Sputnik ja dynaaminen meno

Tiistaina illalla päästiin tositoimiin taas pitkästä aikaa!

Kelit sattuivat hellimään meitä ja kun pelkona oli lähteminen Halsvuoreen köysittelemään, niin oli pakko yrittää järjestää jonkinsortin projektointiporukkaa. FB-yhteisössä olikin jo suunnitelma lähteä Muuratsaloon boulderoimaan, joten eikun viestiä foorumille ja kiville. Anton sattu myös kyselemään, jos lähtisin pihalle kiipeemään.

Juho ja Pekka oli odottelemassa meitä Fortella, olivat ajankulukseen kiivenneet JJ Clubia (vanhan koulukunnan 6b). Pädit oli valmiina, joten tossut jalkaan ja kokeilemaan. Perinteinen hermoilu johti flässin pilaamiseen, mutta tokalla meni. Hieno reitti, ei tosin kannata yrittää koko päivää, niin terävä se on. Paikalle osui autollinen muuta porukkaa, jotka oli menossa Herkules-sektorille. Eikun mukaan!

Juho ja Herkules

Herkulekselle kun päästiin niin todettiin että onpa sektorin nimilinja Herkules (7b) hienon näkönen: korkea ja sopivan hänkähtävä. Hirvee kasa pädejä alle ja työstämään. Välillä hinkattiin viereistä Matti Nykästä (6c). Juholle erityismaininta päivän hienoimmasta drop kneestä ja pannuista. Ei sitä joka päivä nää kun jätkä tippuu melkeen kuudesta metristä... No, Herkules ei vielä menny, mutta lupaili kyllä vähän. Alku meni kumman helposti, joten sehän saattais vielä mennä tänä kesänä --> uus reitti projekti-listalle.

Anton näyttää tekniikkaa Herkuleksella

Jatkettiin matkaa Sputnikille (7a), jossa kukaan ei ollu ennen käyny. Linja löyty melko nopeesti ja Tatu osu melkeen samantien paikalle selvittämään meille reittiä kiipeämättömille betat. Ite kattelin viereistä Aurinkokuntaa (korkee 7a släbi) "sillä silmällä" ja kokeilin alkuun, mutta ei lupaillu juurikaan. Liikaa adrenaliinia, pitänee purkaa ne Sputnikille eka. Poikaporukalla saatiin ideasta kiinni ja muutaman pehmeen yrkän jälkeen päätin kokeilla "kaikki peliin"-meiningillä, vaikka vanhan koulun pojat olikin sitä mieltä että toppaus kannattaa kokeilla ennen varsinaisia yrkkiä. Tein vähän vaistolla oikeella kädellä ekan heiton jälkeen myös toisen, josta oli luontevaa jatkaa oikeella myös kolmas heitto. Sitten pikku jalkojen liikuttelu ja vasemman käden ristiheitto. Jalat heilahti ilmaan, mutta enpä päästäny irti. Äkkiä jalat seinälle ja kantista kiinni. Yhtäkkiä mies seisoi kiven päällä ja tuli itekin ihmeteltyä, että mitäs äsken tapahtu. Ei ollu staattista, ei.

Sputnik

Lopussa testasin Aurinkokuntaa, mutta 1,5m ennen toppia tuntu loppuvan otteet kesken, joten reitti jäi seuraavaan kertaan. Hieno reitti, tosin vaatii just tietynlaisen mielentilan. Olipa hieno reissu, hienoja reittejä ja hieno porukka. Kiitos jätkät, tätä todellakin lisää!

Sen siitä saa kun hookkaa... (merkki onnistuneesta reissusta)

Pinsiö

Todettiin päätyvämme erinäisten vaiheiden kautta Tampereelle, joten päätin ehdottaa ajoissa rakkaalle vaimolleni rauhallista sunnuntaipäivän boulderointia Pinsiön boulderpuistossa. Valokuvatopot oli tosin jo printattu siinä vaiheessa. ;ustavalkonen printti ei oo paras mahdollinen 27cragsista tulostamiseen kun reitit ei meinaa näkyä, ainoastaan se mistä ne alkaa.

Pikkuisten vaikeuksien jälkeen löydettiin oikea tie ja käännyttiin risukasan kohdalta pikkutielle, josta Ramppikivi jo näkyi. Risukasoja oli tosin noin 100 siellä, joten saa olla tarkkana ettei aja ohi. Myönnän, ajettiin kerran pitkäks mutta vaan kerran.

Pinsiö on hieno paikka, sektorit on helppo löytää jos omaa yhtään suunnistajan luonnetta. Polku oli melko vahva, mutta suosittelen saappaita jokaiselle vierailijalle. Tekemistä sitten onkin melkein jokaiselle greidille. Kuten Sami asian hyvin ilmas, niin kyllä se tässä vaiheessa se 7a eniten kiinnostaa. Niitä olinkin laittanu korvan taakse tukun, jos yhtä pääsis kokeilemaan (toppaamaan).

Johtuen Elinan loukkaantumisesta ja toipumisesta, aloitettiin rauhallisesti kiipeämällä nimettömiä reittejä Tommin kiveltä ja päälle pari vitosta samalta kiveltä. Sitten ehdotin siirtymistä Normandia-sektorille aivan viereen, jossa odotteli hyväksi kehuttu Kulma-Pulma (7a). Pääsin aika äkkiä kärryille reitin kulusta ja tuhlasin flässin, jotta voin havaita että ei ne 7a:t aivan ilmaseks mene. Missä on mun projektointikaverit?? Rasitti kun piti itse keksiä kaikki beta, ei ollut uutta kaveria odottamassa takana pääsyä reitille ja kehittämään betaa eteenpäin. Jollain tyyliin seitsemännellä yrittämällä pääsin jo puoleen väliin kiveä ja kokeilemaan toppia. Olipa mukava huomata että sitä on kehittynyt toppaajana, joten toppaus ei tuottanut juurikaan ongelmia. Äijä ylös kiveltä ja pikku tuuletukset. That's the way to go.

Kiivettiin samalta sektorilta vielä se släbikikkailu ja testasin vähän sitä toista 7a:n kanttia, mutta surkeesta toposta ei oikeen voinu päätellä mihin se menee niin jätin sen seuraavaan kertaan. Päivän toisena voittona oli Elinan nopea palaaminen kiipeilyn ihmeelliseen maailmaan. Tauko näkyi vain pienenä epävarmuutena, mutta jos ihminen flässää 6b:tä niin ei sitä kovin huonossa kunnossa voi olla.

Lähdettiin Fanttikiven ja Ramppikiven kautta takaisin autolle ja kohti kylpylää. Suosittelen kaikille kiipeilyn jälkeistä kylpemistä kuumassa mineraalivesialtaissa. Toimii!

Tänne tullaan kyllä uudestaan isommalla porukalla. Tarvii projektointiporukan mukaan ja pari pädiä lisää Grand Slamia varten...

Projektointijuna @ Kuhanjulma

Näinhän se perinteisesti lähtee: soittele kavereille, sovi kyydit ja lähtöaika, käy töissä ja syö normaalisti. Sitten kun oot lähdössä liikkeelle, niin taivaalla on hemmetin isoja, mustia pilviä ja 2/3 sääpalvelusta lupaa sadetta tai ukkosta. Oujee!

Vielä viimeiseen kyytiinotettavan pihassa mietittiin, että mitä tehdään, kun Jyväskylän pohjoispuolella näytti olevan kaks asiaa: ukkosta ja 28.7. Kaikille oli aivan sama mihin mennään, joten päätin ratkaista että kyllä nyt mennään ainakin kattomaan. Jollain ruotsalaisella ihmetuurilla saderintama vois mennä just 28.7:n ohi ja voitais paikkautua Kuhanjulmalle projektoimaan. Tästä sais hyvän leffan trailerin: 5 äijää jotka haluaa kiivetä reitin, ukkosmyrsky, älyttömästi hyttysiä, suomalainen hulluus...

Puuppolan kohdalla alko sataa. Tikkakosken kohdalla manailtiin vuorotellen autossa ja katseltiin oikealle. Soitin Antonille ja se sano, että on just kääntyny Laukaantien risteyksestä sinne pienemmälle tielle ja siellä ei sada yhtään. Ei yhtään! Toivo heräs ja päätettiin ajaa loppuun asti. 200m ennen kun käännytään sinne pienelle hiekkatielle, niin lakkas satamasta. Ei oo totta. Parkkiksella mietittiin vielä hetki, kun vähän pisaroi, mutta heitettiin pädit selkään ja painuttiin maastoon. Käärmetutka Anton kärkeen ja menoks.

Kuhanjulma oli täysin kuiva, mutta lämmintä oli se +26 ja ilmankosteus varmaan 70%. Siis aivan täydellinen ilma kiivetä aretea, joka perustuu melko paljon kitkaan. Puhuttiin että tänään jos joku tuon kiipee, niin voi melkeen sanoa kiivenneensä 7b:n. Oli se sen verran lähmäinen. Ja hyttysiä oli ehkä miljoona, eikä pitkää paitaa voinu pitää päällä lämpötilan takia. Noh, pädit alle ja ilman kummempia lämmittelyjä yrkkäilemään. On se vaan hieno reitti, ei turhaan oo koko Suomen mittakaavassa klassikko.

Alkuun oli sellasta kesän ekan yrkkäilyn tyylistä, melko hermostunutta eikä jalitsut ollu tiedossa. Kaikki oli kattonu Kaukon Markon ascentin netistä monta kertaa (ja Kevin vielä muutaman kerran enemmän), joten tyyli oli suurinpiirtein selvillä. Vuorotellen työstettiin ja beta alko hahmottua. Jaliksetkin löyty ja merkattiin. Enää tarvii vaan kiivetä reitti. Äijä äijän jälkeen nous alkuotteille ja palas kohta jonon perälle odottamaan. Mietittiin noin 1h yrkkäilyn jälkeen, että mikä siellä kiven lähellä oikeen haisee. Se selvis aika äkkiä, kun vähän nuuhkas omaa kainaloa: suomalainen MIES x 5! Tuota kun pistäis pulloon ja myis, niin ei tarvis enää tehdä töitä.

Asiaa!

Kaikki sai tosi hyviä yrkkiä tehtyä, kun sai kuntoon mentaalisen luoton jalkojen pitävyyteen. Toppikahvakin alko saada läpsyjä osaksensa, mutta ei vaan pysyny. Pari kertaa osuin itekin 2-5 sormella sinne, mutta tuloksena oli vaan nahkojen jättäminen kiven päälle. Kolmas viimeinen yritys toi palkinnon, käsi vaan pysyi siellä ja loppu meni siinä hämmästyksessä. Tänään en sentään päästäny irti ihmetyksen voimasta. Mies kiven päälle ja vähän eläimellistä tuuletusta.

Ei olis haitannu, vaikka en olis kiivenny reittiä, sillä oli sen verran siistiä. Jutut oli aivan mahtavia ja kaikki sai työstettyä samaa ongelmaa kehittyen yrityksissään. Matkan varrella kehittyi myös termi projektointijuna jonon muotoisesta, intoa puhkuvasta mieslaumasta joka odottaa pääsyä kivelle uudestaan ja uudestaan. Junan sivutuotteena on maskuliininen hienhaju ja enemmän tai vähemmän huonot jutut. Tällasta lisää! Kiitos jätkät!