No, itse asiaan: mun ongelma Vekkulilla on aina ollu jalkojen pysyminen kiinni eikä oo oikein ollut ideaakaan mitä siinä sitten tekis kun saan ruhonsa ylös. Pari kertaa reissujen viimeisenä boulderina oon kokeillu reittiä, mutta eihän tämmönen hernekeppi saa itteään ylös melko napakalta 7a+:n boulderilta kun voimat on eka tuhlattu muualla. Joten tämän päivän session idea oli käydä hakkaamassa päätä siihen kiveen niin kauan kunnes a) reitti menee tai b) voimat loppuu.
Aggression keräämisen ja parin ekan surkeen yrkän jälkeen rupesin miettimään käymään läpi omia virheitä ja eliminoin niitä yks kerrallaan. Ensin piti saada jalat pysymään kiinni kivessä. Muutin sit betassa sen mihin vasemmalla kädellä vedetään, kun se krimppi vasemmalla ei oikein houkuttanut. Lopputulos oli että vasuri meni siihen mihin oikee piti vetää. Jonkun ihme roikunnan kautta siirtelin käsiä vuorotellen kunnes sain ne oikein, toisen jalan bulgen päälle ja sit oikeen käden kanttiin. Loppua ei kukaan halua kämmätä, kun ei tiedä pääseekö sinne samalla sessiolla enää uudestaan ja ylikorostetun voimallisten sloupperivetojen jälkeen mies nousi kiven päälle. Kiipeilykengät pois jalasta ja mustikkaan.
Ainahan se on kiva päästä kiipeemään ja edistyä projekteissa. Ei se toppaaminen ole se juttu, vaan se kun yrittäminen tuottaa tulosta ja projektit etenee edes vähän. Kyllähän aina nousee hymy huulille kun joku kovempi reitti menee. Henkistä kehitystä on myös tapahtunut ja oon päässy harrastuksen kanssa vähän paremmin sinuiks. Suorittamisen paine alkaa olla kohta taaksejäänyttä elämää, ainakin pääpiirteittäin. Pitää varmaan kohta harkita blogin nimen vaihtamista :)
Kiitos Elinalle kärsivällisyydestä ja vinkeistä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti