Kansainvälistä yhteistyötä

Tänään olikin viimeisen päälle mielenkiintoinen päivä. Olin jo aiemmin sopinut kiipeilystä ruotsalaisen kaverini Johanin kanssa, joka on ahkerasti vieraillut Suomen bouldereilla aina kun on tänne päin sattunut tulemaan. Kyllähän nyt sitä pitää lähteä näyttämään paikkoja, kun mies on kerta tänne asti saapunut, on tosi hyvä tyyppi ja saapahan siinä hyvän syyn kiivetä vähän itsekin.

Aamu näytti tosi nihkeeltä: sumua, vähän sateista ja kylmä. Ei hyvä. Noh, päätettiin kuitenkin tavata kaupungilla ja katsastaa miltä ne kivet näyttää. Forecan sedät oli kuitenkin luvannu hyvää keliä myöhemmäks päiväks. Odotellessa Jyväskylän parhaassa miesten hiustenleikkuupaikassa tukka lyhyemmäks ja Subissa 15cm täytettyä leipää naamariin, ettei virta lopu kesken ulkona.

Luotettuna oppaana sain valita 1-2 paikkaa, joihin mennään. Valitsin Kanavuoren alkuun, jossa tosin släbit ei ollu kerinny vielä kuivumaan. Kiivettiin molemmat se nelosen släbi, mutta päätettiin jättää Exodus odottelemaan kuivempia kelejä. Tutustutin Johanin Fillarin hienouksiin ja sitten kuulemma päästiin asiaan. Hetken työstön jälkeen kiipesin reitin kerran malliksi ja sitten spottasin/otin kuvia/annoin jonkinsortin vinkkejä. Päivä oli mitä parhain.

Ruotsalaisvahvistuksen huilatessa työstin Jujua, mutta edelleenkään ei ongelmakohta auennut. Pitänee kohta ruinata joku asiantuntija mukaan näyttämään kepillä mihin jalka ja käsi milloinkin pitää laittaa. Huoh. Siirryttiin  Rakulalle, jossa näytin mallisuorituksen (kun sattui nuo tossut olemaan mukavasti jalassa) toppaamalla ykkösellä. Johan sai hyviä yrkkiä Rakulaan, mutta säästeli itseään Fillarin työstölle, kun se oli kuulemma hienompi reitti. Ja onhan se kyllä hieno!

Kanavuoresta suunnattiin vielä cityboulderoimaan Salmirantaan, jossa Pitsalähetti (6c, ss = 7a) odotti innokkaita lähettäjiä. Pohdittiin jättää muut alueen reitit omaan arvoonsa ja keskittyä itse asiaan, alkoi olemaan sormien nahat jo melko ohkaiset. Ensin vähän eväitä naamaan kauniissa auringonpaisteessa lintujen laulaessa ja perhosten lennellessä. Tästä ei päivä parane. Herrasmiehenä annoin kaverin yrittää ensin kertomalla sen vähän mitä muistan viime kokeilukerralta (vuosi 2008 ja reitti ei silloin mennyt). Päätin itsekin kokeilla istumalähtöä ja hyvinhän se meni. Toppaamisen kanssa oli edelleen ongelma, tosin ylhäältä katsottuna löytyikin jotain käyttökelpoisia otteita ja toppaaminen alkoi hahmottua. Toinen yrkkäkään ei vielä tuonut vielä tulosta. Kolmannella sitten sainkin onnistuneen suorituksen tehtyä, piti hakea fiilistä kiipeämällä se yritys ilman paitaa.

Pitsalähettiä täytyy kyllä kehua reitin pituuden vuoksi, reitillä muuveja riittää ja toppaus on aika jännä. Ainakin omalla betalla vedettynä reitille osuu muutama tosi hieno muuvi, joten kannattaa käydä tsekkaamassa.

Johan & Pitsalähetti

No, se siitä reissusta. Kivaa oli, hyviä kuvia saatiin ja kiipeilyn riemua riitti. Tuli myös naurettua itsensä kipeäks, kun kerrottiin kilpaa kiipeilyjuttuja ja kaikkea muuta hauskaa mitä kohdalle on osunut. En tosin ollut mikään hyvä opas, kun olin itse se, joka kiipes kaikki reitit. :) Harmitti kaverin puolesta, kun niin lähellä käytiin ennen kuin aika & voimat loppui kesken. Mutta ens reissulla käydään poimimassa jo harjoitellut reitit pois kuljeksimasta. Eihän se reittien pääseminen ole pääasia, vaan itse kiipeäminen? Eihän?

+ Seura ja jutut
+ Sää
+ Uusi nousu