Sputnik ja dynaaminen meno

Tiistaina illalla päästiin tositoimiin taas pitkästä aikaa!

Kelit sattuivat hellimään meitä ja kun pelkona oli lähteminen Halsvuoreen köysittelemään, niin oli pakko yrittää järjestää jonkinsortin projektointiporukkaa. FB-yhteisössä olikin jo suunnitelma lähteä Muuratsaloon boulderoimaan, joten eikun viestiä foorumille ja kiville. Anton sattu myös kyselemään, jos lähtisin pihalle kiipeemään.

Juho ja Pekka oli odottelemassa meitä Fortella, olivat ajankulukseen kiivenneet JJ Clubia (vanhan koulukunnan 6b). Pädit oli valmiina, joten tossut jalkaan ja kokeilemaan. Perinteinen hermoilu johti flässin pilaamiseen, mutta tokalla meni. Hieno reitti, ei tosin kannata yrittää koko päivää, niin terävä se on. Paikalle osui autollinen muuta porukkaa, jotka oli menossa Herkules-sektorille. Eikun mukaan!

Juho ja Herkules

Herkulekselle kun päästiin niin todettiin että onpa sektorin nimilinja Herkules (7b) hienon näkönen: korkea ja sopivan hänkähtävä. Hirvee kasa pädejä alle ja työstämään. Välillä hinkattiin viereistä Matti Nykästä (6c). Juholle erityismaininta päivän hienoimmasta drop kneestä ja pannuista. Ei sitä joka päivä nää kun jätkä tippuu melkeen kuudesta metristä... No, Herkules ei vielä menny, mutta lupaili kyllä vähän. Alku meni kumman helposti, joten sehän saattais vielä mennä tänä kesänä --> uus reitti projekti-listalle.

Anton näyttää tekniikkaa Herkuleksella

Jatkettiin matkaa Sputnikille (7a), jossa kukaan ei ollu ennen käyny. Linja löyty melko nopeesti ja Tatu osu melkeen samantien paikalle selvittämään meille reittiä kiipeämättömille betat. Ite kattelin viereistä Aurinkokuntaa (korkee 7a släbi) "sillä silmällä" ja kokeilin alkuun, mutta ei lupaillu juurikaan. Liikaa adrenaliinia, pitänee purkaa ne Sputnikille eka. Poikaporukalla saatiin ideasta kiinni ja muutaman pehmeen yrkän jälkeen päätin kokeilla "kaikki peliin"-meiningillä, vaikka vanhan koulun pojat olikin sitä mieltä että toppaus kannattaa kokeilla ennen varsinaisia yrkkiä. Tein vähän vaistolla oikeella kädellä ekan heiton jälkeen myös toisen, josta oli luontevaa jatkaa oikeella myös kolmas heitto. Sitten pikku jalkojen liikuttelu ja vasemman käden ristiheitto. Jalat heilahti ilmaan, mutta enpä päästäny irti. Äkkiä jalat seinälle ja kantista kiinni. Yhtäkkiä mies seisoi kiven päällä ja tuli itekin ihmeteltyä, että mitäs äsken tapahtu. Ei ollu staattista, ei.

Sputnik

Lopussa testasin Aurinkokuntaa, mutta 1,5m ennen toppia tuntu loppuvan otteet kesken, joten reitti jäi seuraavaan kertaan. Hieno reitti, tosin vaatii just tietynlaisen mielentilan. Olipa hieno reissu, hienoja reittejä ja hieno porukka. Kiitos jätkät, tätä todellakin lisää!

Sen siitä saa kun hookkaa... (merkki onnistuneesta reissusta)

Pinsiö

Todettiin päätyvämme erinäisten vaiheiden kautta Tampereelle, joten päätin ehdottaa ajoissa rakkaalle vaimolleni rauhallista sunnuntaipäivän boulderointia Pinsiön boulderpuistossa. Valokuvatopot oli tosin jo printattu siinä vaiheessa. ;ustavalkonen printti ei oo paras mahdollinen 27cragsista tulostamiseen kun reitit ei meinaa näkyä, ainoastaan se mistä ne alkaa.

Pikkuisten vaikeuksien jälkeen löydettiin oikea tie ja käännyttiin risukasan kohdalta pikkutielle, josta Ramppikivi jo näkyi. Risukasoja oli tosin noin 100 siellä, joten saa olla tarkkana ettei aja ohi. Myönnän, ajettiin kerran pitkäks mutta vaan kerran.

Pinsiö on hieno paikka, sektorit on helppo löytää jos omaa yhtään suunnistajan luonnetta. Polku oli melko vahva, mutta suosittelen saappaita jokaiselle vierailijalle. Tekemistä sitten onkin melkein jokaiselle greidille. Kuten Sami asian hyvin ilmas, niin kyllä se tässä vaiheessa se 7a eniten kiinnostaa. Niitä olinkin laittanu korvan taakse tukun, jos yhtä pääsis kokeilemaan (toppaamaan).

Johtuen Elinan loukkaantumisesta ja toipumisesta, aloitettiin rauhallisesti kiipeämällä nimettömiä reittejä Tommin kiveltä ja päälle pari vitosta samalta kiveltä. Sitten ehdotin siirtymistä Normandia-sektorille aivan viereen, jossa odotteli hyväksi kehuttu Kulma-Pulma (7a). Pääsin aika äkkiä kärryille reitin kulusta ja tuhlasin flässin, jotta voin havaita että ei ne 7a:t aivan ilmaseks mene. Missä on mun projektointikaverit?? Rasitti kun piti itse keksiä kaikki beta, ei ollut uutta kaveria odottamassa takana pääsyä reitille ja kehittämään betaa eteenpäin. Jollain tyyliin seitsemännellä yrittämällä pääsin jo puoleen väliin kiveä ja kokeilemaan toppia. Olipa mukava huomata että sitä on kehittynyt toppaajana, joten toppaus ei tuottanut juurikaan ongelmia. Äijä ylös kiveltä ja pikku tuuletukset. That's the way to go.

Kiivettiin samalta sektorilta vielä se släbikikkailu ja testasin vähän sitä toista 7a:n kanttia, mutta surkeesta toposta ei oikeen voinu päätellä mihin se menee niin jätin sen seuraavaan kertaan. Päivän toisena voittona oli Elinan nopea palaaminen kiipeilyn ihmeelliseen maailmaan. Tauko näkyi vain pienenä epävarmuutena, mutta jos ihminen flässää 6b:tä niin ei sitä kovin huonossa kunnossa voi olla.

Lähdettiin Fanttikiven ja Ramppikiven kautta takaisin autolle ja kohti kylpylää. Suosittelen kaikille kiipeilyn jälkeistä kylpemistä kuumassa mineraalivesialtaissa. Toimii!

Tänne tullaan kyllä uudestaan isommalla porukalla. Tarvii projektointiporukan mukaan ja pari pädiä lisää Grand Slamia varten...

Projektointijuna @ Kuhanjulma

Näinhän se perinteisesti lähtee: soittele kavereille, sovi kyydit ja lähtöaika, käy töissä ja syö normaalisti. Sitten kun oot lähdössä liikkeelle, niin taivaalla on hemmetin isoja, mustia pilviä ja 2/3 sääpalvelusta lupaa sadetta tai ukkosta. Oujee!

Vielä viimeiseen kyytiinotettavan pihassa mietittiin, että mitä tehdään, kun Jyväskylän pohjoispuolella näytti olevan kaks asiaa: ukkosta ja 28.7. Kaikille oli aivan sama mihin mennään, joten päätin ratkaista että kyllä nyt mennään ainakin kattomaan. Jollain ruotsalaisella ihmetuurilla saderintama vois mennä just 28.7:n ohi ja voitais paikkautua Kuhanjulmalle projektoimaan. Tästä sais hyvän leffan trailerin: 5 äijää jotka haluaa kiivetä reitin, ukkosmyrsky, älyttömästi hyttysiä, suomalainen hulluus...

Puuppolan kohdalla alko sataa. Tikkakosken kohdalla manailtiin vuorotellen autossa ja katseltiin oikealle. Soitin Antonille ja se sano, että on just kääntyny Laukaantien risteyksestä sinne pienemmälle tielle ja siellä ei sada yhtään. Ei yhtään! Toivo heräs ja päätettiin ajaa loppuun asti. 200m ennen kun käännytään sinne pienelle hiekkatielle, niin lakkas satamasta. Ei oo totta. Parkkiksella mietittiin vielä hetki, kun vähän pisaroi, mutta heitettiin pädit selkään ja painuttiin maastoon. Käärmetutka Anton kärkeen ja menoks.

Kuhanjulma oli täysin kuiva, mutta lämmintä oli se +26 ja ilmankosteus varmaan 70%. Siis aivan täydellinen ilma kiivetä aretea, joka perustuu melko paljon kitkaan. Puhuttiin että tänään jos joku tuon kiipee, niin voi melkeen sanoa kiivenneensä 7b:n. Oli se sen verran lähmäinen. Ja hyttysiä oli ehkä miljoona, eikä pitkää paitaa voinu pitää päällä lämpötilan takia. Noh, pädit alle ja ilman kummempia lämmittelyjä yrkkäilemään. On se vaan hieno reitti, ei turhaan oo koko Suomen mittakaavassa klassikko.

Alkuun oli sellasta kesän ekan yrkkäilyn tyylistä, melko hermostunutta eikä jalitsut ollu tiedossa. Kaikki oli kattonu Kaukon Markon ascentin netistä monta kertaa (ja Kevin vielä muutaman kerran enemmän), joten tyyli oli suurinpiirtein selvillä. Vuorotellen työstettiin ja beta alko hahmottua. Jaliksetkin löyty ja merkattiin. Enää tarvii vaan kiivetä reitti. Äijä äijän jälkeen nous alkuotteille ja palas kohta jonon perälle odottamaan. Mietittiin noin 1h yrkkäilyn jälkeen, että mikä siellä kiven lähellä oikeen haisee. Se selvis aika äkkiä, kun vähän nuuhkas omaa kainaloa: suomalainen MIES x 5! Tuota kun pistäis pulloon ja myis, niin ei tarvis enää tehdä töitä.

Asiaa!

Kaikki sai tosi hyviä yrkkiä tehtyä, kun sai kuntoon mentaalisen luoton jalkojen pitävyyteen. Toppikahvakin alko saada läpsyjä osaksensa, mutta ei vaan pysyny. Pari kertaa osuin itekin 2-5 sormella sinne, mutta tuloksena oli vaan nahkojen jättäminen kiven päälle. Kolmas viimeinen yritys toi palkinnon, käsi vaan pysyi siellä ja loppu meni siinä hämmästyksessä. Tänään en sentään päästäny irti ihmetyksen voimasta. Mies kiven päälle ja vähän eläimellistä tuuletusta.

Ei olis haitannu, vaikka en olis kiivenny reittiä, sillä oli sen verran siistiä. Jutut oli aivan mahtavia ja kaikki sai työstettyä samaa ongelmaa kehittyen yrityksissään. Matkan varrella kehittyi myös termi projektointijuna jonon muotoisesta, intoa puhkuvasta mieslaumasta joka odottaa pääsyä kivelle uudestaan ja uudestaan. Junan sivutuotteena on maskuliininen hienhaju ja enemmän tai vähemmän huonot jutut. Tällasta lisää! Kiitos jätkät!

Projektoinnin riemua ja pohdiskelua

Välillä mies kaipaa luontoon projektoimaan. Moderni versio raa'asta alkuvoimasta: on vain mies, pädi ja reitti. Oli pitkään jo pitänyt mennä Sarvivuoreen katsomaan onko 27cragsista bongaamani dynoprojekti mahdollinen. Takaraivossa kummitteli pelko myös siitä, että taas reitille päästyäni totean sen liian helpoks ja petyn. Tällä kertaa ei onneks käyny niin. Alkuun dyno tuntui lähes mahdottomalta ja kuumotti selän takana ollut blokki. Tulin mieleen Fontsun hieno dyno "Smash". Eikun tutkimaan toppia ja laittamaan tikit paikalleen, jotta tietää mihin läpsii.

No, muutaman kokeilevamman yrkän jälkeen saikin kunnon meiningin päälle. Täysillä fleikistä kiinni ja naama niin läheltä kiveä kuin mitä uskalsi. Parhaalla hypyllä sain jo hiveltyä reunaa, mutta en otettua kiinni. Parikymmentä hyppyä myöhemmin pohkeet totes, että ei reitti tuu menemään tänään ja että menehän jätkä jo muualle.

Pitänee taas mennä hyppimään, tervetuloa mukaan jos dynoilu kiinnostaa. Pitää mennä äkkiä uudestaan, ehkä tämä vois olla se eka 7a FA?

Viime reissujen jälkeen on tullu mietittyä kiipeemisen mentaalista puolta ja betan hankkimista. Pitäis saada oma mentaliteetti keskittymään itse kiipeilyyn, eikä niinkään suorittamiseen, greideihin ja toppaamiseen (noihin se mieli valitettavan usein menee). Mr. Bobby-reissun jälkeen oon paljon miettiny just tuota kaverin betalla kiipeemistä vs. oman betan keksimistä. Onhan se hieno kehitellä muuvi muuvilta oma tyyli kiivetä, vaikka aikaa / sessioita meneekin enemmän kun väsyttää itsensä alkuun projektoidessa. Mutta kai tuossakin voi kehittyä siihen suuntaan, että tulevaisuudessa reitinlukutaito parantuis, projektointi nopeutuis ja oppis kiipeemään enemmän just sillä omalla tyylillä (Ja ei, eihän tässä yhtään oo vaikutteita "meidän peli"-ajatuksesta Urheilulehdestä).

Se vaan on niin helppoa, kun tekis mieli kiivetä kovaa sen sijaan että nauttis kiipeilystä. Tuo ongelma heijastuu muuhunkin elämään, sitä haluais tavallaan saada kaiken eikä joutua tekemään valintoja. Mutta onneks nuo ongelmat ei karkaa mihinkään, eikä tällä iällä ja panostuksella lajiin voi kuitenkaan mihinkään top10:iin päästä. Välillä kiipeämään hienoja klassikoita uudestaan ja uudestaan, vaikka greidiä olis vain 6a. Reissu Kymppikivelle osoitti taas miten kiipeily onkaan parasta, kun siitä riisuu kaiken suorittamisen pois ja palaa perusasioihin.

Kiipeilyn riemua ja betan kehittelyä

Kiipeilyn ideaa voi olla hankala selittää sellaiselle, joka ei ole kokenut niitä hienoja onnistumisen hetkiä. Tai niitä synkkiä epäonnistumisen ja epätoivon reissuja. Ne vaan näkee alastoman totuuden tästäkin päivästä: vertavuotavia haavoja, sormien nahkojen puuttuminen ja väsyneitä mutta onnellisia jätkiä.

Tänään autossa takaisin tullessa puhuttiin siitä, mikä tekee kiipeilystä niin hienoa: laji luo halun pitää itsensä kunnossa ja treenata, vähentää haitallisia harrasteita ja vie ulos luontoon. Onnistumisista saa suurta henkistä tyydytystä ja koko ajan kehittyy niin henkisesti kuin fyysisesti, vaikka suurta tulosta ei juuri sillä kerralla tuliskaan. Ja sitten kun se onnistuminen osuu kohdalle, niin sitä euforista tunnetta ei voi sanoin kuvailla.

Ihan perinteinen kiipeilysessio on yleensä todella mukava. On jonkin verran porukkaa, ollaan luonnossa ja on joku tavoite. Yrityksien tekeminen pakottaa huilaamaan, joten samalla tulee juteltua niitä näitä kavereiden kanssa. Jokainen kiipeää itselleen haastavaa reittiä ja muut kannustaa, vaikka itse kiipeäisivät kuinka paljon kovempaa tai alempaa greidiä. Jokaisen taistelu on henkilökohtainen, eikä kukaan siinä voi auttaa fyysisesti vaan ainoastaan henkisesti. Kaverit osaa myötäelää etenkin hyviä, mutta myös huonoja hetkiä.

Ja reitit: reitin ei lopunperin tarvitse olla kova, jotta se on mielenkiintoinen. Yksikin hieno muuvi saattaa tehdä reitistä klassikon. Erilaisia reittejä riittää loputtomiin ja luonto määrittää millainen linja mihinkin tulee.

Menipä filosofiseks, mutta noin se vaan on ja tällaisella introlla mennäänkin päivän aiheeseen. Olin jostain kuullut että Sami projektoi Mr. Bobbya (7a). Laiskana miehenä olin päättänyt tuppautua mukaan, jotta säästän itseäni betan keksimiseltä ja saan samalla automaattisesti yhden innostuneen projektointikaverin. Joten lähdettiin Samin ja Anssin kanssa katsomaan mitä päivästä tulee.

VAROITUS: Seuraava teksti sisältää syväluotaavaa kirjallista betaa Mr. Bobbylle, joten jos haluat säilyttää itse keksimisen riemun niin älä lue tästä eteenpäin!

Mitään turhia lämmittelyjähän ei tarvita, kun kunnolla projektoidaan. Venytellään vähän ja eikun yrittämään. Beta tuli melko äkkiä selväksi Samin ensimmäisiä yrkkiä katsomalla ja flässin pilasin jollain puolivillaisella vedolla korkeaan krimppiin. Sanoinkin itelleni, että ei jätkä todellakaan näin!

Kehitin alkuun hienon vasemman jalan heelhookin, jonka avulla kädet sai aseteltua nätisti mutta veto Samin betan (Harrilta nähty) mukaan ei tuntunut hyvältä. Miks mennä vasemmalla kädellä korkealle jos ei tunnu siltä? Siispä päätin mennä oikealla kädellä ja hankkiutua oikean käden huonosta krimpistä mahdollisimman nopeasti eroon. Kaukon Markon mukaan huonot otteet kannattaa joko yrittää skipata tai mennä mahdollisimman nopeasti eteenpäin. Se toimi. Meninkin oikealla kädellä slouppaavaan kanttiin, mätsäsin ja säädin jalat uusille paikoille. Sitten vaan oikealla kädellä topin mahtavalle kahvalle ja puolittainen paniikinomainen toppaus sekä mantteli ylös. Itsekkäästi ajateltuna päivän tavoite oli saavutettu.

Hiottiin Samin kanssa betaa ja mietittiin painonsiirtojen sekä vetojen suuntia yms. muuta oleellista. Tuli aika kusipäinen fiilis: miltä kaverista tuntuu jos se on käynyt treenaamassa jo pari sessiota reittiä, toinen tulee ja kiipeää sen saatuaan betan eikä reittiä itse pääse? Tiedän jo kokemuksesta, eipä tuo fiilis kovinkaan häävi ole. Toisaalta, toppaamiseen tarvittava beta oli kehitetty huippuunsa ja enää urheilullinen suoritus puuttuu.

Mr. Bobby

Samin yritykset muuttuivat paremmiksi, kun sai mietittyä omalle kohdalleen muuvit ja suorituksista tuli rauhallisempia sekä hallitumpia. Anssin kanssa jo katsottiin että Sami kiipeää reitin, mutta vielä tuli mies alas melkein topista. Toivottavasti seuraavalla menee. Seuraava yritys oli hallittu ja toppauskin oli niin hieno että papukaijamerkin olis voinu siitä antaa. Jalannosto, mantteli ja Samille eka 7a plakkariin. Oli kyllä komeaa katsottavaa ja kyllä näki naamasta miten teki hyvää! Hienoa olla mukana katsomassa kun mies kiipeää ensimmäisen seiskansa projektoinnin jälkeen!

Siirryttiin Pelko-kivelle katselemaan Kymppikiven klassikoita. Oltiin molemmat mainostettu Anssille Helppoa Pelkoa (5) joka on todella kuumottava rypistys. Anssi lähti hakemaan flässiä ja me oltiin valmiina jos käy kylmät. Pienen epäröinnin jälkeen Anssi kiipes reitin ykkösellä ja flässäs ekan vitosensa. Eikä aivan minkä tahansa vitosen!

Tasapainottelua Perheongelmalla

Niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana...

Näytin vanhana kunnon guidona mallia Perheongelman (6a+) toppaamisella, kun ensin keksin taas miten kiveen päästään kiinni. Sormet huusi jo armoa, joten vetäisin "pitkän jätkän erikoisella" mutkat suoriks. Pojat vähän lyhyempinä kokeili vuorotellen ja poketille asti päästiin, mutta ei siitä eteenpäin. Jätettiin se ens kertaan ja siirryttiin kiven toiselle puolelle Gulmalle (6a). Hetken aikaa mietittyäni kehitin betan ja näytin malliesimerkin. Sami jätti yritykset väliin ja Anssi pääs tosi lähelle ratkaisevan muuvin suorittamista, mutta ens kertaan lopulta jäi. Klassikko-reitit ei Suomessakaan ole mitään yksinkertasia suhteessa greidiin.

Legendaarinen Gulma

Mutta yhteenvetona ei voi sanoa muuta kuin että on se kiipeily vaan hieno laji. Ei pakolla Samin vaimolle tai ei-kiipeäville kavereille ihan ykkösellä aukee mistä on kysymys, kun mies luultavasti selittää suu vaahdossa tänään ekasta seiskastaan. Ja niin pitääkin. Ainakin ite tein vuorollani niin :)

Onnittelut Samille hienosta noususta! Mikä on seuraavana vuorossa?

"Kevyttä" kiipeilyä Kanavuoressa

Sen siitä saa kun lähtee muka kattomaan kun muut kiipee ja ottamaan kuvia. Eihän tuollanen mulla toimi, vaikka kuinka oli suunnitelmissa. Harri pyys mukaan Kanavuoreen ja paikalla oli aika hyvin porukkaa. Itellä oli jotenkin laiska päivä, joten tavoitteena oli tosiaan vaan ottaa kuvia ja ehkä ihan kevyesti kiivetä.

Kiipeilyn riemua

Noh, otin pari yrkkää Rakulalle (7a) kun pitkän jätkän betaa siitä vedosta krimpille. Ei oikein saanu itestään voimaa irti. Otin myös oikeesti niitä kuvia, kun muut kiipes. Keli oli oikein soveltuva siihen. Juho nous melko hienosti Pohjoista leveyttä (7a+), ei tarvinnu montaa yrkkää niin mies hipelöi jo topissa olevia slouppereita ja eikun ylös. Myös Superfly (7b) meinas taipua Juholle, mutta topissa pysyminen jäi vielä ens kertaan.

 Superfly

Sama mies sai mut houkuteltua kokeilemaan Huuhtoa (7a), kun tunnustin etten ollu koskaan kunnolla kokeillu. Juho kiipes sen tosi nätisti ja jakso kyllä motivoida hyvin jatkamaan projektointia kun ei ihan heti auennu se jalkojen siirtely. Lopputuloksena kuitenkin noin 45min-1h projektoinnin jälkeen reitti meni allekirjoittaneella ja fiilis oli taas katossa. Mahtava reitti! En oo koskaan aimmin kiivenny tuollasta slouppaavaa aretea, jossa kunnon jaliksia ei vaan ole. Kiitokset Juholle! Mutta nyt unille ja aamulla mr. Bobbylle.

Melko kuumottavaa menoa Huuhdolla (7a)

Ei tosiaan ollu ihan mikään kevyt kiipeilysessio. Tosin onneks selkä on nyt jo kunnossa. Sillä se parani millä se menikin!

Uuden luomista

Työreissun jälkeen on hyvä käydä vähän rentoutumassa. Kotona noin klo15, kiipeemässä klo17. Selkä oli vielä vähän kipeä edellisestä ja lupasinkin Elinalle puhelimessa että en kiipeä kovinkaan kovaa tänään. Tavoitteena oli mennä Juuson, Antin ja Antonin kanssa Sarvivuoreen tekemään uusia reittejä ja kiipeämään pari vanhaa projektia pois alta.

Anton ja Vaaka (6c)

Mammutti-kivellä kiivettiin lämmittelyks vähän vanhoja eli Kengurupolkkaa (5+) ja Vaakaa. Sitten kunnon reitintekosessio, jonka tuloksena syntyi kolme uutta reittiä. Vapaaksi jäi edelleen luolasta lähtevä pienehkö kattopläjäys odottamaan jotain kovempaa jätkää tai parempaa päivää, wink wink...

Anton ja Älä kerro Elinalle (6a+)

Juuso ja Antti lähti jo kotia, niin mentiin Antonin kanssa vielä katsomaan Leijona- ja Tiikeri-kiviä. Viime vuodelta itsellä oli kiipeämättä Pekan kiipeämä Jännä Tarzan (6c) ja Leijona-kivellä oleva herkkä tasapainoreitti, jota kukaan ei vissiin oo vielä kiivenny. Mankkaa näytti olevan kivillä runsaasti. Anton innostui tasapainoilemaan ja ite ajattelin säästellä jättämällä kiipeilyt kaverille. No, eihän siitä mitään tullu vaan eikun tossut jalkaan vaan ja projektoimaan. Puolen tunnin ähräämisen jälkeen reitti sai ensinousunsa ja heti perään toiston. Olin odottanut siitä vaikeempaa, mutta taas perinteisesti betan löytyessä greidi laskee. Mutta joka tapauksessa Pajatso (6b+) oli syntynyt.

Eikun viereiselle kivelle ja mietiskelemään. Eka pieni huolto-operaatio Antonin sormelle (pieni verenvuotohan ei estä kiipeilyä, kun on välineet kunnossa). Anton kävi pari kertaa Jännän äärellä (6c), ennen kuin siirryttiin Jännään Tarzaniin. Muutamalla yrityksellä sain reitin menemään, kun löysin loppuvaiheeseen hyvä jalkatekniikan. Reitillä on hienoja muuveja ja reitti on melko pitkä, spottaajaa ei oikeastaan tarvitse jos on 1-2 pädiä mukana, koska reitti on niin matala. Tykkään!

Hyvillä mielin lähdettiin kohti kotia. Taas pari reittiä lisää tehtynä. Ja potentiaalia riittää vielä enemmän kuin tekijöillä aikaa. Mun ikioma dynoprojektikin odottaa vielä ensinousijaansa. Piti taas mennä sinne, mutta minkäs sille voi kun valo, voimat ja aika loppuu kesken.