"Lyhyt" sessio 28.7:lla

Viimenen viikko on ollu luvattoman huonoa keliä. Heti kun sade taukoaa ja on muutama tunti kuivaa niin sitä on karattu heti kiville. Lauantaille oli luvattu hyvää keliä, mutta mun piti lepuuttaa kipeitä sormia. Kaverit soitteli sit perjantaina illalla ja lauantaina aamulla, joten löysin itteni aamupäivällä Anssin autosta matkalla suoraan Jyvässeudun boulderoinnin kruununjalokivelle, 28.7:lle.

Persanal Trainer

Kiivettiin Konstan opastamana Persanal Trainer (6b+/6c) ja otettiin yrkkiä Dementialle (7b+). Suosittelen Persanal Traineria, on hienoja muuveja. Dementiakin vaikuttaa ihan yrkkäämisen arvoiselta. Mentiin sit Orudis-kivelle kiipeemään Suvin ja Konstan kiven taaksen tekemää reittiä, johon muodostui myös kohtuu hieno sit startti. Vaikeutta ehkä 5c standilla ja joku 6a+ sittarilla, mutta kun reitillä joutuu mantteloimaan ja pääsee flägäämään niin se on mainio lämppäri. Orudiksella Konsta vetäs hienosti Orudiksen (6c) ja Voltarenin (6b) pelotellen vähän spottaajia Orudiksen topissa. Anssi kehitti kanssa hienon pakkomielteen Sirdaludille (6c+), joka antautui muutamien voimallisten ja manausten sävyttämien yrkkien jälkeen. Erinomainen tikki Anssilta!

Anssi Sirdaludilla

Koska aikataulut omalta osalta muuttuivat, niin oli aikaa vielä käydä katsomassa mitä kiviä on sulana. Melkein kaikki oli kiivettävissä, paitsi Kuhanjulman alle on muodostunut jo the lammikko. Unelma-kivellä kiivettiin Vanhaa Liittoa (7a), jonka sain menemään muutamien kunnon yrkkien jälkeen. Hieno reitti traverseks. Testasin myös miten Unelma (7c) lähtee ja sain tehtyä jo enemmän kuin mitä aiemmin, mutta silti lätkiminen sloupperille ei tuottanut tulosta. Pitänee ottaa ihan kokonaisia sessioita sitä varten, jos aikois joskus saada sen tikkilistalle.

Anyways, kiitos hyvälle porukalle ja upealle kelille. Piti mennä taas nopeesti käymään, mutta joku 5h meni niin että heilahti. Kyllähän tuonne tosin vähän joutuu aina lähestymään...

Kevätkauden avaus 2013

No niin. Kevätkausi on avattu perinteisin menoin Näätäkivellä. Ilman tavoitteita, ilman väkinäistä yrittämistä. Alkuun tosin perinteistä sähläämistä, kun ei ollu vielä luottoa jalkoihin. Rosvolla (6a) aloitettiin. Kiipesin yhden uuden reitin, kun Sheriffi (6a+) oli jostain syystä jäänyt väliin. Lopuks kunnon yrkkiä Rosvopäällikköön (7a+), joka taipui kun sai vasemman käden krimpin pitämään.

Tästä se lähtee. Toivottavasti pystyy panostamaan yhtä paljon kuin aiemmin, niin eiköhän muutama vanha projekti saada pois alta.

Toni Rosvopäälliköllä

Sisäkauden treeniajatuksia

Joo-o. Funtsin harvinaisen pitkällä joululomallani kulunutta kiipeilykautta ja vähän myös tulevaa. Kausi ei mennyt aivan kuin elokuvissa pakotetun huilaamisen ja melkein 2kk työputkien ansiosta. Toisaalta siinä oli hyvä mahdollisuus säätää omaa asennetta harrastusta kohtaan ja ottaa rennosti. Kun ei asettanut mitään tavoitteita ja keskittyi lähinnä siihen miten siistiä on päästä kiipeemään niin helpotti. Ei ollut takaraivossa sitä tunnetta, että haluais koko ajan enemmän vaan osas nauttia siitä vähästä mitä sai. Keväällä maailmaan tuleva perheenlisäys rajaa luultavasti treenimahdollisuuksia ja vaatii tehostamaan ajankäyttöä.

Tällä hetkellä ei oo mitään muuta tavoitetta kuin saada itsensä treenaamaan usein ja monipuolisesti sekä keskittyä erityisesti omiin heikkouksiin. Omasta kiipeilystä pitäis saada staattisempaa, jotta paikat ei kuormittuis niin paljon eikä tulis typeriä loukkaantumisia sen takia. Pitkän miehen ominainen kurottelutyyli on yhtä aikaa hyvästä ja pahasta. Projekti "keskivartalo kuntoon 2013" on käynnissä ja sen lisäks joulupukki toi kivan lisän kiipeily- ja saliharjoittelun ohelle: Beastmaker 2000:sen. Parit treenit on nyt takana ja pitää lähinnä varoa ettei ylikuormita niveliä, vaan säästelee otelautatreenejä niihin päiviin kun ei kunnon kiipeilyä pääse tekemään. Järkeilin, että tällainen entinen kukkakeppi tarvii myös voimaa joten salitreenillä pyritään tukemaan sitä.

Eli mun vuoden 2013 treeniajatukset:
- Treenaa usein, mutta muista levätä riittävästi. Kroppa kertoo miten menee.
- Kiipeä järkevämmin ja keskity jalkatekniikkaan.
- Kehitä voimaa, lukotuksia ja keskivartalon korsettia.
- Viimeiseksi kaikista vaikein: älä suorita vaan nauti tekemisestä.

Hyvää alkanutta kiipeilyvuotta kaikille lukijoille! Nähdään Pajalla ja kivillä!

Thank you Santa Claus!

Juju

Tänä syksynä ei ainakaan Keski-Suomen seutuvilla oo liikaa kuulaita ja kuivia syyspäiviä ollu, ainakaan sillon kun mä oon ollut maisemissa. Viime ajat on menny enemmän tai vähemmän reissaamisen merkeissä. Käyny pari kertaa sisäkiipeemässä Pietarissa, jossa otteet oli pesty varmaan viimeks keivin perustamisen aikaan ja reitit ei ollu kovinkaan loogisia. Kyllähän sieltä varmaan vahvoja jätkiä tulee, kun slouppereiden päällä on 2mm mankkaa. Otteessa kumminkin pysyy kiinni kun vaan puristaa riittävästi.

Olin kumminkin tosi tyytyväinen, kun pääsin lauantaina aamulla Ilarin kanssa Kanavuoreen. Keli näytti semi-kuivalta ja pääosa reiteistäkin oli kuivia. Kikka liittyi myös seuraan ja aika kului kiivetessä sekä koirien touhuja ihmetellessä. Alkaa taas olla ne ajat, että joutuu tekemään hommia että saa itsensä lämpimäks. Pikku lämppäilyn jälkeen läheteltiin Fillaria ja Ilari testailtiin Rakulan eliminaattiversiota. Oma reissu fokusoitui lähinnä Jujuun (7b), jota oon ennenkin käyny ihmettelemässä. Katoin Ilarilta mallia kiipeemisestä, mutta meinasin luovuttaa vaikka projektointi tuottikin edistystä. Varmaan viimesellä kunnon yrkällä sain riittävän tasapainoisen ja varovaisen painosiirron kautta vedettyä vasurin kiven päälle. Hankin vähän lisäjännitystä kastelemalla oikean käden sammaleeseen, mutta sain mankkaa spottaajalta kesken lähetyksen. Kyllähän sitä hymyilytti, kun ei sitä kyllä odottanut pystyvänsä pitkän tauon jälkeen lähettämään omaa maksimigreidiä.

Keskittynyt ilme vol. 1 (Kuvaajana toimi Ilari)

Kiitokset hyvälle seuralle ja tsemppaajille!

Vekkuli

On ollut kyllä säiden puolesta huonoin kesä pitkään aikaan. Kunnon kiipeilysessioitakaan se ei oo oikein mahdollistanut, joten ulos pitää mennä vaikka ei olis kovaa lähetysfiilistä päällä. Kyllä se fiilis siitä tulee. Näin ajattelin sunnuntaiaamuna, kun oli puhe että Elina lähtee spottaamaan mua Vekkulille (7a+) jos mä poimin sen kanssa mustikoita. Kiipeilyn hyvä puoli on myöskin se, että tulee nähtyä missä päin metsiä on marjoja ja missä ei. Viime viikolla laitoin merkille että Korpilahdella on mustikoita melko reippaasti.

No, itse asiaan: mun ongelma Vekkulilla on aina ollu jalkojen pysyminen kiinni eikä oo oikein ollut ideaakaan mitä siinä sitten tekis kun saan ruhonsa ylös. Pari kertaa reissujen viimeisenä boulderina oon kokeillu reittiä, mutta eihän tämmönen hernekeppi saa itteään ylös melko napakalta 7a+:n boulderilta kun voimat on eka tuhlattu muualla. Joten tämän päivän session idea oli käydä hakkaamassa päätä siihen kiveen niin kauan kunnes a) reitti menee tai b) voimat loppuu.

Aggression keräämisen ja parin ekan surkeen yrkän jälkeen rupesin miettimään käymään läpi omia virheitä ja eliminoin niitä yks kerrallaan. Ensin piti saada jalat pysymään kiinni kivessä. Muutin sit betassa sen mihin vasemmalla kädellä vedetään, kun se krimppi vasemmalla ei oikein houkuttanut. Lopputulos oli että vasuri meni siihen mihin oikee piti vetää. Jonkun ihme roikunnan kautta siirtelin käsiä vuorotellen kunnes sain ne oikein, toisen jalan bulgen päälle ja sit oikeen käden kanttiin. Loppua ei kukaan halua kämmätä, kun ei tiedä pääseekö sinne samalla sessiolla enää uudestaan ja ylikorostetun voimallisten sloupperivetojen jälkeen mies nousi kiven päälle. Kiipeilykengät pois jalasta ja mustikkaan. 

Ainahan se on kiva päästä kiipeemään ja edistyä projekteissa. Ei se toppaaminen ole se juttu, vaan se kun yrittäminen tuottaa tulosta ja projektit etenee edes vähän. Kyllähän aina nousee hymy huulille kun joku kovempi reitti menee. Henkistä kehitystä on myös tapahtunut ja oon päässy harrastuksen kanssa vähän paremmin sinuiks. Suorittamisen paine alkaa olla kohta taaksejäänyttä elämää, ainakin pääpiirteittäin. Pitää varmaan kohta harkita blogin nimen vaihtamista :)

Kiitos Elinalle kärsivällisyydestä ja vinkeistä! 

Sunnuntaiaamun sessio

On tullut taas pidettyä hiljaistaeloa niin kiipeilyn kuin blogaamisen suhteen. Omaan tyyliini kuuluvalla "liian kovaa, liian paljon"-treenaamisella pidin huolen siitä että tuli taas saatua aikaan pakollinen tauko. Viime syksystä olin sentään oppinut sen, että jos en heti pidä kunnon lepoa heti niin jossain vaiheessa on edessä jopa kuukausien tauko. Harva järkevä asia on hauskaa, mutta usein lopputulos on parempi silloin kun hyväksyy tosiseikat, toteaa tilanteen ja menee sen pienimmän pahan kautta.

Nyt selvittiin siis noin kuukauden huililla, kun sormien nivelet alkoi kipeytyä krimpatessa ja pinchatessa. Kuukauden aikana oli aikaa ajatella oman treenaamisen muuttamista kestävämpään suuntaan: lyhyemmät sessiot, järkevämmät yrkät ja lopettaminen ajoissa. Myös mun päänsisäisestä pakosta, ajatuksesta kiivetä kovaa, pitää päästä eroon. Tajusin että jos jatkan näin, niin jossain vaiheessa menee joku paikka lopullisesti rikki. Mieluummin kiipeän vähän vähemmän ja helpompia reittejä kuin että kiipeäminen loppuu kokonaan. Jos sitä pyrkis kränkkäämisen sijasta nauttimaan vaan itse kiipeilystä.

Palasin ulkokiipeilyn pariin sunnuntaiaamun sessiolla Korpilahden seudulle Samin kanssa. Idena oli lähinnä vältellä krimppaamista ja päästä vähän halimaan kiveä. Olin tosin kattellu 27cragsista hienon näköstä kanttia "Eppu the Great" (7b), mutta noin kuukauden tauolla ei kovinkaan suuria saumoja. Käytiin eka Uniikilla ottamassa pari yrkkää, mutta otti sen verran sormiin että lopetin ekan yrkän jälkeen. Lämpötila oli muutenkin sitä luokkaa, että ehkä syksymmällä uudestaan.

