Tänään autossa takaisin tullessa puhuttiin siitä, mikä tekee kiipeilystä niin hienoa: laji luo halun pitää itsensä kunnossa ja treenata, vähentää haitallisia harrasteita ja vie ulos luontoon. Onnistumisista saa suurta henkistä tyydytystä ja koko ajan kehittyy niin henkisesti kuin fyysisesti, vaikka suurta tulosta ei juuri sillä kerralla tuliskaan. Ja sitten kun se onnistuminen osuu kohdalle, niin sitä euforista tunnetta ei voi sanoin kuvailla.
Ihan perinteinen kiipeilysessio on yleensä todella mukava. On jonkin verran porukkaa, ollaan luonnossa ja on joku tavoite. Yrityksien tekeminen pakottaa huilaamaan, joten samalla tulee juteltua niitä näitä kavereiden kanssa. Jokainen kiipeää itselleen haastavaa reittiä ja muut kannustaa, vaikka itse kiipeäisivät kuinka paljon kovempaa tai alempaa greidiä. Jokaisen taistelu on henkilökohtainen, eikä kukaan siinä voi auttaa fyysisesti vaan ainoastaan henkisesti. Kaverit osaa myötäelää etenkin hyviä, mutta myös huonoja hetkiä.
Ja reitit: reitin ei lopunperin tarvitse olla kova, jotta se on mielenkiintoinen. Yksikin hieno muuvi saattaa tehdä reitistä klassikon. Erilaisia reittejä riittää loputtomiin ja luonto määrittää millainen linja mihinkin tulee.
Menipä filosofiseks, mutta noin se vaan on ja tällaisella introlla mennäänkin päivän aiheeseen. Olin jostain kuullut että Sami projektoi Mr. Bobbya (7a). Laiskana miehenä olin päättänyt tuppautua mukaan, jotta säästän itseäni betan keksimiseltä ja saan samalla automaattisesti yhden innostuneen projektointikaverin. Joten lähdettiin Samin ja Anssin kanssa katsomaan mitä päivästä tulee.
VAROITUS: Seuraava teksti sisältää syväluotaavaa kirjallista betaa Mr. Bobbylle, joten jos haluat säilyttää itse keksimisen riemun niin älä lue tästä eteenpäin!
Mitään turhia lämmittelyjähän ei tarvita, kun kunnolla projektoidaan. Venytellään vähän ja eikun yrittämään. Beta tuli melko äkkiä selväksi Samin ensimmäisiä yrkkiä katsomalla ja flässin pilasin jollain puolivillaisella vedolla korkeaan krimppiin. Sanoinkin itelleni, että ei jätkä todellakaan näin!
Kehitin alkuun hienon vasemman jalan heelhookin, jonka avulla kädet sai aseteltua nätisti mutta veto Samin betan (Harrilta nähty) mukaan ei tuntunut hyvältä. Miks mennä vasemmalla kädellä korkealle jos ei tunnu siltä? Siispä päätin mennä oikealla kädellä ja hankkiutua oikean käden huonosta krimpistä mahdollisimman nopeasti eroon. Kaukon Markon mukaan huonot otteet kannattaa joko yrittää skipata tai mennä mahdollisimman nopeasti eteenpäin. Se toimi. Meninkin oikealla kädellä slouppaavaan kanttiin, mätsäsin ja säädin jalat uusille paikoille. Sitten vaan oikealla kädellä topin mahtavalle kahvalle ja puolittainen paniikinomainen toppaus sekä mantteli ylös. Itsekkäästi ajateltuna päivän tavoite oli saavutettu.
Hiottiin Samin kanssa betaa ja mietittiin painonsiirtojen sekä vetojen suuntia yms. muuta oleellista. Tuli aika kusipäinen fiilis: miltä kaverista tuntuu jos se on käynyt treenaamassa jo pari sessiota reittiä, toinen tulee ja kiipeää sen saatuaan betan eikä reittiä itse pääse? Tiedän jo kokemuksesta, eipä tuo fiilis kovinkaan häävi ole. Toisaalta, toppaamiseen tarvittava beta oli kehitetty huippuunsa ja enää urheilullinen suoritus puuttuu.
Mr. Bobby
Samin yritykset muuttuivat paremmiksi, kun sai mietittyä omalle kohdalleen muuvit ja suorituksista tuli rauhallisempia sekä hallitumpia. Anssin kanssa jo katsottiin että Sami kiipeää reitin, mutta vielä tuli mies alas melkein topista. Toivottavasti seuraavalla menee. Seuraava yritys oli hallittu ja toppauskin oli niin hieno että papukaijamerkin olis voinu siitä antaa. Jalannosto, mantteli ja Samille eka 7a plakkariin. Oli kyllä komeaa katsottavaa ja kyllä näki naamasta miten teki hyvää! Hienoa olla mukana katsomassa kun mies kiipeää ensimmäisen seiskansa projektoinnin jälkeen!
Siirryttiin Pelko-kivelle katselemaan Kymppikiven klassikoita. Oltiin molemmat mainostettu Anssille Helppoa Pelkoa (5) joka on todella kuumottava rypistys. Anssi lähti hakemaan flässiä ja me oltiin valmiina jos käy kylmät. Pienen epäröinnin jälkeen Anssi kiipes reitin ykkösellä ja flässäs ekan vitosensa. Eikä aivan minkä tahansa vitosen!
Tasapainottelua Perheongelmalla
Niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana...
Näytin vanhana kunnon guidona mallia Perheongelman (6a+) toppaamisella, kun ensin keksin taas miten kiveen päästään kiinni. Sormet huusi jo armoa, joten vetäisin "pitkän jätkän erikoisella" mutkat suoriks. Pojat vähän lyhyempinä kokeili vuorotellen ja poketille asti päästiin, mutta ei siitä eteenpäin. Jätettiin se ens kertaan ja siirryttiin kiven toiselle puolelle Gulmalle (6a). Hetken aikaa mietittyäni kehitin betan ja näytin malliesimerkin. Sami jätti yritykset väliin ja Anssi pääs tosi lähelle ratkaisevan muuvin suorittamista, mutta ens kertaan lopulta jäi. Klassikko-reitit ei Suomessakaan ole mitään yksinkertasia suhteessa greidiin.
Legendaarinen Gulma
Mutta yhteenvetona ei voi sanoa muuta kuin että on se kiipeily vaan hieno laji. Ei pakolla Samin vaimolle tai ei-kiipeäville kavereille ihan ykkösellä aukee mistä on kysymys, kun mies luultavasti selittää suu vaahdossa tänään ekasta seiskastaan. Ja niin pitääkin. Ainakin ite tein vuorollani niin :)
Onnittelut Samille hienosta noususta! Mikä on seuraavana vuorossa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti