Projektointijuna @ Kuhanjulma

Näinhän se perinteisesti lähtee: soittele kavereille, sovi kyydit ja lähtöaika, käy töissä ja syö normaalisti. Sitten kun oot lähdössä liikkeelle, niin taivaalla on hemmetin isoja, mustia pilviä ja 2/3 sääpalvelusta lupaa sadetta tai ukkosta. Oujee!

Vielä viimeiseen kyytiinotettavan pihassa mietittiin, että mitä tehdään, kun Jyväskylän pohjoispuolella näytti olevan kaks asiaa: ukkosta ja 28.7. Kaikille oli aivan sama mihin mennään, joten päätin ratkaista että kyllä nyt mennään ainakin kattomaan. Jollain ruotsalaisella ihmetuurilla saderintama vois mennä just 28.7:n ohi ja voitais paikkautua Kuhanjulmalle projektoimaan. Tästä sais hyvän leffan trailerin: 5 äijää jotka haluaa kiivetä reitin, ukkosmyrsky, älyttömästi hyttysiä, suomalainen hulluus...

Puuppolan kohdalla alko sataa. Tikkakosken kohdalla manailtiin vuorotellen autossa ja katseltiin oikealle. Soitin Antonille ja se sano, että on just kääntyny Laukaantien risteyksestä sinne pienemmälle tielle ja siellä ei sada yhtään. Ei yhtään! Toivo heräs ja päätettiin ajaa loppuun asti. 200m ennen kun käännytään sinne pienelle hiekkatielle, niin lakkas satamasta. Ei oo totta. Parkkiksella mietittiin vielä hetki, kun vähän pisaroi, mutta heitettiin pädit selkään ja painuttiin maastoon. Käärmetutka Anton kärkeen ja menoks.

Kuhanjulma oli täysin kuiva, mutta lämmintä oli se +26 ja ilmankosteus varmaan 70%. Siis aivan täydellinen ilma kiivetä aretea, joka perustuu melko paljon kitkaan. Puhuttiin että tänään jos joku tuon kiipee, niin voi melkeen sanoa kiivenneensä 7b:n. Oli se sen verran lähmäinen. Ja hyttysiä oli ehkä miljoona, eikä pitkää paitaa voinu pitää päällä lämpötilan takia. Noh, pädit alle ja ilman kummempia lämmittelyjä yrkkäilemään. On se vaan hieno reitti, ei turhaan oo koko Suomen mittakaavassa klassikko.

Alkuun oli sellasta kesän ekan yrkkäilyn tyylistä, melko hermostunutta eikä jalitsut ollu tiedossa. Kaikki oli kattonu Kaukon Markon ascentin netistä monta kertaa (ja Kevin vielä muutaman kerran enemmän), joten tyyli oli suurinpiirtein selvillä. Vuorotellen työstettiin ja beta alko hahmottua. Jaliksetkin löyty ja merkattiin. Enää tarvii vaan kiivetä reitti. Äijä äijän jälkeen nous alkuotteille ja palas kohta jonon perälle odottamaan. Mietittiin noin 1h yrkkäilyn jälkeen, että mikä siellä kiven lähellä oikeen haisee. Se selvis aika äkkiä, kun vähän nuuhkas omaa kainaloa: suomalainen MIES x 5! Tuota kun pistäis pulloon ja myis, niin ei tarvis enää tehdä töitä.

Asiaa!

Kaikki sai tosi hyviä yrkkiä tehtyä, kun sai kuntoon mentaalisen luoton jalkojen pitävyyteen. Toppikahvakin alko saada läpsyjä osaksensa, mutta ei vaan pysyny. Pari kertaa osuin itekin 2-5 sormella sinne, mutta tuloksena oli vaan nahkojen jättäminen kiven päälle. Kolmas viimeinen yritys toi palkinnon, käsi vaan pysyi siellä ja loppu meni siinä hämmästyksessä. Tänään en sentään päästäny irti ihmetyksen voimasta. Mies kiven päälle ja vähän eläimellistä tuuletusta.

Ei olis haitannu, vaikka en olis kiivenny reittiä, sillä oli sen verran siistiä. Jutut oli aivan mahtavia ja kaikki sai työstettyä samaa ongelmaa kehittyen yrityksissään. Matkan varrella kehittyi myös termi projektointijuna jonon muotoisesta, intoa puhkuvasta mieslaumasta joka odottaa pääsyä kivelle uudestaan ja uudestaan. Junan sivutuotteena on maskuliininen hienhaju ja enemmän tai vähemmän huonot jutut. Tällasta lisää! Kiitos jätkät!