Sami @ Eppu the Great

Eppu the Great oli siistin näköinen ehkä 35-40 asteen hänkkäävä tuplakantti, josta tuli mieleen Vaasan Uberhänk. Eppu ei tosin oo niin pitkä, mutta muuten samantyylinen. Yritin alkuun perinteisellä tavalla, pitkillä vedoilla kanttiin. Kun pelkkä dynaaminen voimaboulderointi ei riittänyt, piti keksiä jotain muuta. Sami kehitti hienon huukkibetan, joka osoittautui hyväks avuks. Tosin lämpimän kelin ansiosta mun vasurin veto sloupperikanttiin jäi kolmella sormella hintsusti kiinni. Kerrankin en päästäny irti, vaan korjasin otteen samantien paremmaks. Reitti siis meni ehkä 10:lla kunnon yrityksellä ja saattoi olla vähän pehmee, mutta aivan mahtavaa ja voimallista kiipeilyä. Lyhyempi jannu saattaa tosin tarvita pari pädiä alle, että yltää lähtöotteisiin :)

Sami ja beta nro. 2

Helteessä

Saatiinpa vihdoin kiipeilijän painajainen eli kunnon hellekelit myös Keski-Suomeen. Kun Johan tuli meille viikonlopuks kiipeemään, niin mittari näytti jotain +24. Mutta kun mennään kiipeemään, niin mennään kiipeemään.

Päätettiin heittää vähän rundia aloittaen Sarvivuoresta. Johan teki yrkkiä Jännälle Tarzanille (6b+), mutta kelit ei oikein sallineet muita kuin läheltä piti-yrkkiä. Kädet lähmääntyi heti ekasta vedosta ja mankkaa kului. Elina yritti jälleen kiivetä Jännän äärellä (6b+). Toppimuuvi ensin kuntoon ja sitten kokonaissuoritukseen. Muutamalla vedolla Elina sai reitin kiivettyä. Päätettiin pian jatkaa matkaa Näätäkivelle, kun Elinalla ja Johanilla oli molemmilla työn alla Robin Hood. Itse testasin vasemmalta lähtevää istumalähtöä, mutta jalat meinas olla tiellä. Samin neuvottua vasurin jalkaotteen sain pyllyn lopulta ylös. Seuraavalla vedolla kiipesin Robin Hoodin originaalin istumalähdön (7a?). Nyt kun lähtö menee käytännössä joka kerta, niin vois alkaa työstämään Paskoja Kompiaisia (7b+) joka on nyt siis hyppyä vaille kiivetty. Robin Hood ei muille kun Samille ja mulle tänään antautunut. Kävin kokeilemassa myös Syyshämärää (7b), josta selvis että laiha poika on sen verran voimistunut että reitti vois olla jopa kiivettävissä syksyllä paremmille kitkoilla (alle +24) ja tuoreilla voimilla.

Melko hikistä...

Matka jatkui Fortellle jossa käytiin testaamassa JJ Clubia (6b). En tiiä millä idealla päätettiin mennä sinne, kun kelit oli mitä oli. Pari kokeilua ja kotiin. Kun mieli vielä kiipeis, mutta ruumis ei enää oikeen niin tulee tehtyä tyhmimmät päätökset. Elina jäi kotiin ja jatkettiin Johanin kanssa vielä Rantasipille. Ei enää hirveästi ollut paukkuja, mutta muutama helpompi kiivettiin pois kunnes molemmilla särki käsiä. Ens kerralla lyhyempi sessio?

Seuraavana päivänä reissu Kanavuoreen ei mennyt yhtään sen paremmin. Kaikki otteet piti kuivata ja sloupperit pysy silti märkinä. Boulderpajakin näytti olevan kiinni, mutta kaikki oli kyllä sen verran rikki että hyvä ettei päästy rääkkäämään itteämme sinne. Nyt vois olla pari välipäivää ja sitten uusiin seikkailuihin.