jo käynyt pudottelemassa lumia, mutta kunnon tietoa tilanteesta ei ole. Eipä siinä, eiköhän sieltä jotain kiivettävää löydy. Eikä haittais ollenkaan jos Harmonia (6b+, il 7a+) olis kunnossa, jotta pääsis lähettämään sen istumalähdön pois kuljeksimasta. Viime kesänä saanu edes takapuolta ylös pädiltä, mutta eiköhän se siitä lähde kun riittävästi yrittää.

Täydellinen päivä... kiipeilylle.

Sähkölinjan alle meni polku, joka oli jäätynyt joten kesti hyvin kaks kevyttä jätkää. Puita oli kaadettu, joten näkyvyys linjan alta oli hyvä. Ainakin Egoterroristi- ja Unelmat-kivet oli kuivan näkösiä, mutta jatkettiin Harmonialle potkimaan lunta sivuun ja harjailemaan otteita. Yritin kehitellä betaa istumalähdölle, mutta ei siitä mitään tullut. Törmän Jukan videolla käyttämä tyyli ei myöskään sopinu tämmöselle liian pitkäraajaselle kaverille. Joten katselin kun Sami lähetti seisomälähtöversion pois kuljeksimasta.

Sami varmistelee Harmonia-kiveä lähetyksiä varten

Pidettiin taukoa ja lisää porukkaa saapui paikalle. Anssi, Tuomo ja Harri tuli kanssa fiilistelemään kaunista päivää. Tuomo ja Harri vetäs istumalähdön nätin näkösesti muutamien lämppäreiden lisäks. Sivusta seuraanneena tsekkasin jalkaotteet istumalähdölle, eikä kauaa kestäny kun löysin vasemmalle kädelle otteen kaukaa alhaalta. Apinaindeksi riitti just ja just, joten parilla vedolla sain takapuolen ylös ja ekasta otteesta kiinni. Eka kunnon yrkkä kaatu vasta siihen, että tipuin toppikahvasta. Samoin kävi seuraavalle parille yrkälle, käsi ei vaan jääny otteelle kiinni. Sitten tärppäs ja sain heitettyä vasurin oikean viereen just ennen kuin olin tippumassa. No, ekalla kerralla ei tyylipisteistä välitetä. Pikkusen oikea käsi aukes, mutta sehän ei mieltä latistanut. Teippiä päälle ja eteenpäin.

Lähdettiin pian katsomaan Unelma-kiveä, joka tosin valutti vettä sen verran ikävästi että Tuomo ja Harri meni Egoterroristille. Samin ja Anssin kanssa jatkettiin kohti Kuhanjulmaa. Lunta oli noin vyötäröön asti ja katseltiin kateellisina kun Anssi meni lumikengillä nätisti eteenpäin. Olishan meillä ne ollu mukana, mutta jätettiin ne autoon. Miks?!  Sami kävi pudottamassa lumia Kuhanjulma-kiven päältä ja lähdettiin katsomaan muiden kiipeilyä. Maunon Riku oli tullu myös paikalle. Kiivettiin porukalla Lentoterroristia (6b) erilaisilla variaatioilla. Harri sai kiivettyä Egoterroristin (7a+) ja lähdettiin sen jälkeen Samin kanssa kotia kohti.

Tiukkaa menoa Lentoterroristilla (6b)

Märkiä kiviä ja fiilistelyä

On hienoa suunnitella lähtevänsä pihalle kiipeämään ajoissa, jotta pääsee vielä nauttimaan auringon lämmöstä. Todellisuudessa lähtö venähtää pari tuntia ja kun perille päästään, niin reiteistä vain pari on kiivettävissä. No, ei pidä tuhlata aikaa turhautumiseen vaan tossut jalkaan ja kiveen kiinni. En tiedä miten muihin, mutta meikäläiseen vaikuttaa kyllä myös se +2 lämpötila kun itsensä lämpimäksi saamiseen ja hermotuksen kuntoon laittamiseen menee hetki jos toinenkin. Hyvin sain taas tuntumaa siihen miten oikea kivi taas erosikaan niistä värillisistä möhkäleistä joita sisäseinällä lähmitään talvikausi läpeensä. Reissu meni melko rauhallisesti, eikä edes tullu verta yhdestäkään sormesta tai muistakaan raajoista. Harvinaista. Tästä on hyvä jatkaa, kun on taipumusta mielialakiipeilyyn eli just tämmöset kerrat päättyy liian usein turhautumiseen, kiven potkimiseen ja yliyrittämiseen. Kehitystä voi siis tulla muuallakin kuin fyysisellä puolella.

Elina kurottaa kaukaisuuteen

Ulkokiipeilykausi avattu!

En olis uskonu, että jo maaliskuun alussa on ulkokiipeilykelit. Auringonpaisteessa päästiin varmaan jo plussan puolelle ja ahkeralla kränkkäämisellä sai itsensä lämpimäks. Perinteistä pidettiin sen verran kiinni, että avattiin ulkokausi Näätäkivellä. Hieno päivä houkutteli mukavasti porukkaa paikalle. Sääli, että toistaiseks pääsee nauttimaan auringosta vain viikonloppuisin kun työ rajoittaa inhottavasti vapaa-aikaa. Mutta tästä se lähtee. Mukava päästä katsomaan tuoko talven kestänyt tiukka treenaaminen uusia lähetyksiä, vaikka pääasiahan on vaan itse kiipeily.

Tällasesta päivästä on paha pistää paremmaks...

Jos ei muuten lämpeä, niin dynoomalla! Kiitokset Anssille kuvasta.