Välillä mies kaipaa luontoon projektoimaan. Moderni versio raa'asta alkuvoimasta: on vain mies, pädi ja reitti. Oli pitkään jo pitänyt mennä Sarvivuoreen katsomaan onko 27cragsista bongaamani dynoprojekti mahdollinen. Takaraivossa kummitteli pelko myös siitä, että taas reitille päästyäni totean sen liian helpoks ja petyn. Tällä kertaa ei onneks käyny niin. Alkuun dyno tuntui lähes mahdottomalta ja kuumotti selän takana ollut blokki. Tulin mieleen Fontsun hieno dyno "Smash". Eikun tutkimaan toppia ja laittamaan tikit paikalleen, jotta tietää mihin läpsii.
No, muutaman kokeilevamman yrkän jälkeen saikin kunnon meiningin päälle. Täysillä fleikistä kiinni ja naama niin läheltä kiveä kuin mitä uskalsi. Parhaalla hypyllä sain jo hiveltyä reunaa, mutta en otettua kiinni. Parikymmentä hyppyä myöhemmin pohkeet totes, että ei reitti tuu menemään tänään ja että menehän jätkä jo muualle.
Pitänee taas mennä hyppimään, tervetuloa mukaan jos dynoilu kiinnostaa. Pitää mennä äkkiä uudestaan, ehkä tämä vois olla se eka 7a FA?
Viime reissujen jälkeen on tullu mietittyä kiipeemisen mentaalista puolta ja betan hankkimista. Pitäis saada oma mentaliteetti keskittymään itse kiipeilyyn, eikä niinkään suorittamiseen, greideihin ja toppaamiseen (noihin se mieli valitettavan usein menee). Mr. Bobby-reissun jälkeen oon paljon miettiny just tuota kaverin betalla kiipeemistä vs. oman betan keksimistä. Onhan se hieno kehitellä muuvi muuvilta oma tyyli kiivetä, vaikka aikaa / sessioita meneekin enemmän kun väsyttää itsensä alkuun projektoidessa. Mutta kai tuossakin voi kehittyä siihen suuntaan, että tulevaisuudessa reitinlukutaito parantuis, projektointi nopeutuis ja oppis kiipeemään enemmän just sillä omalla tyylillä (Ja ei, eihän tässä yhtään oo vaikutteita "meidän peli"-ajatuksesta Urheilulehdestä).
Se vaan on niin helppoa, kun tekis mieli kiivetä kovaa sen sijaan että nauttis kiipeilystä. Tuo ongelma heijastuu muuhunkin elämään, sitä haluais tavallaan saada kaiken eikä joutua tekemään valintoja. Mutta onneks nuo ongelmat ei karkaa mihinkään, eikä tällä iällä ja panostuksella lajiin voi kuitenkaan mihinkään top10:iin päästä. Välillä kiipeämään hienoja klassikoita uudestaan ja uudestaan, vaikka greidiä olis vain 6a. Reissu Kymppikivelle osoitti taas miten kiipeily onkaan parasta, kun siitä riisuu kaiken suorittamisen pois ja palaa perusasioihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti