Välillä mies kaipaa luontoon projektoimaan. Moderni versio raa'asta alkuvoimasta: on vain mies, pädi ja reitti. Oli pitkään jo pitänyt mennä Sarvivuoreen katsomaan onko 27cragsista bongaamani dynoprojekti mahdollinen. Takaraivossa kummitteli pelko myös siitä, että taas reitille päästyäni totean sen liian helpoks ja petyn. Tällä kertaa ei onneks käyny niin. Alkuun dyno tuntui lähes mahdottomalta ja kuumotti selän takana ollut blokki. Tulin mieleen Fontsun hieno dyno "Smash". Eikun tutkimaan toppia ja laittamaan tikit paikalleen, jotta tietää mihin läpsii.
No, muutaman kokeilevamman yrkän jälkeen saikin kunnon meiningin päälle. Täysillä fleikistä kiinni ja naama niin läheltä kiveä kuin mitä uskalsi. Parhaalla hypyllä sain jo hiveltyä reunaa, mutta en otettua kiinni. Parikymmentä hyppyä myöhemmin pohkeet totes, että ei reitti tuu menemään tänään ja että menehän jätkä jo muualle.
Pitänee taas mennä hyppimään, tervetuloa mukaan jos dynoilu kiinnostaa. Pitää mennä äkkiä uudestaan, ehkä tämä vois olla se eka 7a FA?
Viime reissujen jälkeen on tullu mietittyä kiipeemisen mentaalista puolta ja betan hankkimista. Pitäis saada oma mentaliteetti keskittymään itse kiipeilyyn, eikä niinkään suorittamiseen, greideihin ja toppaamiseen (noihin se mieli valitettavan usein menee). Mr. Bobby-reissun jälkeen oon paljon miettiny just tuota kaverin betalla kiipeemistä vs. oman betan keksimistä. Onhan se hieno kehitellä muuvi muuvilta oma tyyli kiivetä, vaikka aikaa / sessioita meneekin enemmän kun väsyttää itsensä alkuun projektoidessa. Mutta kai tuossakin voi kehittyä siihen suuntaan, että tulevaisuudessa reitinlukutaito parantuis, projektointi nopeutuis ja oppis kiipeemään enemmän just sillä omalla tyylillä (Ja ei, eihän tässä yhtään oo vaikutteita "meidän peli"-ajatuksesta Urheilulehdestä).
Se vaan on niin helppoa, kun tekis mieli kiivetä kovaa sen sijaan että nauttis kiipeilystä. Tuo ongelma heijastuu muuhunkin elämään, sitä haluais tavallaan saada kaiken eikä joutua tekemään valintoja. Mutta onneks nuo ongelmat ei karkaa mihinkään, eikä tällä iällä ja panostuksella lajiin voi kuitenkaan mihinkään top10:iin päästä. Välillä kiipeämään hienoja klassikoita uudestaan ja uudestaan, vaikka greidiä olis vain 6a. Reissu Kymppikivelle osoitti taas miten kiipeily onkaan parasta, kun siitä riisuu kaiken suorittamisen pois ja palaa perusasioihin.
lauantai 21. toukokuuta 2011
lauantai 7. toukokuuta 2011
Kiipeilyn riemua ja betan kehittelyä
Kiipeilyn ideaa voi olla hankala selittää sellaiselle, joka ei ole kokenut niitä hienoja onnistumisen hetkiä. Tai niitä synkkiä epäonnistumisen ja epätoivon reissuja. Ne vaan näkee alastoman totuuden tästäkin päivästä: vertavuotavia haavoja, sormien nahkojen puuttuminen ja väsyneitä mutta onnellisia jätkiä.
Tänään autossa takaisin tullessa puhuttiin siitä, mikä tekee kiipeilystä niin hienoa: laji luo halun pitää itsensä kunnossa ja treenata, vähentää haitallisia harrasteita ja vie ulos luontoon. Onnistumisista saa suurta henkistä tyydytystä ja koko ajan kehittyy niin henkisesti kuin fyysisesti, vaikka suurta tulosta ei juuri sillä kerralla tuliskaan. Ja sitten kun se onnistuminen osuu kohdalle, niin sitä euforista tunnetta ei voi sanoin kuvailla.
Ihan perinteinen kiipeilysessio on yleensä todella mukava. On jonkin verran porukkaa, ollaan luonnossa ja on joku tavoite. Yrityksien tekeminen pakottaa huilaamaan, joten samalla tulee juteltua niitä näitä kavereiden kanssa. Jokainen kiipeää itselleen haastavaa reittiä ja muut kannustaa, vaikka itse kiipeäisivät kuinka paljon kovempaa tai alempaa greidiä. Jokaisen taistelu on henkilökohtainen, eikä kukaan siinä voi auttaa fyysisesti vaan ainoastaan henkisesti. Kaverit osaa myötäelää etenkin hyviä, mutta myös huonoja hetkiä.
Ja reitit: reitin ei lopunperin tarvitse olla kova, jotta se on mielenkiintoinen. Yksikin hieno muuvi saattaa tehdä reitistä klassikon. Erilaisia reittejä riittää loputtomiin ja luonto määrittää millainen linja mihinkin tulee.
Menipä filosofiseks, mutta noin se vaan on ja tällaisella introlla mennäänkin päivän aiheeseen. Olin jostain kuullut että Sami projektoi Mr. Bobbya (7a). Laiskana miehenä olin päättänyt tuppautua mukaan, jotta säästän itseäni betan keksimiseltä ja saan samalla automaattisesti yhden innostuneen projektointikaverin. Joten lähdettiin Samin ja Anssin kanssa katsomaan mitä päivästä tulee.
VAROITUS: Seuraava teksti sisältää syväluotaavaa kirjallista betaa Mr. Bobbylle, joten jos haluat säilyttää itse keksimisen riemun niin älä lue tästä eteenpäin!
Mitään turhia lämmittelyjähän ei tarvita, kun kunnolla projektoidaan. Venytellään vähän ja eikun yrittämään. Beta tuli melko äkkiä selväksi Samin ensimmäisiä yrkkiä katsomalla ja flässin pilasin jollain puolivillaisella vedolla korkeaan krimppiin. Sanoinkin itelleni, että ei jätkä todellakaan näin!
Kehitin alkuun hienon vasemman jalan heelhookin, jonka avulla kädet sai aseteltua nätisti mutta veto Samin betan (Harrilta nähty) mukaan ei tuntunut hyvältä. Miks mennä vasemmalla kädellä korkealle jos ei tunnu siltä? Siispä päätin mennä oikealla kädellä ja hankkiutua oikean käden huonosta krimpistä mahdollisimman nopeasti eroon. Kaukon Markon mukaan huonot otteet kannattaa joko yrittää skipata tai mennä mahdollisimman nopeasti eteenpäin. Se toimi. Meninkin oikealla kädellä slouppaavaan kanttiin, mätsäsin ja säädin jalat uusille paikoille. Sitten vaan oikealla kädellä topin mahtavalle kahvalle ja puolittainen paniikinomainen toppaus sekä mantteli ylös. Itsekkäästi ajateltuna päivän tavoite oli saavutettu.
Hiottiin Samin kanssa betaa ja mietittiin painonsiirtojen sekä vetojen suuntia yms. muuta oleellista. Tuli aika kusipäinen fiilis: miltä kaverista tuntuu jos se on käynyt treenaamassa jo pari sessiota reittiä, toinen tulee ja kiipeää sen saatuaan betan eikä reittiä itse pääse? Tiedän jo kokemuksesta, eipä tuo fiilis kovinkaan häävi ole. Toisaalta, toppaamiseen tarvittava beta oli kehitetty huippuunsa ja enää urheilullinen suoritus puuttuu.
Samin yritykset muuttuivat paremmiksi, kun sai mietittyä omalle kohdalleen muuvit ja suorituksista tuli rauhallisempia sekä hallitumpia. Anssin kanssa jo katsottiin että Sami kiipeää reitin, mutta vielä tuli mies alas melkein topista. Toivottavasti seuraavalla menee. Seuraava yritys oli hallittu ja toppauskin oli niin hieno että papukaijamerkin olis voinu siitä antaa. Jalannosto, mantteli ja Samille eka 7a plakkariin. Oli kyllä komeaa katsottavaa ja kyllä näki naamasta miten teki hyvää! Hienoa olla mukana katsomassa kun mies kiipeää ensimmäisen seiskansa projektoinnin jälkeen!
Siirryttiin Pelko-kivelle katselemaan Kymppikiven klassikoita. Oltiin molemmat mainostettu Anssille Helppoa Pelkoa (5) joka on todella kuumottava rypistys. Anssi lähti hakemaan flässiä ja me oltiin valmiina jos käy kylmät. Pienen epäröinnin jälkeen Anssi kiipes reitin ykkösellä ja flässäs ekan vitosensa. Eikä aivan minkä tahansa vitosen!
Näytin vanhana kunnon guidona mallia Perheongelman (6a+) toppaamisella, kun ensin keksin taas miten kiveen päästään kiinni. Sormet huusi jo armoa, joten vetäisin "pitkän jätkän erikoisella" mutkat suoriks. Pojat vähän lyhyempinä kokeili vuorotellen ja poketille asti päästiin, mutta ei siitä eteenpäin. Jätettiin se ens kertaan ja siirryttiin kiven toiselle puolelle Gulmalle (6a). Hetken aikaa mietittyäni kehitin betan ja näytin malliesimerkin. Sami jätti yritykset väliin ja Anssi pääs tosi lähelle ratkaisevan muuvin suorittamista, mutta ens kertaan lopulta jäi. Klassikko-reitit ei Suomessakaan ole mitään yksinkertasia suhteessa greidiin.
Mutta yhteenvetona ei voi sanoa muuta kuin että on se kiipeily vaan hieno laji. Ei pakolla Samin vaimolle tai ei-kiipeäville kavereille ihan ykkösellä aukee mistä on kysymys, kun mies luultavasti selittää suu vaahdossa tänään ekasta seiskastaan. Ja niin pitääkin. Ainakin ite tein vuorollani niin :)
Onnittelut Samille hienosta noususta! Mikä on seuraavana vuorossa?
Tänään autossa takaisin tullessa puhuttiin siitä, mikä tekee kiipeilystä niin hienoa: laji luo halun pitää itsensä kunnossa ja treenata, vähentää haitallisia harrasteita ja vie ulos luontoon. Onnistumisista saa suurta henkistä tyydytystä ja koko ajan kehittyy niin henkisesti kuin fyysisesti, vaikka suurta tulosta ei juuri sillä kerralla tuliskaan. Ja sitten kun se onnistuminen osuu kohdalle, niin sitä euforista tunnetta ei voi sanoin kuvailla.
Ihan perinteinen kiipeilysessio on yleensä todella mukava. On jonkin verran porukkaa, ollaan luonnossa ja on joku tavoite. Yrityksien tekeminen pakottaa huilaamaan, joten samalla tulee juteltua niitä näitä kavereiden kanssa. Jokainen kiipeää itselleen haastavaa reittiä ja muut kannustaa, vaikka itse kiipeäisivät kuinka paljon kovempaa tai alempaa greidiä. Jokaisen taistelu on henkilökohtainen, eikä kukaan siinä voi auttaa fyysisesti vaan ainoastaan henkisesti. Kaverit osaa myötäelää etenkin hyviä, mutta myös huonoja hetkiä.
Ja reitit: reitin ei lopunperin tarvitse olla kova, jotta se on mielenkiintoinen. Yksikin hieno muuvi saattaa tehdä reitistä klassikon. Erilaisia reittejä riittää loputtomiin ja luonto määrittää millainen linja mihinkin tulee.
Menipä filosofiseks, mutta noin se vaan on ja tällaisella introlla mennäänkin päivän aiheeseen. Olin jostain kuullut että Sami projektoi Mr. Bobbya (7a). Laiskana miehenä olin päättänyt tuppautua mukaan, jotta säästän itseäni betan keksimiseltä ja saan samalla automaattisesti yhden innostuneen projektointikaverin. Joten lähdettiin Samin ja Anssin kanssa katsomaan mitä päivästä tulee.
VAROITUS: Seuraava teksti sisältää syväluotaavaa kirjallista betaa Mr. Bobbylle, joten jos haluat säilyttää itse keksimisen riemun niin älä lue tästä eteenpäin!
Mitään turhia lämmittelyjähän ei tarvita, kun kunnolla projektoidaan. Venytellään vähän ja eikun yrittämään. Beta tuli melko äkkiä selväksi Samin ensimmäisiä yrkkiä katsomalla ja flässin pilasin jollain puolivillaisella vedolla korkeaan krimppiin. Sanoinkin itelleni, että ei jätkä todellakaan näin!
Kehitin alkuun hienon vasemman jalan heelhookin, jonka avulla kädet sai aseteltua nätisti mutta veto Samin betan (Harrilta nähty) mukaan ei tuntunut hyvältä. Miks mennä vasemmalla kädellä korkealle jos ei tunnu siltä? Siispä päätin mennä oikealla kädellä ja hankkiutua oikean käden huonosta krimpistä mahdollisimman nopeasti eroon. Kaukon Markon mukaan huonot otteet kannattaa joko yrittää skipata tai mennä mahdollisimman nopeasti eteenpäin. Se toimi. Meninkin oikealla kädellä slouppaavaan kanttiin, mätsäsin ja säädin jalat uusille paikoille. Sitten vaan oikealla kädellä topin mahtavalle kahvalle ja puolittainen paniikinomainen toppaus sekä mantteli ylös. Itsekkäästi ajateltuna päivän tavoite oli saavutettu.
Hiottiin Samin kanssa betaa ja mietittiin painonsiirtojen sekä vetojen suuntia yms. muuta oleellista. Tuli aika kusipäinen fiilis: miltä kaverista tuntuu jos se on käynyt treenaamassa jo pari sessiota reittiä, toinen tulee ja kiipeää sen saatuaan betan eikä reittiä itse pääse? Tiedän jo kokemuksesta, eipä tuo fiilis kovinkaan häävi ole. Toisaalta, toppaamiseen tarvittava beta oli kehitetty huippuunsa ja enää urheilullinen suoritus puuttuu.
Mr. Bobby
Samin yritykset muuttuivat paremmiksi, kun sai mietittyä omalle kohdalleen muuvit ja suorituksista tuli rauhallisempia sekä hallitumpia. Anssin kanssa jo katsottiin että Sami kiipeää reitin, mutta vielä tuli mies alas melkein topista. Toivottavasti seuraavalla menee. Seuraava yritys oli hallittu ja toppauskin oli niin hieno että papukaijamerkin olis voinu siitä antaa. Jalannosto, mantteli ja Samille eka 7a plakkariin. Oli kyllä komeaa katsottavaa ja kyllä näki naamasta miten teki hyvää! Hienoa olla mukana katsomassa kun mies kiipeää ensimmäisen seiskansa projektoinnin jälkeen!
Siirryttiin Pelko-kivelle katselemaan Kymppikiven klassikoita. Oltiin molemmat mainostettu Anssille Helppoa Pelkoa (5) joka on todella kuumottava rypistys. Anssi lähti hakemaan flässiä ja me oltiin valmiina jos käy kylmät. Pienen epäröinnin jälkeen Anssi kiipes reitin ykkösellä ja flässäs ekan vitosensa. Eikä aivan minkä tahansa vitosen!
Tasapainottelua Perheongelmalla
Niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana...
Näytin vanhana kunnon guidona mallia Perheongelman (6a+) toppaamisella, kun ensin keksin taas miten kiveen päästään kiinni. Sormet huusi jo armoa, joten vetäisin "pitkän jätkän erikoisella" mutkat suoriks. Pojat vähän lyhyempinä kokeili vuorotellen ja poketille asti päästiin, mutta ei siitä eteenpäin. Jätettiin se ens kertaan ja siirryttiin kiven toiselle puolelle Gulmalle (6a). Hetken aikaa mietittyäni kehitin betan ja näytin malliesimerkin. Sami jätti yritykset väliin ja Anssi pääs tosi lähelle ratkaisevan muuvin suorittamista, mutta ens kertaan lopulta jäi. Klassikko-reitit ei Suomessakaan ole mitään yksinkertasia suhteessa greidiin.
Legendaarinen Gulma
Mutta yhteenvetona ei voi sanoa muuta kuin että on se kiipeily vaan hieno laji. Ei pakolla Samin vaimolle tai ei-kiipeäville kavereille ihan ykkösellä aukee mistä on kysymys, kun mies luultavasti selittää suu vaahdossa tänään ekasta seiskastaan. Ja niin pitääkin. Ainakin ite tein vuorollani niin :)
Onnittelut Samille hienosta noususta! Mikä on seuraavana vuorossa?
perjantai 6. toukokuuta 2011
"Kevyttä" kiipeilyä Kanavuoressa
Sen siitä saa kun lähtee muka kattomaan kun muut kiipee ja ottamaan kuvia. Eihän tuollanen mulla toimi, vaikka kuinka oli suunnitelmissa. Harri pyys mukaan Kanavuoreen ja paikalla oli aika hyvin porukkaa. Itellä oli jotenkin laiska päivä, joten tavoitteena oli tosiaan vaan ottaa kuvia ja ehkä ihan kevyesti kiivetä.
Noh, otin pari yrkkää Rakulalle (7a) kun pitkän jätkän betaa siitä vedosta krimpille. Ei oikein saanu itestään voimaa irti. Otin myös oikeesti niitä kuvia, kun muut kiipes. Keli oli oikein soveltuva siihen. Juho nous melko hienosti Pohjoista leveyttä (7a+), ei tarvinnu montaa yrkkää niin mies hipelöi jo topissa olevia slouppereita ja eikun ylös. Myös Superfly (7b) meinas taipua Juholle, mutta topissa pysyminen jäi vielä ens kertaan.
Sama mies sai mut houkuteltua kokeilemaan Huuhtoa (7a), kun tunnustin etten ollu koskaan kunnolla kokeillu. Juho kiipes sen tosi nätisti ja jakso kyllä motivoida hyvin jatkamaan projektointia kun ei ihan heti auennu se jalkojen siirtely. Lopputuloksena kuitenkin noin 45min-1h projektoinnin jälkeen reitti meni allekirjoittaneella ja fiilis oli taas katossa. Mahtava reitti! En oo koskaan aimmin kiivenny tuollasta slouppaavaa aretea, jossa kunnon jaliksia ei vaan ole. Kiitokset Juholle! Mutta nyt unille ja aamulla mr. Bobbylle.
Ei tosiaan ollu ihan mikään kevyt kiipeilysessio. Tosin onneks selkä on nyt jo kunnossa. Sillä se parani millä se menikin!
Kiipeilyn riemua
Noh, otin pari yrkkää Rakulalle (7a) kun pitkän jätkän betaa siitä vedosta krimpille. Ei oikein saanu itestään voimaa irti. Otin myös oikeesti niitä kuvia, kun muut kiipes. Keli oli oikein soveltuva siihen. Juho nous melko hienosti Pohjoista leveyttä (7a+), ei tarvinnu montaa yrkkää niin mies hipelöi jo topissa olevia slouppereita ja eikun ylös. Myös Superfly (7b) meinas taipua Juholle, mutta topissa pysyminen jäi vielä ens kertaan.
Superfly
Sama mies sai mut houkuteltua kokeilemaan Huuhtoa (7a), kun tunnustin etten ollu koskaan kunnolla kokeillu. Juho kiipes sen tosi nätisti ja jakso kyllä motivoida hyvin jatkamaan projektointia kun ei ihan heti auennu se jalkojen siirtely. Lopputuloksena kuitenkin noin 45min-1h projektoinnin jälkeen reitti meni allekirjoittaneella ja fiilis oli taas katossa. Mahtava reitti! En oo koskaan aimmin kiivenny tuollasta slouppaavaa aretea, jossa kunnon jaliksia ei vaan ole. Kiitokset Juholle! Mutta nyt unille ja aamulla mr. Bobbylle.
Melko kuumottavaa menoa Huuhdolla (7a)
Ei tosiaan ollu ihan mikään kevyt kiipeilysessio. Tosin onneks selkä on nyt jo kunnossa. Sillä se parani millä se menikin!
torstai 5. toukokuuta 2011
Uuden luomista
Työreissun jälkeen on hyvä käydä vähän rentoutumassa. Kotona noin klo15, kiipeemässä klo17. Selkä oli vielä vähän kipeä edellisestä ja lupasinkin Elinalle puhelimessa että en kiipeä kovinkaan kovaa tänään. Tavoitteena oli mennä Juuson, Antin ja Antonin kanssa Sarvivuoreen tekemään uusia reittejä ja kiipeämään pari vanhaa projektia pois alta.
Mammutti-kivellä kiivettiin lämmittelyks vähän vanhoja eli Kengurupolkkaa (5+) ja Vaakaa. Sitten kunnon reitintekosessio, jonka tuloksena syntyi kolme uutta reittiä. Vapaaksi jäi edelleen luolasta lähtevä pienehkö kattopläjäys odottamaan jotain kovempaa jätkää tai parempaa päivää, wink wink...
Juuso ja Antti lähti jo kotia, niin mentiin Antonin kanssa vielä katsomaan Leijona- ja Tiikeri-kiviä. Viime vuodelta itsellä oli kiipeämättä Pekan kiipeämä Jännä Tarzan (6c) ja Leijona-kivellä oleva herkkä tasapainoreitti, jota kukaan ei vissiin oo vielä kiivenny. Mankkaa näytti olevan kivillä runsaasti. Anton innostui tasapainoilemaan ja ite ajattelin säästellä jättämällä kiipeilyt kaverille. No, eihän siitä mitään tullu vaan eikun tossut jalkaan vaan ja projektoimaan. Puolen tunnin ähräämisen jälkeen reitti sai ensinousunsa ja heti perään toiston. Olin odottanut siitä vaikeempaa, mutta taas perinteisesti betan löytyessä greidi laskee. Mutta joka tapauksessa Pajatso (6b+) oli syntynyt.
Eikun viereiselle kivelle ja mietiskelemään. Eka pieni huolto-operaatio Antonin sormelle (pieni verenvuotohan ei estä kiipeilyä, kun on välineet kunnossa). Anton kävi pari kertaa Jännän äärellä (6c), ennen kuin siirryttiin Jännään Tarzaniin. Muutamalla yrityksellä sain reitin menemään, kun löysin loppuvaiheeseen hyvä jalkatekniikan. Reitillä on hienoja muuveja ja reitti on melko pitkä, spottaajaa ei oikeastaan tarvitse jos on 1-2 pädiä mukana, koska reitti on niin matala. Tykkään!
Hyvillä mielin lähdettiin kohti kotia. Taas pari reittiä lisää tehtynä. Ja potentiaalia riittää vielä enemmän kuin tekijöillä aikaa. Mun ikioma dynoprojektikin odottaa vielä ensinousijaansa. Piti taas mennä sinne, mutta minkäs sille voi kun valo, voimat ja aika loppuu kesken.
Anton ja Vaaka (6c)
Mammutti-kivellä kiivettiin lämmittelyks vähän vanhoja eli Kengurupolkkaa (5+) ja Vaakaa. Sitten kunnon reitintekosessio, jonka tuloksena syntyi kolme uutta reittiä. Vapaaksi jäi edelleen luolasta lähtevä pienehkö kattopläjäys odottamaan jotain kovempaa jätkää tai parempaa päivää, wink wink...
Anton ja Älä kerro Elinalle (6a+)
Juuso ja Antti lähti jo kotia, niin mentiin Antonin kanssa vielä katsomaan Leijona- ja Tiikeri-kiviä. Viime vuodelta itsellä oli kiipeämättä Pekan kiipeämä Jännä Tarzan (6c) ja Leijona-kivellä oleva herkkä tasapainoreitti, jota kukaan ei vissiin oo vielä kiivenny. Mankkaa näytti olevan kivillä runsaasti. Anton innostui tasapainoilemaan ja ite ajattelin säästellä jättämällä kiipeilyt kaverille. No, eihän siitä mitään tullu vaan eikun tossut jalkaan vaan ja projektoimaan. Puolen tunnin ähräämisen jälkeen reitti sai ensinousunsa ja heti perään toiston. Olin odottanut siitä vaikeempaa, mutta taas perinteisesti betan löytyessä greidi laskee. Mutta joka tapauksessa Pajatso (6b+) oli syntynyt.
Eikun viereiselle kivelle ja mietiskelemään. Eka pieni huolto-operaatio Antonin sormelle (pieni verenvuotohan ei estä kiipeilyä, kun on välineet kunnossa). Anton kävi pari kertaa Jännän äärellä (6c), ennen kuin siirryttiin Jännään Tarzaniin. Muutamalla yrityksellä sain reitin menemään, kun löysin loppuvaiheeseen hyvä jalkatekniikan. Reitillä on hienoja muuveja ja reitti on melko pitkä, spottaajaa ei oikeastaan tarvitse jos on 1-2 pädiä mukana, koska reitti on niin matala. Tykkään!
Hyvillä mielin lähdettiin kohti kotia. Taas pari reittiä lisää tehtynä. Ja potentiaalia riittää vielä enemmän kuin tekijöillä aikaa. Mun ikioma dynoprojektikin odottaa vielä ensinousijaansa. Piti taas mennä sinne, mutta minkäs sille voi kun valo, voimat ja aika loppuu kesken.
lauantai 30. huhtikuuta 2011
Uusia kivi ja kroonisia ongelmia
Jos Foreca ennustaa päivälle sadetta ja taivas on puoliks täynnä tummia pilviä, niin onko se syy olla lähtemättä kiipeemään? Kun jokainen on nyt miettinyt 0.1 sekunnissa vastauksen tuohon itsestäänselvään kysymykseen, niin voidaankin mennä itse asiaan.
Kävin jo pari viikkoa sitten rämpimässä Ruokkeella parin hassun karttamerkin perusteella katsastamassa jos sieltä löytyis jotain kiivettävää. Se reissu ei itsessään ollut mikään menestys, mutta kyllä sieltä lumentäyttämien saappaiden lisäks tarttui myös kuvat yhdestä kivestä johon saa kyllä reittejä, korkeutta joku vähän reilu 4m. Sinne siis suunnattiin Kevinin kanssa perjantai-illan kevyttä reitintekosessiota varten.
Joku kivellä on aiemmin käynyt, yhdestä kohtaan löytyi mankkajälkiä. Ko. henkilö saa ilmoittautua, jos haluaa, niin voidaan tapella reittien nimistä ja greideistä. Vilpittömät pahoittelut, jos julkistin jonkun ikioman salakiven.
No joka tapauksessa kaivettiin harjat esiin ja kyllähän niitä reittejä rupes löytymään. Mitään superihmeellistä ei kivelle syntynyt, mutta pari hyvää lämppäriä, pari hyvää reittiä ja yks kiva dyno. Dyno ei ole vaikea, mutta dynojen tapaan mukavan pituusriippuvainen. Joten kaikki aloittelevat dynoilijat, kivelle - mars. Lykkään koordinaatit 27cragsiin, niin tiiätte mihin mennä. Jos vaikeusastetta haluaa lisää, niin tekee istumalähdön alle ja hyppii sitten.
Tämä oli se hetki, johon allekirjoittaneen olis kannattanut lopettaa. Heitettyäni Kevinin kotia, päätin käydä vielä katsastamassa toisen porukan uudet reitit Laajavuoressa. Virhe! Kokeiltuani pari kertaa itselleni hyvin epätyypillistä istumalähtöä, tunsin vihlontaa alaselässä ja kiipeilyt olikin sitten siinä. Illan mittaan selkä kipeytyi vielä lisää. Nyt tätä kirjoitellessani totean, että ilmeisesti alaselän/lonkankoukistajien venyttely ei olis lainkaan paha homma kiipeilyn jälkeen. Etenkin kun suvussa ongelmaa esiintyy laajemmassa mittakaavassa. Vanhuus ei tule yksin.
Kävin jo pari viikkoa sitten rämpimässä Ruokkeella parin hassun karttamerkin perusteella katsastamassa jos sieltä löytyis jotain kiivettävää. Se reissu ei itsessään ollut mikään menestys, mutta kyllä sieltä lumentäyttämien saappaiden lisäks tarttui myös kuvat yhdestä kivestä johon saa kyllä reittejä, korkeutta joku vähän reilu 4m. Sinne siis suunnattiin Kevinin kanssa perjantai-illan kevyttä reitintekosessiota varten.
Joku kivellä on aiemmin käynyt, yhdestä kohtaan löytyi mankkajälkiä. Ko. henkilö saa ilmoittautua, jos haluaa, niin voidaan tapella reittien nimistä ja greideistä. Vilpittömät pahoittelut, jos julkistin jonkun ikioman salakiven.
No joka tapauksessa kaivettiin harjat esiin ja kyllähän niitä reittejä rupes löytymään. Mitään superihmeellistä ei kivelle syntynyt, mutta pari hyvää lämppäriä, pari hyvää reittiä ja yks kiva dyno. Dyno ei ole vaikea, mutta dynojen tapaan mukavan pituusriippuvainen. Joten kaikki aloittelevat dynoilijat, kivelle - mars. Lykkään koordinaatit 27cragsiin, niin tiiätte mihin mennä. Jos vaikeusastetta haluaa lisää, niin tekee istumalähdön alle ja hyppii sitten.
Tämä oli se hetki, johon allekirjoittaneen olis kannattanut lopettaa. Heitettyäni Kevinin kotia, päätin käydä vielä katsastamassa toisen porukan uudet reitit Laajavuoressa. Virhe! Kokeiltuani pari kertaa itselleni hyvin epätyypillistä istumalähtöä, tunsin vihlontaa alaselässä ja kiipeilyt olikin sitten siinä. Illan mittaan selkä kipeytyi vielä lisää. Nyt tätä kirjoitellessani totean, että ilmeisesti alaselän/lonkankoukistajien venyttely ei olis lainkaan paha homma kiipeilyn jälkeen. Etenkin kun suvussa ongelmaa esiintyy laajemmassa mittakaavassa. Vanhuus ei tule yksin.
torstai 28. huhtikuuta 2011
Syyshämärässä
Pääsiäisen huilaamisen jälkeen päästiin taas tositoimiin, kun lähdettiin porukalla Näätäkivelle ihmettelemään. Itse olin valmistautunut katsomalla vimeosta video-betaa Syyshämärälle (7b, ss = 8b), jota on pitänyt jo hetken käydä kokeilemassa. Hieno ja voimallinen linja, joka olis hienoa saada kiivettyä. Tai edes eka muuvi. Kaikki ajallaan...
Alkuun kiivettiin kaikkea mahdollista muuta: lämmittelyä Rosvolla jne. Hienoa oli seurata vierestä, kun Kevin sai topattua aiemmin projektoimansa Rion. Ja Harri veti hienon heelhookin Rosvoon. Jatkettiin matkaa tien toiselle puolelle katsomaan projektia. Poikaporukalla ruvettiin kehittämään betaa vuorotellen. Mahtavaa hommaa! Äijää otti kiinni lähtöotteista ja äijää tuli alas. Harri sai ekan muuvin kunnolla tehtyä pari kertaa, mutta ei vielä kenelläkään ollut rahkeita yrittää toista muuvia kunnolla. Mutta kylläpä oli mukavaa.
Lopussa kiivettiin vielä se viereinen arete, jonka nimeä kukaan ei edelleenkään muista (6b+). Mahtava reitti kaikkine kikkailuineen. Kyllä meillä JKL:n seudulla riittää hienoa kiipeilyä. Nyt polttelee päästä kunnon voimilla Syyshämärälle. Jos nyt tekis kaikki alusta alkaen oikein, niin vois päästä jo kokeilemaan sitä toista muuvia. Hieno kesä on siis tulossa!
+ kivaa oli
+ hyvä porukka
+ hieno reitti
- mun plussat alkaa jo toistaa itseään
Alkuun kiivettiin kaikkea mahdollista muuta: lämmittelyä Rosvolla jne. Hienoa oli seurata vierestä, kun Kevin sai topattua aiemmin projektoimansa Rion. Ja Harri veti hienon heelhookin Rosvoon. Jatkettiin matkaa tien toiselle puolelle katsomaan projektia. Poikaporukalla ruvettiin kehittämään betaa vuorotellen. Mahtavaa hommaa! Äijää otti kiinni lähtöotteista ja äijää tuli alas. Harri sai ekan muuvin kunnolla tehtyä pari kertaa, mutta ei vielä kenelläkään ollut rahkeita yrittää toista muuvia kunnolla. Mutta kylläpä oli mukavaa.
Lopussa kiivettiin vielä se viereinen arete, jonka nimeä kukaan ei edelleenkään muista (6b+). Mahtava reitti kaikkine kikkailuineen. Kyllä meillä JKL:n seudulla riittää hienoa kiipeilyä. Nyt polttelee päästä kunnon voimilla Syyshämärälle. Jos nyt tekis kaikki alusta alkaen oikein, niin vois päästä jo kokeilemaan sitä toista muuvia. Hieno kesä on siis tulossa!
+ kivaa oli
+ hyvä porukka
+ hieno reitti
- mun plussat alkaa jo toistaa itseään
torstai 21. huhtikuuta 2011
Kansainvälistä yhteistyötä
Tänään olikin viimeisen päälle mielenkiintoinen päivä. Olin jo aiemmin sopinut kiipeilystä ruotsalaisen kaverini Johanin kanssa, joka on ahkerasti vieraillut Suomen bouldereilla aina kun on tänne päin sattunut tulemaan. Kyllähän nyt sitä pitää lähteä näyttämään paikkoja, kun mies on kerta tänne asti saapunut, on tosi hyvä tyyppi ja saapahan siinä hyvän syyn kiivetä vähän itsekin.
Aamu näytti tosi nihkeeltä: sumua, vähän sateista ja kylmä. Ei hyvä. Noh, päätettiin kuitenkin tavata kaupungilla ja katsastaa miltä ne kivet näyttää. Forecan sedät oli kuitenkin luvannu hyvää keliä myöhemmäks päiväks. Odotellessa Jyväskylän parhaassa miesten hiustenleikkuupaikassa tukka lyhyemmäks ja Subissa 15cm täytettyä leipää naamariin, ettei virta lopu kesken ulkona.
Luotettuna oppaana sain valita 1-2 paikkaa, joihin mennään. Valitsin Kanavuoren alkuun, jossa tosin släbit ei ollu kerinny vielä kuivumaan. Kiivettiin molemmat se nelosen släbi, mutta päätettiin jättää Exodus odottelemaan kuivempia kelejä. Tutustutin Johanin Fillarin hienouksiin ja sitten kuulemma päästiin asiaan. Hetken työstön jälkeen kiipesin reitin kerran malliksi ja sitten spottasin/otin kuvia/annoin jonkinsortin vinkkejä. Päivä oli mitä parhain.
Ruotsalaisvahvistuksen huilatessa työstin Jujua, mutta edelleenkään ei ongelmakohta auennut. Pitänee kohta ruinata joku asiantuntija mukaan näyttämään kepillä mihin jalka ja käsi milloinkin pitää laittaa. Huoh. Siirryttiin Rakulalle, jossa näytin mallisuorituksen (kun sattui nuo tossut olemaan mukavasti jalassa) toppaamalla ykkösellä. Johan sai hyviä yrkkiä Rakulaan, mutta säästeli itseään Fillarin työstölle, kun se oli kuulemma hienompi reitti. Ja onhan se kyllä hieno!
Kanavuoresta suunnattiin vielä cityboulderoimaan Salmirantaan, jossa Pitsalähetti (6c, ss = 7a) odotti innokkaita lähettäjiä. Pohdittiin jättää muut alueen reitit omaan arvoonsa ja keskittyä itse asiaan, alkoi olemaan sormien nahat jo melko ohkaiset. Ensin vähän eväitä naamaan kauniissa auringonpaisteessa lintujen laulaessa ja perhosten lennellessä. Tästä ei päivä parane. Herrasmiehenä annoin kaverin yrittää ensin kertomalla sen vähän mitä muistan viime kokeilukerralta (vuosi 2008 ja reitti ei silloin mennyt). Päätin itsekin kokeilla istumalähtöä ja hyvinhän se meni. Toppaamisen kanssa oli edelleen ongelma, tosin ylhäältä katsottuna löytyikin jotain käyttökelpoisia otteita ja toppaaminen alkoi hahmottua. Toinen yrkkäkään ei vielä tuonut vielä tulosta. Kolmannella sitten sainkin onnistuneen suorituksen tehtyä, piti hakea fiilistä kiipeämällä se yritys ilman paitaa.
Pitsalähettiä täytyy kyllä kehua reitin pituuden vuoksi, reitillä muuveja riittää ja toppaus on aika jännä. Ainakin omalla betalla vedettynä reitille osuu muutama tosi hieno muuvi, joten kannattaa käydä tsekkaamassa.
No, se siitä reissusta. Kivaa oli, hyviä kuvia saatiin ja kiipeilyn riemua riitti. Tuli myös naurettua itsensä kipeäks, kun kerrottiin kilpaa kiipeilyjuttuja ja kaikkea muuta hauskaa mitä kohdalle on osunut. En tosin ollut mikään hyvä opas, kun olin itse se, joka kiipes kaikki reitit. :) Harmitti kaverin puolesta, kun niin lähellä käytiin ennen kuin aika & voimat loppui kesken. Mutta ens reissulla käydään poimimassa jo harjoitellut reitit pois kuljeksimasta. Eihän se reittien pääseminen ole pääasia, vaan itse kiipeäminen? Eihän?
+ Seura ja jutut
+ Sää
+ Uusi nousu
Aamu näytti tosi nihkeeltä: sumua, vähän sateista ja kylmä. Ei hyvä. Noh, päätettiin kuitenkin tavata kaupungilla ja katsastaa miltä ne kivet näyttää. Forecan sedät oli kuitenkin luvannu hyvää keliä myöhemmäks päiväks. Odotellessa Jyväskylän parhaassa miesten hiustenleikkuupaikassa tukka lyhyemmäks ja Subissa 15cm täytettyä leipää naamariin, ettei virta lopu kesken ulkona.
Luotettuna oppaana sain valita 1-2 paikkaa, joihin mennään. Valitsin Kanavuoren alkuun, jossa tosin släbit ei ollu kerinny vielä kuivumaan. Kiivettiin molemmat se nelosen släbi, mutta päätettiin jättää Exodus odottelemaan kuivempia kelejä. Tutustutin Johanin Fillarin hienouksiin ja sitten kuulemma päästiin asiaan. Hetken työstön jälkeen kiipesin reitin kerran malliksi ja sitten spottasin/otin kuvia/annoin jonkinsortin vinkkejä. Päivä oli mitä parhain.
Ruotsalaisvahvistuksen huilatessa työstin Jujua, mutta edelleenkään ei ongelmakohta auennut. Pitänee kohta ruinata joku asiantuntija mukaan näyttämään kepillä mihin jalka ja käsi milloinkin pitää laittaa. Huoh. Siirryttiin Rakulalle, jossa näytin mallisuorituksen (kun sattui nuo tossut olemaan mukavasti jalassa) toppaamalla ykkösellä. Johan sai hyviä yrkkiä Rakulaan, mutta säästeli itseään Fillarin työstölle, kun se oli kuulemma hienompi reitti. Ja onhan se kyllä hieno!
Kanavuoresta suunnattiin vielä cityboulderoimaan Salmirantaan, jossa Pitsalähetti (6c, ss = 7a) odotti innokkaita lähettäjiä. Pohdittiin jättää muut alueen reitit omaan arvoonsa ja keskittyä itse asiaan, alkoi olemaan sormien nahat jo melko ohkaiset. Ensin vähän eväitä naamaan kauniissa auringonpaisteessa lintujen laulaessa ja perhosten lennellessä. Tästä ei päivä parane. Herrasmiehenä annoin kaverin yrittää ensin kertomalla sen vähän mitä muistan viime kokeilukerralta (vuosi 2008 ja reitti ei silloin mennyt). Päätin itsekin kokeilla istumalähtöä ja hyvinhän se meni. Toppaamisen kanssa oli edelleen ongelma, tosin ylhäältä katsottuna löytyikin jotain käyttökelpoisia otteita ja toppaaminen alkoi hahmottua. Toinen yrkkäkään ei vielä tuonut vielä tulosta. Kolmannella sitten sainkin onnistuneen suorituksen tehtyä, piti hakea fiilistä kiipeämällä se yritys ilman paitaa.
Pitsalähettiä täytyy kyllä kehua reitin pituuden vuoksi, reitillä muuveja riittää ja toppaus on aika jännä. Ainakin omalla betalla vedettynä reitille osuu muutama tosi hieno muuvi, joten kannattaa käydä tsekkaamassa.
Johan & Pitsalähetti
No, se siitä reissusta. Kivaa oli, hyviä kuvia saatiin ja kiipeilyn riemua riitti. Tuli myös naurettua itsensä kipeäks, kun kerrottiin kilpaa kiipeilyjuttuja ja kaikkea muuta hauskaa mitä kohdalle on osunut. En tosin ollut mikään hyvä opas, kun olin itse se, joka kiipes kaikki reitit. :) Harmitti kaverin puolesta, kun niin lähellä käytiin ennen kuin aika & voimat loppui kesken. Mutta ens reissulla käydään poimimassa jo harjoitellut reitit pois kuljeksimasta. Eihän se reittien pääseminen ole pääasia, vaan itse kiipeäminen? Eihän?
+ Seura ja jutut
+ Sää
+ Uusi nousu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)